Medo, Mäkelä ja Muurinen palkittiin vuoden parhaimpina

Medosta vuoden liigapelaaja

Vuoden liigapelaaja valitaan liigatulokkaan tavoin Jalkapallon Pelaajayhdistyksen äänestyksen perusteella. 
Ainutlaatuisesti kaudella 2010 Vuoden liigapelaajan titteli menee pelaajalle, joka ei kauden päättyessä edustanut Veikkausliigaseuraa. 
Paitsi kanssapelaajat Veikkausliigassa, HJK:n Medo vakuutti myös Partizan Belgradin valmennusjohdon ja siirtyi elokuun lopulla Serbiaan. Näytöt liigakentillä olivat kuitenkin siihen mennessä jo annettu.
Muurinen paras luotsi

Miesten mestarijoukkueen valmentajalla, Antti Muurisella, on kaikkien aikojen eniten otteluita valmentajana pääsarjatasolla Suomessa; viisi mestaruutta, joista ensimmäinen jo SM-sarjan aikana kaudella 1989.
Kuluneen kahden kauden aikana hän on luotsannut sinivalkoraitaisen helsinkiläisjoukkueen kahteen perättäiseen Suomen mestaruuteen
Hän on myös ainoa suomalaisvalmentaja Mestarien liigan lohkovaiheessa ja pitkäaikainen A-maajoukkueen päävalmentaja.
Mäkelä palkittiin maalikuninkaana

Paras maalintekijä miesten pääsarjassa on palkittu kaudesta 1955 lähtien. 
Tämä palkinto ei varmasti jätä sijaa jossitteluille, sillä maalimäärä on yksiselitteinen kriteeri. Maalikuninkaan titteli menee kaudella 2010 toista kertaa samaan osoitteeseen. 
Kauden 2010 Veikkausliigan paras maalintekijä, Juho Mäkelä, viimeisteli 16 osumaa
(lähde: www.veikkausliiga.com)