Muurinen antaa nuorille mahdollisuuden torstain Athletic-ottelussa

Ensimmäinen osaottelu viikko sitten päättyi Baskijoukkueen 6-0 -voittoon, joten jatkomahdollisuudet ovat helsinkiläisiltä käytännössä menneet.
Päävalmentaja Muurinen haluaa kuitenkin ottaa ottelusta kaiken irti.
– Meidän nuorelle joukkueelle ottelu tulee olemaan erittäin hieno ja arvokas kokemus. He pääsevät maistamaan eurooppalaisen huipputason vauhtia, Muurinen sanoo.
Päävalmentaja paljasti keskiviikkona, että sekä toppari Valtteri Moren, 21, että hyökkääjä Joel Pohjanpalo, 17, ovat torstaina avauskokoonpanossa.
– Molemmat ovat kärsineet loukkaantumisista, mutta torstaina he pääsevät hakemaan kokemusta kovalta kansainväliseltä tasolta.
Päävalmentaja haluaa myös, että joukkue antaa otteluun saapuvalle kotiyleisölle kaiken itsestään irti. Klubin kannattajat ovat sen ansainneet.
– Pelaamme torstaina myös yleisölle.
– Kaikissa kotiotteluissamme tällä kaudella on ollut hieno tunnelma, niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä peleissä. Haluamme taistella heidän kanssaan loppuun saakka ja näyttää myös, että suomalainen jalkapalloilu pystyy vastaamaan Espanjan kärkijoukkueelle.
Muurisen mukaan kaikilla on torstaina mahdollisuus nähdä hieno jalkapallo-ottelu.
– Torstaina nähdään myös vilaus siitä, miten Euroopan kärkijoukkueet pelaavat, taktisesti ja yksilöinä. Tätä herkkua nähdään Suomessa harvoin.