Otteluennakko: HJK – FK Rabotnicki 23.7.

 

Odotus on ohi. Keskiviikkona Sonera Stadium muuttuu hornankattilaksi, kun HJK taistelee makedonialaista FK Rabotnickia vastaan Mestarien liigan toisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa. Ensimmäinen osa Skopjessa viikko sitten päättyi tarkan puolustustaistelun jälkeen 0-0 -tasapeliin, jättäen kutkuttavat asetelmat Helsingin kamppailuun. Toista tasapeliä ei nähdä, sillä jatkoonmenijä haetaan keskiviikkona viimeistään rangaistuspotkukilpailusta. 

– Tämä on aika helppo yhtälö. Meidän pitää yksinkertaisesti voittaa, viimeistään rankkareilla. Uskon vahvasti, että siinä myös onnistumme. Saimme alle hyvän pelin kotoisessa liigassa SJK:ta vastaan ja nyt pääsemme kahden päivän ajan keskittymään keskiviikon peliin. Roy Hodgson aikanaan sanoi osuvasti, että “I believe in preparation, not motivation”. Siihen minäkin uskon, on tärkeää että käytämme jokaisen hetken hyväksemme, kertoi päävalmentaja Mika Lehkosuo maanantain mediatilaisuudessa.

Viime tiistain kohtaaminen Skopjessa oli tiukka kamppailu, jossa ei maalipaikoilla mässäilty. Parhaat tilaisuudet osumaan aukesivat Klubille, kun Robin Lod ja Mac Kandji pääsivät puoliaikojen lopuissa kokeilemaan maalivahti Damjan Siskovskin kuntoa, mutta nuori makedonialainen kesti vielä. Ottelu alkoi hyvin tunnustelevasti molempien joukkueiden tutustuessa vielä toistensa tapoihin pelata. Keskiviikkona tarkkailu on ohi ja Klubi käy vieraiden kimppuun täydellä höyryllä.

  • Meillä oli tietoa oikeastaan vain heidän kahdesta treenipelistään, niiden perusteella lähdimme pelaamaan. Aika hyvin se onnistui, suuria yllätyksiä ei tullut. Vaikea sanoa kuinka paljon he pystyvät parantamaan keskiviikon peliin, sen tiedän että me parannamme, ilmoitti toppari Markus Heikkinen.

HJK on pelannut Lehkosuon alaisuudessa nyt 17 ottelua, eikä yksikään niistä ole päättynyt tappioon. Kotikentällään Klubi on pelannut “Banan” aikana seitsemän ottelua, joista kuusi ovat päättyneet voitonjuhliin. HJK:n verkkoon ei Sonera Stadiumilla ole tehty niissä otteluissa maaliakaan. Otteluparin ratkaiseminen kotikentällä on monin tavoin Klubin eduksi.

  • Meidän takanamme on kotiyleisön tuki ja tietenkin myös kotikentästämme on hyötyä. Välillä europeleissä joukkueet eivät ole täällä heti saaneet peliään kulkemaan. Haluaisin meidän olevan aktiivisempia kuin vierasottelussa. Teemme sillä tavalla myös heidän hyökkäysten rakentamisestaan vaikeampaa. Meillä oli hyvä kenraali lauantaina, peli-ilmeemme oli erittäin hyvä ensimmäisen tunnin ajan. Siitä on hyvä jatkaa, totesi Lehkosuo.

  • Se on meille suuri etu, sillä meillä on upeat fanit. He työntävät joukkuetta aina eteenpäin. Uskon että keskiviikkona paikalle tulee paljon ihmisiä ja haluamme antaa heille jotakin takaisin. Tärkeintä huomenna on voittaa ja meidän täytyy pystyä käyttämään kotiyleisön tuki hyödyksemme, pohdiskeli laitahyökkääjä Demba Savage.

HJK:n terveystilanne otteluun lähdettäessä on hyvä. Poissa kokoonpanosta on varmasti ainoastaan Obed Malolo, muilta osin Lehkosuo pääsee valitsemaan miehistönsä täydestä pakasta. 

HJK – FK Rabotnicki Sonera Stadiumilla keskiviikkona 23.7. kello 19.00 alkaen. OSTA LIPUT ENNAKKOON! Jos et ehdi paikalle keskiviikkona voit katsoa ottelun suorana lähetyksenä HJK TV:stä.