Muurinen: ”Asennepuolella jätkiltä loistava esitys”

Färsaaret taipui HJK:n käsittelyssä toistamiseen 3-1 -tuloksella torstain harjoitusottelussa. Tällä kertaa Färsaaret marssitti kentälle parhaimman ryhmänsä, mikä teki ottelusta selkeästi kovatempoisemman kuin joukkueiden välisestä tiistaina pelatusta ottelusta.
– Intensitetti oli todella vahva. Vaikka kyseessä oli harjoitusottelu, oli peli ajoittain todella kiihkeää ja ihan sarjaotteluiden tasoa, päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.
HJK sai otteluun loistoalun, kun Jarno Parikka laukoi tarkasti pallon maaliin reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Yhtä taitavan esityön maalin teki kärkipari Berat Sadik.
Maalin jälkeen Färsaaret otti pelin lähes täydellisesti haltuunsa, ja HJK joutui altavastaajan asemaan.
– Nuori maalivahti Tomas Karike oli kuitenkin vastuunsa arvoinen. Hän otti pahimman painostuksen keskellä pari unelmakoppia, Muurinen sanoo.
Tasoihin saarelaiset nousivat heti toisen jakson alussa. Sivuvapaapotku kiersi vaikeasti HJK-maalille ja pomppasi takatolpan vierestä toiselle jaksolle tolppien väliin tulleen Ville Wallénin ohi.
Tasatilannetta kesti vain hetken. Pari minuuttia Färsaaren maalista ja Cheyne Fowler puski HJK:n uudelleen johtoon. Tilanteen rakensivat komealla syöttökuviolla Erfan Zeneli ja Berat Sadik.
– Vaihdoimme toisella jaksolla kerralla kahdeksan pelaajaa, mutta tämä ei kuitenkaan sekoittanut pelin tempoa, vaan päinvastoin nosti molempien joukkueiden vauhtia huimasti.
Suuri mielenkiinto ottelussa kohdistui luonnollisesti Jari Litmaseen, joka toi HJK:n peliin annoksen lisää oveluutta ja rauhallisuutta. Toisella jaksolla tilanteita syntyikin selkeästi ensimmäistä enemmän.
Kun toista jaksoa oli takana reilun vartin verran pääsi Litmanen iskemään HJK:n kolmannen maalin. Nuori HJK-kasvatti Nikolai Alho vei oman puolustajansa laidalla vipuun ja tarjoili Litmaselle laukaisupaikan keskelle. Tarkka laukaus ylänurkkaan vei HJK:n 3-1 -johtoon.
– Toinen jakso oli kokonaisuutena hyvä, mutta kaikkia pelanneita pitää ehdottomasti kehua heidän asenteestaan. Tämä ottelu oli asennepuolella erittäin ehjä 90-minuuttinen, vaikka maalipaikat kasaantuivatkin toiselle jaksolle, Muurinen kiittelee.
HJK palaa perjantaina treenikentälle kaksien treenien merkeissä. Sama kuvio on luvassa lauantaina. Sunnuntaina kalenterissa on vain yhdet treenit, sillä joukkue kävisee Sevillassa nauttimassa Sevillan ja Barcelonan La Ligan kohtaamisesta. Maanantaina joukkue harjoittelee vielä kertaalleen ennen tiistaista paluuta kotimaahan.