Mikä Real Betis? – Tutustu HJK:n seuraavaan vastustajaan

Perinteikäs espanjalaisseura on asettunut Bolt Arenalle ja on valmiina kamppailemaan Eurooppa-liigan avausottelussa torstaina 8.9. HJK vuorostaan matkaa Sevillaan Estadio Benito Villamarínille lohkovaiheen päätöskierroksella. Kaksikolla on paljon yhteistä – muun muassa perustamisvuosi ja kannattajien yhteinen kappale. Illalla selvinnee, onko kyseessä uusi ystävyysseura vai vihollinen.

Real Betis on saapunut Helsinkiin, kuten pukukopin ovesta on nähtävissä. Joukkue harjoitteli 7.9. keskiviikkoiltana Bolt Arenalla ja torstaina 8.9. klo 19.45 on vuorossa Eurooppa-liigan lohkovaiheen avausottelu.

MIKÄ REAL BETIS?

HJK:n tapaan vuonna 1907 (mutta kolme kuukautta Klubia myöhemmin…) perustettu Real Betis Balompié on perinteikäs jalkapalloseura Espanjan Sevillasta. Ennen vuotta 1928, jolloin Espanjan kansalliset liigat perustettiin, Betis kamppaili Andalusian-mestaruudesta. Sarjanousu Espanjan pääsarjaan tapahtui lopulta vuonna 1932 useiden Segunda Divisiónin kärkikahinoissa vietettyjen kausien jälkeen.

”Los Verdiblancos” (vihreävalkoiset) on voittanut historiassaan La Ligan mestaruuden kerran kaudella 1934–35. Copa del Reyn eli Espanjan Cupin Betis on voittanut yhteensä kolmesti: 1977, 2005 ja viime kauden 2022 päätteeksi.

Real Betis on vakiinnuttanut paikkansa Espanjan pääsarjaseurana – vihreävalkoiset kuuluvat kymmenen eniten pääsarjapisteitä keränneen espanjalaisjoukkueen joukkoon. Siitäkin huolimatta Betis on voittanut yhtenä ainoista seuroista niin pääsarjan kuin toisen ja kolmannen divisioonan mestaruudet. Nykyisellään Betis on pelannut La Ligassa yhtäjaksoisesti kaudesta 2015–16.

HJK:n kanssa yhteistä perustamisvuoden lisäksi on Betisin kotiotteluissa soiva ”Stereo Love”. Betisin maalivahtivalmentaja Toni Doblas on myös tuttu HJK:n maalinsuulta Tuplamestaruuteen sekä Eurooppa-liigan paikkaan päättyneeltä 2014 kaudelta.

MITEN REAL BETIS PELAA?

Viime kaudella tasokkaassa Espanjan La Ligassa viidenneksi sijoittunut Real Betis aloitti kautensa komeasti voittamalla kolme ensimmäistä sarjapeliään. On tosin todettava, etteivät vastustajat olleet aivan haastavimmasta päästä: Elche (edellisen kauden 13.), Mallorca (16.) ja Osasuna (10.).  

Betisin voittokulku katkesi kuitenkin viime viikonloppuna, kun joukkue matkasi Santiago Bernabéulle Real Madridin vieraaksi. Betis oli tilastojen valossa madridilaisten jyrän alla, mutta lopulta voitto kirjattiin kotijoukkueelle ainoastaan 2–1.

 Real Betisin managerina on toiminut heinäkuusta 2020 lähtien chileläinen Manuel Pellegrini. Kohta 69-vuotiaan valmentajan ansioluettelo on komea: urotekoja Etelä-Amerikassa, pitkä valmennuspesti Villarealissa, kausi Real Madridin tähtiloistossa, Malagan luotsaaminen Mestarien liigan puolivälieriin ja Valioliigan mestaruus Manchester Cityssä ensimmäisenä ei-eurooppalaisena managerina.

Ennen Betisiä lontoolaista West Hamia valmentanut harmaapää uskoo kollektiivin voimaan. Se oli myös syy, miksi mies ei kestänyt Real Madridin tähtikultissa kuin kauden ajan. Chileläisen muissa pesteissä ajatustapa on ollut nimenomaan vahvuus.

Betisissä Pellegrini on ryhmittänyt joukkonsa 4–2–3–1-muodostelmaan. Heidän hyökkäyspelinsä sielu on HJK:n kotiottelusta lihasvamman vuoksi sivussa oleva kymppipaikan pelaaja Nabil Fekir. Ranskalainen osallistuu hyökkäyspeliin aktiivisesti tehden itse aloitteita sekä tempokuljetuksia linjojen väleissä. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Fekir paikataan.    

Betisin pelinrakentelusta ovat vastuussa laadukkaat keskikentän pohjapelaajat, jotka mahdollistavat laitapakkien nostamisen korkealle vastustajan kenttäpuoliskolle. Laitalinkit vapauttavat tilan laidoilla pakkien taustakierroille leikkaamalla sisään. Pelaajatyypistä riippuen laitalinkit joko jäävät antamaan murtavia syöttäjiä linjojen väliin tai vaihtoehtoisesti tekevät topparien selustaan juoksuja. Betis on äärimmäisen laadukas pallollinen joukkue ja tarjoaa Klubin puolustukselle näiden europelien tähän saakka kovimman vastuksen.

Puolustuspäässä Betis on muuntautumiskykyinen ryhmä. Pellegrinin joukot puolustavat 4–2–3–1 ja 4–4–2-ryhmitelmissä. Vihreävalkoiset pystyvät prässäämään korkealta tai olemaan matalassa blokissa – muutoksia prässitason suhteen tehdään tilannekohtaisesti ottelun sisällä, joten HJK:n tulee olla hereillä. Betisin prässätessä korkealta toinen pohjapelaajista sekä laitapakit nostavat korkealle. Puolustuspeli on ehkä hyökkäystäkin vahvempi osoitus Pellegrinin uskosta joukkuepeliin, selkeään kommunikaatioon ja yksilön voitonhaluun.  

KEITÄ SEURATA?

Maalintekijät ja syöttäjät 
Real Betisin maalintekovastuu on alkukaudella kasaantunut kahden kokeen hyökkäyspään pelaajan ympärille. 29-vuotias sentteri Borja Iglesias on viimeistellyt neljä maalia, joista kaksi rangaistuspotkusta.  Niin ikään 29-vuotias, viime kaudella huikeat 16 maalia viimeistellyt laituri Juanmi on osunut kahdesti. Lisäksi näppärä keskikentän maestro Sergio Canales on tehnyt yhden maalin. 

Syöttöpisteitä ovat keränneet edellä mainitun Iglesiasin lisäksi laitapakki Álex Moreno sekä Real Madrid-ottelussa loukkaantunut Betisin supertähti Nabil Fekir. Kaikilla kolmella on tilillään yksi maalisyöttö. 

Maajoukkuepelaajat 
Real Betisillä on riveissään yhteensä yhdeksän A-maajoukkuepelaajaa. Heistä meritoitunein on meksikolainen Andrés Guardado, joka on edustanut maataan käsittämättömät 174 kertaa. Guardado on varmasti tuttu nimi monille jalkapallon ystäville: keskikenttäpelaaja on esiintynyt kaikissa MM-kisoissa vuodesta 2006 lähtien.  

Maalivahti Claudio Bravo ei juuri kalpene Guardadon rinnalla. Aikoinaan Manchester Cityäkin edustanut konkari on pelannut Chilen paidassa 142 kertaa. Lisäksi portugalilainen William Carvalho on kantanut maansa värejä 73 ottelussa. 

Muita nykyisiä maajoukkuepelaajia ovat topparit Gérman Pezzella (Argentiina) sekä Luiz Felipe (Italia), laitapakki Youssouf Sabaly (Senegal), maalivahti Rui Silva (Portugali) sekä keskikenttämiehet Guido Rodriguez (Argentiina) ja Paul Akouokou (Norsunluurannikko).  

Viimeksi mainitun urapolku on ollut mielenkiintoinen, sillä Akouokou pelasi vielä 20-vuotiaana Suomen Ykköstä EIFin paidassa. Tammisaaresta Akouokou siirtyi Israelin kautta Betisin reservijoukkueeseen, josta keskikentän pohjapelaaja on raivannut tiensä edustusjoukkueeseen. Kaksi kertaa kuluvalla kaudella minuutteja La Ligassa saanut Akouokou on nyt pelannut urallaan 20 ottelua Espanjan pääsarjassa. 

Mainitsemisen arvoinen on myös Betis-legenda, hiljattain 41 vuotta täyttänyt Joaquín, joka edusti Espanjaa aikanaan 52 maaottelussa. Kasvattajaseurassaan kapteeninnauhaa kantavan Joaquínin viimeisimmästä maajoukkue-esiintymisestä on tosin vierähtänyt jo 15 vuotta. 

Kesän siirtoikkuna
Real Betisin siirtoikkuna oli hyvin maltillinen, eikä joukkueen kokoonpanossa ole tapahtunut suuria muutoksia. Merkittävimmät lähtijät ovat turkkilaiseen Trabzonsporiin myyty toppari Marc Bartra, lainasopimuksensa päättymisen myötä seurasta poistunut Héctor Bellerín sekä yhdysvaltoihin siirtynyt laitahyökkääjä Cristian Tello

Betisin tulijapuoli on vahvasti brassipainotteinen: Bartran lähtö paikattiin hankkimalla Luiz Felipe, joka edusti vuosikaudet Italian pääsarjan Laziota. Syntyjään brasilialainen toppari vaihtoi kuitenkin maajoukkue-edustuksensa hiljattain Italiaan, jonka väreissä Luiz Felipe debytoi maaliskuussa.  

Betisin kenties mielenkiintoisin hankinta on laitahyökkääjä Luiz Henrique, joka saapui Espanjaan kotimaastaan Brasiliasta kahdeksan miljoonan euron siirtosummalla. Rahaa paloi kymmenen miljoonan euron edestä myös brassikärki Willian Joséen, joka tosin edusti Betisiä lainasopimuksella jo menneellä kaudella.