Otteluennakko: Eurotaival käyntiin Färsaarilla

Mestaruuden myötä HJK nappasi paikan Mestarien liigan karsintoihin. Taival alkaa ensimmäiseltä kierrokselta, jonka voittajat jatkavat luonnollisesti toiselle karsintakierrokselle. Häviäjien taival jatkuu vastaavasti Eurooppa liigan toisella karsintakierroksella. Mestarien liigaan päästäkseen Klubin olisi kaadettava neljä vastustajaa.

HJK pelasi Mestarien liigan karsinnoissa edellisen kerran kaudella 2015–16. Tuolloin joukkue aloitti taipaleensa toiselta kierrokselta, kun latvialainen Ventspils kaatui yhteismaalein 4-1. Kolmannella kierroksella kazakstanilainen Astana oli parempi maalein 3-4, joten HJK:n pelit jatkuivat Eurooppa liigan play off-kierroksella. Krasnodar kuittasi kuitenkin lohkopaikan yhteismaalein 5-1.

Viime kaudella HJK oli mukana Eurooppa liigan karsinnoissa. Walesilainen Connah’s Quay Nomads kaatui ensimmäisellä karsintakierroksella vahvan kotipelin myötä lukemin 3-1, mutta HJK:n eurotaival päättyi seuraavalla kierroksella makedonialaista Shkëndijaa vastaan yhteismaalein 2-4.

HJK on pelannut pitkän historiansa aikana europelejä kaudesta 1965-66 lähtien, kun joukkue sai Euroopan Cupin karsinnassa vastaansa Manchester Unitedin. Tämän jälkeen Klubi on kohdannut kansainvälisissä peleissä peräti 67 eri vastustajaa. Färsaarelaisen joukkueen helsinkiläiset kohtaavat toista kertaa. Kaudella 1995-96 HJK kaatoi B71 Sandurin yhteismaalein 7-0.

HJK on iskussa

Klubi lähtee europeleihin mainiossa iskussa. Joukkue palasi edellisessä ottelussaan takaisin voittojen tielle, kun PS Kemi kaatui Mosan ja Evans Mensah’n osumilla lukemin 2-0. Mensah onkin ollut viime aikoina erityisen kovassa vireessä. Haastavan alkukauden jälkeen laituri on saanut runsaasti onnistumisia, kun edellisissä neljässä ottelussa on syntynyt yhtä monta maalia. 20-vuotias Mensah on pelannut näissä otteluissa yhteensä 308 minuuttia, joten yhteen osumaan on kulunut keskimäärin vain 77 minuuttia.

HJK on kokonaisuudessaan esiintynyt mainiosti viime aikoina, sillä edellisestä 11 ottelusta joukkue on hävinnyt vain yhden. Varsinkin Töölössä meno on ollut väkevää. HJK hävisi kolme kotiottelua putkeen huhti-toukokuussa, mutta tämän jälkeen kurssi on kääntynyt rajuun nousuun. Klubi on voittanut kuusi kotiottelua putkeen yhteensä maalierolla 19-2. Näistä kamppailuissa HJK on pitänyt maalinsa puhtaana peräti viidesti, kun taas vastustajan verkkoon on syntynyt aina vähintään kaksi maalia.

HJK on pelannut Veikkausliigassa 19 ottelua, joissa joukkue on viimeistellyt 36 maalia, mikä on sarjan isoin lukema. Klubin sekä Veikkausliigan maalipörssin kärjessä on 13 osumaa viimeistellyt João Klauss. Yhteensä 11 eri HJK:n pelaajaa on onnistunut tällä kaudella maalinteossa pääsarjassa.

Erityisen väkevää meno on ollut toisilla puoliajoilla. Klubi on viimeistellyt peräti 75 prosenttia maaleistaan vasta tauon jälkeen. Viimeisellä 15 minuutilla osumia on kertynyt peräti 13, mikä on enemmän kuin ensimmäisillä puoliajoilla yhteensä.

Klubin hyökkäyspelaaminen on nojannut vahvaan pallonhallintaan ja osumat ovat usein syntyneet pitkien syöttöketjujen jälkeen. Helsinkiläisten maaleista vain neljäsosa on tullut erikoistilanteista, mikä on prosentuaalisesti Veikkausliigan kolmanneksi pienin lukema. HJK:n maaliin on tehty yhteensä 14 osumaa, joista neljä on syntynyt erikoistilanteista. Klubi on FC Lahden ohella ainoa joukkue, jolle ei ole tehty yhtään maalia rangaistusalueen ulkopuolelta.

Färsaarten mestari Víkingur

Víkingur Gøta selvitti tiensä Mestarien liigan karsintoihin voittamalla Färsaarten pääsarjan mestaruuden viime kaudella. Mestaruus irtosi täpärimmällä mahdollisella erolla, sillä Víkingur päätyi tasapisteisiin Klaksvikin kanssa, kun molemmat keräsivät 27 ottelusta 52 pistettä. Víkingur tosin hävisi kaksi viimeistä otteluaan, joten mestaruus oli käytännössä saanut sinettinsä jo ennen päätöskierrosta. Mestaruuden takeena oli poikkeuksellisen vahvat otteet vieraskentillä, sillä Víkingur keräsi lähes 60 prosenttia pisteistään vierasotteluista.

Mestaruus oli nuorelle seuralle toinen peräkkäinen. Víkingur Gøta sai alkunsa vuonna 2008, kun perinteikkäät seurat Gi Gøta ja Leirvik IF yhdistyivät. Uusi seura sai heti paikan pääsarjasta ja on kuulunut tästä lähtien sarjan vakiomenestyjien joukkoon. Heti avauskaudella Víkingur sijoittui liigassa viidenneksi ja europelejä joukkue pääsi maistamaan jo kesällä 2010.

Víkingur on sijoittunut kymmenen joukkueen sarjassa vain kertaalleen viiden parhaan ulkopuolelle, kun kaudella 2013 joukkue päätyi kuudenneksi. Vaikka Víkingur oli pärjännyt sarjassa hyvin, niin ensimmäinen mestaruus tuli vasta kaudella 2016. Mestaruus meni tuolloinkin tiukalle, sillä eroa toiseksi jääneeseen Klaksvikiin kertyi vain yksi piste. Ratkaisevassa roolissa oli Víkingurin väkevä kauden loppu, sillä joukkue voitti kauden neljä viimeistä otteluaan, joiden avulla se nousi mestaruuteen.

Víkingurille tuli juuri täyteen kymmenen vuotta, johon nähden joukkue on niittänyt paljon menestystä. Mestaruuksia on kertynyt nyt kaksi putkeen, minkä lisäksi lempinimellä Viikingit tunnettu joukkue on voittanut viidesti sekä Färsaarten Cupin että Super Cupin.

Víkingurilla on ikäänsä nähden jo varsin paljon kokemusta europeleistä, sillä joukkue osallistuu karsintoihin nyt seitsemättä kertaa putkeen. Karsintapelejä on kertynyt yhteensä 22, joista Viikingit ovat voittaneet viisi ja hävinnyt 12. Kohokohtana on kausi 2014–15, kun Viikingit eteni Eurooppa liigan kolmannelle karsintakierrokselle kaatamalla latvialaisen Daugavan sekä norjalaisen Tromsøn. Kroatialainen Karsinnat päättyivät kuitenkin tylysti kroatialaisen Rijekan käsittelyssä yhteismaalein 1-9. Víkingur on ehkä osalle suomalaisista tuttu kesältä 2013, kun joukkue pudotti ensimmäisellä karsintakierroksella FC Interin yhteismaalein 2-1.

Joukkueen viime kausi päättyi mestaruuteen, mutta Viikingeissä on tapahtunut muutoksia tämän jälkeen. Suurin muutos tapahtui vaihtopenkin puolella, kun päävalmentajana reilun vuoden toiminut Sámal Erik Hentze siirtyi syksyllä uusien haasteiden pariin. Tilalle tuli pelaajauransa kauteen 2012–13 päättänyt 37-vuotias Maurice Ross, joka siirtyi pelikentiltä suoraan valmennuksen pariin. Pelaajaurallaan muun muassa Rangersia edustanut sekä 13 ottelua Skotlannin maajoukkueessa pelannut entinen laitapuolustaja toimi valmentajana Norjassa sekä färsaarelaisessa fuusioseurassa TB/FCS/Roynissa ennen siirtymistään Viikinkien käskijäksi.

Pelaajien suhteen joukkueessa ei ole tapahtunut isoa muutosta ja Viikinkien kokoonpano nojaa vahvasti kotimaisiin pelaajiin höystettynä muutamalla ulkomaalaisella vahvistuksella. Merkittävin uusi pelaaja on viime kaudella Maltan pääsarjassa pelannut moldovialainen Adrian Cascaval. 31-vuotias puolustaja on kuudella osumallaan Víkingurin paras maalintekijä tällä kaudella. Yhteensä 28 maalia viime kaudella Víkingurille takoneiden Adeshina Lawalin sekä Solvi Vatnhamarin jatkaminen joukkueessa oli todella merkittävä astia. Duon ruuti on tosin ollut kuluvalla kaudella märempää, sillä toistaiseksi saldona on yhteensä kahdeksan maalia. Lawal vei viime kaudella nimiinsä sarjan maalikuninkuuden 17 täysosuman myötä. Myös Färsaarten maajoukkueenkin kapteenina toimiva Atli Gregersen kuuluu Víkingurin avainpelaajien joukkoon.

Maaliskuussa alkanut kausi on sujunut Víkingurin osalta haastavasti. Joukkue keräsi 12 ensimmäisestä ottelustaan vain 17 pistettä, mikä oli menestykseen tottuneelle seuralle heikko suoritus. Viikingit on kuitenkin voittanut nyt neljä viimeisintä otteluaan, mikä ovat nostaneet joukkueen kolmanneksi. 16 ottelun jälkeen kasassa on 29 pistettä, mutta sarjataulukon kärkeen on matkaa jo 11 pistettä.

Víkingur pitää majaansa Leirvíkin kaupungissa, jossa asuu alle 1000 ihmistä. Tästä huolimatta yli 3000 silmäparia oli seuraamassa toisen karsintakierroksen ottelua islantilaista Hafnarfjorduria vastaan viime kaudella. Víkingur on profiloitunut niin kotimaan otteluissa kuin karsintapeleissäkin poikkeuksellisen vahvaksi vierasjoukkueeksi, kun taas kotiotteissa on ollut paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi europeleissä joukkueen saldo 11 kotiottelusta on kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja seitsemän tappiota maalierolla 6-28. Samoja joukkueita vastaan vieraissa tuloksena on ollut kolme voittoa, kolme tasapeliä sekä viisi tappiota maalierolla 9-20.

HJK Färsaarille

Klubi matkustaa Färsaarille iskukykyisellä joukkueella huolimatta parista valitettavasta loukkaantumisesta. Juha Pirisen Kemi-matsissa saatu takareisivamma pitää pelaajan pois kentiltä tämän hetkisen arvion mukaan 2–3 kuukautta. Arvio tarkentuu kuntoutumisen edistyessä. Daniel O’Shaugnessyn nilkkavamma estää pelaamisen tiistain karsintaottelussa. Lisäksi pitkäaikaispotilas Akseli Pelvas on poissa vahvuudesta. Ville Jalasto harjoittelee jo joukkueen mukana, mutta ei ole vielä pelikunnossa.

Matkalle lähtevät pelaajat:

Nikolai Alho
Anthony Annan
Enoch Banza
Sebastian Dahlström
João Klauss De Mello
Kevin Kouassivi-Benissan
Evans Mensah
Mosa
Faith Friday Obilor
Hannu Patronen
Roni Peiponen
Rafinha
Riku Riski
Maksim Rudakov
Markus Uusitalo
Filip Valenčič
Eetu Vertainen
Valtteri Vesiaho

Otteluparin ensimmäinen osa pelataan tiistaina Färsaarilla kello 21.00 Suomen aikaa. Pelipaikkana on on Svangaskarð stadion Toftirissa. Stadionin kapasiteetti on 6000 katsojaa.

Toinen ottelu on edessä viikkoa myöhemmin eli tiistaina 17.7. Töölössä. Liput edullisesti ennakkoon alkaen 10/5 € Tiketistä »

 

HJK vs Vikingur