Otteluennakko: HJK – IFK Mariehamn 2.4.

Pitkä talvi ja kauden odotus on vihdoin ohi ja se näkyy myös joukkueesta. Viimeiset harjoitukset ennen Veikkausliigan alkua ovat käynnistymässä ja kopista purkautuu kentälle määrätietoisen, mutta rennon oloisia pelaajia.

Päävalmentaja Lehkosuo huokuu rauhallisuutta:
– Marraskuun viimeinen päivä aloitettiin harjoitukset ja pitkä talvi ja kevät ovat takana. Voi sanoa, että joukkue odottaa enemmän kuin innoissaan kilpailullisten pelien ja Veikkausliigan alkamista. Pelaajat ovat erittäin hyvässä vireessä ja odotusarvot ovat korkealla.
– Joukkuehan ei sinällään koskaan ihan valmiiksi tule vaan kehitystä tapahtuu koko ajan. Mutta Veikkausliiga on meidän puolesta enemmän kuin valmis alkamaan.

IFK Mariehamnilla on rutinoitunut, yhteenkasvanut joukkue. Joukkueen kokoonpanoon on tullut viime kauden jälkeen harvinaisen vähän muutoksia. Kapteeni Jani Lyyski kertoi joukkueensa vahvuudeksi Veikkausliigan avajaistilaisuudessa heidän erikoistilannepelaamisensa.

– Heillä on pitkä joukkue ja se on vaara hyökkäyspään erikoistilanteissa. Yksi tärkeimmistä asioista on pystyä eliminoimaan nämä. He pyrkivät tekemään laitoihin ylivoimia ja saamaan pitkillä syötöillä mahdollisuutta murtautumiseen.
– Hyökkäyspäässä Kangaskolkka on ollut terveenä ja on erittäin vaarallinen maalintekijä. Assis puolestaan kymppipaikalla on heidän pelin sielu, joka pystyy rakentelemaan hyvin ja laukomaan myös kaukaa, summaa Lehkosuo vastustajan vahvuudet.

Kotijoukkue saa liikkeelle hyvin iskukykyisen kokoonpanon. Ensikertalaisia HJK-paidassa Veikkausliigassa löytyy monia, muun muassa Interistä syksyllä Klubiin siirtynyt Vincent Onovo, Norjasta Suomeen palannut maajoukkuepakki Ville Jalasto, FK Sarajevosta tullut kokenut serbitoppari Ivan Tatomirovic sekä AC Milanista loppuvuodeksi lainapestillä saapunut laitahyökkääjä Nnamdi Oduamadi eli Odu. Mukana ovat myös klubisydämin varustetut paluumuuttajat Mikael Forssell ja Medo sekä nippu lahjakkaita, näytönpaikkoja hakevia nuoria.

Anthony Annan, Toni Kolehmainen ja Richard Gadze seuraavat ottelua katsomon puolelta.

Liput otteluun tästä »

Aamulla ajelin fillarilla duuniin. Yhtäkkiä huomasin vihelteleväni “Taas kansa täyttää…???” #HJK #Veikkausliiga #huomenna #pitkäodotus

— Jaakko Kapanen (@KapanenJaakko) April 1, 2016

Kesä on pelastettu! #sinivalkoinen #hjk #kausikortti @akiriihilahti @hjkhelsinki pic.twitter.com/sF2bCxsZm3

— Lotta Backlund (@lottabacklund) April 1, 2016