Muurinen tyytymätön joukkueensa esitykseen

– MYPA on aina kotonaan vaikea vastus, se ei ollut mikään yllätys. MYPA oli vahva fyysisesti. Viime vuonna sama ottelu päättyi meidän tappioomme, tänään tuli sitten tasapeli.
Muurinen olisi odottanut joukkueeltaan huomattavasti parempaa peliä.
– Emme päässeet luomaan mitään superpaikkoja. MYPA:lla puolestaan oli esimerkiksi ylärima lopussa. Kotijoukkue osoitti tänään, että se tulee olemaan loppukauden peleissä erittäin vahva vastustaja.
Taktisesti Muurinen näki, että MYPA onnistui pelaamaan hyvin HJK:n peliryhmitystä vastaan. 
– Esimerkiksi MYPA:n Tuunainen, Saxman ja Benevides olivat tänään parempia kuin meidän sama osa-alueemme. Tuomas Aho puolustuksessa puolestaan oli erittäin vahva ilmapalloissa. Meillä jäi pelistä puuttumaan totuttu pelikontrolli.
Sarjassa toisena vaaniva Honka voitti oman ottelunsa KuPS:aa vastaan 2-1 ja nousi siten viiden pisteen päähän HJK:sta.
HJK jatkaa taivaltaan jo keskiviikkona kun Turun Inter saapuu Sonera Stadiumille. Ottelu alkaa 19.00.