Muurinen: ”Kypsä suoritus”

  • Pallonhallintaprosentit olivat varmaan 70-30 meille koko ottelun ajan. Se kertoo, että jätkät jaksoivat pelata kypsästi, vaikka toki virheitäkin syntyi. Pelasimme kuitenkin riittävän hyvän pelin, ja ansaitsimme voittomme.

    Sen myös Hakan valmentaja Sami Ristilä myönsi pelin jälkeen.

HJK teki ottelussa kolme maalia. Kaksi niistä olivat komeita ja tarkkoja laukauksia, ja kolmas oli hyvin rakenneltu tilanne, jonka hyökkääjä Juho Mäkelä sijoitti läheltä maaliin.

– Maalit kruunasivat hyvän suorituksemme tänään.

Muurinen oli myös iloinen, että laadukas materiaali pääsi tänään hyvin oikeuksiinsa. Paljon pelanneita miehiä oli mahdollisuus lepuuttaa ja rotaation kautta pelitaso pysyi korkealla.

Hyvä peli antaa hyvät eväät keskiviikkona pelattavaa Mestareiden liigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäistä osaottelua ajatellen. HJK matkustaa ensimmäisessä ottelussa FK Partizanin vieraaksi Belgradiin.

– Tämä voitto antaa hyvän itseluottamuksen matkalle mukaan.