Nollaneloselle tappio kauden ensimmäisessä harjoituspelissä

HJK Klubi 04 kohtasi Gnistanin Oulukylässä lauantaina harjoitusottelussa.

HJK Klubi 04. Photo: @ HJK Media

Gnistan vs HJK Klubi 04 2-0

HJK Klubi 04 hävisi lauantaina uuden vuoden ensimmäisen harjoituspelinsä. Tulevan Ykkösen kauden paikallisvastustaja IF Gnistan oli Oulunkylän Mustapekka Areenalla pelatussa ottelussa parempi maalein 2–0. Kamppailun molemmat osumat syntyivät erikoistilanteista pelin avausjaksolla.

Nollanelonen aloitti hyvissä olosuhteissa pelatun ottelun seuraavalla kokoonpanolla: Maalissa Mathias Ahlblad. Puolustuslinjan muodostivat oikealta Kalle WalliusJohannes Kytilä, Michael Boamahja Kailash Bhandari. Keskikentän pohjaa tasapainotti Denis Cukici, hieman ylempänäpeliä rakensivatAnton Aaltonen ja Tommi Jäntti. Laitapaikkoja miehittivät Henri Salomaa sekä Robbie Azodo. Kärjessä aloitti Kai Meriluoto.

Ottelu oli varsin kaksijakoinen. Kotijoukkue oli avausjaksolla hallitseva osapuoli ja onnistui myös kahdesti maalinteossa. Avausosumaa ei tarvinnut odottaa kuin viisi minuuttia; raitapaitojen oikea puolustaja Kalle Wallius joutui rikkomaan boksin sisällä Gnistanin pelaajaa sääntöjen vastaisesti. Tilanteesta vihelletyn rangaistuspotkun laukoi maaliin varmasti Douglas Caé ohi voimattoman Mathias Ahlbladin.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin isännät siirtyivät jo kahden maalin johtoon, tällä kertaa kulmapotkun jälkitilanteesta, jossa raitapaidat eivät olleet täysin hereillä. Erikoistilanne pelattiin lyhyenä, jonka jälkeen annettiin vaarallinen keskitys etutolpan alueelle. Nollanelosen vartiointi oli riittämätöntä, ja Gnistanin hyökkääjä Douglas Caé pääsi puskemaan esteettä ottelun toisen maalinsa.

Rehellisyyden nimissä vierasjoukkueella ei ollut avausjaksolla vaarallisia maalintekopaikkoja. Toiselle puoliajalle päävalmentaja Mika Väyrynen vaihtoi miltei koko joukkueen. Vaikka lisäosumia ei enää nähty, toinen jakso oli nollaneloselta huomattavasti ensimmäistä parempi. Syöttöpeli oli varmempaa, ja joukkueella oli nyt muutama vaarallinen maalintekopaikka, joista olisi paremmalla viimeistelyllä voinut kaunistella numeroita.

Väyrysen mielestä tapahtuma oli kokonaisuudessaan hyvä ja antoi pelaajille mahdollisuuden ottaa tuntumaa Ykkösen tasoon. 

– Ensimmäistä puoliaikaa leimasi hermoistuneisuus pallollisessa pelaamisessa, ja etenkin pelinavaamisvaiheessa aiheutettiin itsellemme turhaan vaikeuksia. Toisaalta viikon teemana ollut korkealla puolustaminen toimi läpi ottelun suhteellisen hyvin, ja siihen pitää olla tyytyväinen. Alun erikoistilannemaaliensa lisäksi Gnistan ei päässyt luomaan montaa vaarallista tilannetta ottelun aikana.

– Toinen jakso oli meiltä myös pallollisesti paljon parempi, ja pääsimme luomaan muutaman hyvän tilanteen, mutta valitettavasti emme pystyneet tekemään maaleja. Tappio harmittaa aina, mutta pelissämme näkyi myös paljon asioita, joita olemme harjoitelleet ja haluamme pelissämme saavuttaa, Väyrynen analysoi.

HJK Klubi 04:n kokoonpano: 
1. puoliaika: Ahlblad – Wallius, Kytilä, Boamah, Bhandari  Cukici, Aaltonen, Jäntti – Azodo, Salomaa, Meriluoto2. puoliaika: Ahlblad – Juho LehtirantaJoose Mäkinen, Kytilä, Deni Silverio – Dieudonne GauchoBenjamin DahlströmJohannes Yli-Kokko – Daniel RökmanSamuel Anini jr., Agon Sadiku

HJK Klubi 04 pelaa seuraavan kerran lauantaina 30.1., kun joukkue kohtaa harjoitusottelussa PK-35:n.