Miehet keskittyneenä lauantain Honka-vierasotteluun

Keskikenttäpelaaja Schüllerille ottelu on luonnollisesti mielenkiintoinen, sillä hän pelasi pitkään Hongassa ennen tämän kevään siirtoaan HJK:hon. “Rade” vakuuttaa kuitenkin, ettei lauantai-illan ottelu sen erityisemmin jännitä, vaikka joukkueiden välisten otteluiden jännitteet tiedetään.

  • Tunnelma on ollut otteluruuhkan keskelläkin rento, sekä itselläni että joukkueella. HJK:n ja Hongan välisissä otteluissa on aina ollut selkeä ekstralataus, mutta hyvällä tavalla.

Schüllerin mukaan rikkonainen treeniviikkokaan ei ole haitannut. HJK kävi keskiviikkona Islannissa kohtaamassa KR Reykjavikin toisessa osaottelussa.

  • Olemme palautuneet hyvin, ja valmistautuneet hyvin. Eli tärkein on pystytty tekemään.

Myös hyvät tulokset parista edellisestä ottelusta kielivät siitä, että keskikesän kompurointi on jäänyt taakse. HJK voitti molemmat KR-ottelunsa, ja taisteli 1-0 -kotivoiton Hakasta viime viikonlopun liigakierroksella.

Tuloksellisesti HJK haluaa jatkaa samalla tiellä, pelillisesti parannettava vielä löytyy.

  • Meidän pitää pystyä vieläkin tasaisempaan 90-minuuttiseen. Ja varsinkin nyt Honka-ottelussa, meidän pitää olla hereillä heti alusta asti. Honka tulee ihan varmasti kovalla vauhdilla ottelun alun.

Pelin sisällä joukkueet ovat olleet miltei aina hyvin tasaväkisiä, ja samankaltaisia. Kummaltakin joukkueelta löytyy taitavia yksilöitä, ja kumpikin pyrkii ottamaan otteluissa pallonhallinnan itselleen.

Ominaisuudet ovat tasavahvoja. Ratkaisevaa on usein ollut se, kumpi on ollut henkisesti vahvempi.

Erityisesti nyt henkistä kanttia mitataan. Veikkausliiga näyttää edelleen ennätystasaiselta. Inter johtaa taulukkoa 35 pisteellä, HJK tulee heti perässä 33 pisteellä. Honka majailee sijalla seitsemän, mutta piste-eroa HJK:hon on vain kahdeksan.

  • On vain pakko ajatella, että aina seuraava ottelu on se maailman tärkein. Meillä on ainakin kaikki keskittyminen Honka-ottelussa, eikä missään muussa.