Otteluennakko: HJK-FC Inter 21.5.

Klubi on ollut
toistaiseksi Sonera Stadiumilla voittamaton ja kuudesta kotiottelusta on
saldona viisi peräkkäistä voittoa ja kotiavauksessa pelattu tasapeli FC Lahtea
vastaan. Oma maali on pysynyt Sonera Stadiumilla puhtaana jo yli 11 puoliaikaa
putkeen, joten Interillä on tiedossa hikinen iltapuuhde, mikäli turkulaiset
aikovat poistua Helsingistä pisteiden kera.

Joukkueiden
viime kauden kohtaamiset olivat tasaisia. Veikkausliigassa pelatusta kolmesta
ottelusta Klubi otti kaksi voittoa ja kerran pelattiin tasan, minkä lisäksi
joukkueet kohtasivat myös Suomen cupin finaalissa. Klubi vei tasaisen
kohtaamisen lopulta vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen ja nappasi
tuplamestaruuden itselleen. 

Inter
on aloittanut kautensa hyvin. Turkulaiset ovat Klubia pelin vähemmän pelanneena
vain kolme pistettä perässä ja paremman maalieronsa turvin turkulaiset
kiilaavat Klubin edelle jo torstaina, mikäli onnistuvat selviytymään ottelusta
voittajana. Klubi ei ole saanut koneestaan kaikkea irti viime otteluissa, mistä
kertoo Vaasassa sunnuntaina VPS:ää vastaan pelattu 2-2 tasapeli. Kotikentällä
tulokset ovat hyviä ja saman täytyy jatkua myös torstaina Interiä vastaan. 

-Valmistautuminen
otteluihin ei vaihtele kotipelien ja vieraspelien mukaan, vaan samalla tavalla
valmistaudutaan jokaiseen otteluun. Valmentajien tehtävänä on löytää ne asiat,
mitkä eivät pelissä toimi tarpeeksi hyvin ja viedä ne harjoituskentälle. Pelin
jokaisen osa-alueen pelaamisen on vielä vahvistuttava. Siihen ei mitään
taikatemppuja ole, vaan se vaatii kovaa työntekoa kaikilta, kertoo HJK:n
päävalmentaja Mika ”Bana” Lehkosuo.

Inter
on ollut alkukaudella Veikkausliigan tehokkain joukkue. Turkulaiset ovat
viimeistelleet kahdeksassa pelaamassaan ottelussa 17 maalia, vähintään yhden
jokaisessa pelaamassaan ottelussa. Bana tietääkin että torstaina vastassa on
erittäin vaarallinen joukkue.

-Inter
on löytänyt todella hyviä pelaajia Suomen rajojen ulkopuolelta. Siihen kun
lisätään laadukkaat suomalaiset pelaajat, on heillä jälleen kerran erittäin
vaarallinen kokonaisuus kasassa. Vaarallisimmillaan Inter on hyökkäyspäässä,
missä heillä on useita todella hyviä pelaajia, kuten Gnabouyou, Njoku, Duah ja
Ojala. Hambo oli myös alkukaudesta todella tehokas, vaikka onkin ilmeisesti
torstain pelistä sivussa, Bana miettii.

Interille
ottelu on jo kauden kolmas Sonera Stadiumilla. Joukkue nappasi HIFK:n
kustannuksella Suomen cupissa jatkopaikan, mutta koki Veikkausliigan
revanssissa helsinkiläisille kauden toistaiseksi ainoan tappionsa. Pelaaminen
on turkulaisilla kuitenkin ollut koko kauden hyvällä mallilla ja Lehkosuo odottaakin
torstain pelistä tiukkaa kamppailua.

-Ehkä
kaikkein vaarallisimmillaan Inter on, kun he pääsevät käyttämään hyökkäyspään
pelaajiensa nopeutta vastaiskuissa. Toki Job Dragtsman joukkueilta on aina
luonnistunut hidas hyökkääminen hyvin, eikä tämän kauden Inter ole poikkeus
siinä. Myös heidän puolustuspelaaminen on kehittynyt mielestäni aiempiin
vuosiin verrattuna, Bana jatkaa.

HJK:n
pelaajista katsojien suurin mielenkiinto kiinnittyy torstaina Robin Lodiin.
Kreikkalaiseen suurseuraan Panathinaikokseen siirtyvä Lod esiintyy nimittäin
Sonera Stadiumilla viimeistä kertaa HJK-nutussa. Lod toivookin katsomon tulevan
täyteen ja tunnelman olevan totutun hyvä viimeisessä kotiottelussaan. ”Röbä”
siirtyy ateenalaiseen mahtiseuraan sunnuntaisen SJK:ta vastaan pelattavan
vierasottelun jälkeen.

-Robin
on pelannut loistavasti viimeiset pari vuotta ja on noussut Veikkausliigan
keskikenttäpelaajien ehdottomaan eliittiin. Panathinaikos on hänelle suuri
mahdollisuus ja toivon, että hän säilyy terveenä ja pääsee näyttämään
osaamisensa Kreikassa, Lehkosuo suitsuttaa Kreikkaan siirtyvää Lodia.

Klubin
sairasosastolla on edelleen neljä reisivammoista kärsivää potilasta. Formose
Mendy ja Ousman Jallow ovat jo lähellä paluuta pelikentille. Nikolai Alhoa ja
Gideon Baah’ta joudutaan odottamaan vielä hieman pitempään, mutta myös Alho ja
Baah ovat toipumassa kovaa kyytiä. 

HJK-FC Inter torstaina
21.5. kello 18.30 Sonera Stadiumilla. 

Osta liput otteluun tästä ». Ottelusta on myös suora lähetys HJK TV:ssä »