O´Shaughnessyn veljekset Sunderlandissa

Veljekset matkasivat Englantiin sunnuntaina 11.4 ja pääsivät tositoimiin heti maanantaina seuran harjoituksiin. 
Pojat pelasivat Sunderlandin U17-joukkueessa ja voittivat 5-1 Danielin päästessä myös maalin makuun. Daniel pelasi vielä toisen pelin nuoremmassa U15-ryhmässä Newcastlea vastaan. Tuo ottelu päättyi 1-1.
Molemmilla veljeksillä on kokemusta testileireistä ulkomailla: Patrick on ollut pariin otteeseen Blackburnin testattavana ja Daniel Manchester Unitedissa, jonne hän matkaa takaisin kesällä.
Toisella viikolla veljesten majoitus muuttui mökistä englantilaiseen perheeseen, ja he viihtyivät hyvin. Patrickin ja Danielin mukaan tavallinen englantilaisperhe poikkeaa ainakin jonkin verran suomalaisesta. Matkan huipennnus oli Valioliigamatsi Sunderland-Birmingham, jonka kotijoukkue voitti 41 000 katsojan edessä 2-1. Ottelu oli poikien mukaan todellinen elämys, varsinkin kun heillä oli hyvät paikat.
– Daniel kävi myös golfaamassa, jos sitä nyt golfaamiseksi voidaan kutsua, kertoi Patrick.
Daniel kertoo matkasta yhden mieleenpainuvan asian; sen kun he olivat seuran treenikeskuksessa ja yhtäkkiä sisään marssii Sunderlandin ykkösjoukkueen pelaajat, Darren Bent ja kumppanit, ja istuivat poikien seuraksi sohvalle katsomaan televisiota.        
– Tosi mukava kokemus ja oppia karttui, tiivisti Patrick matkan keskeisimmän annin.