Otteluennakko: HJK ja VPS kamppailevat paikasta Suomen Cupin puolivälieriin

HJK:n 12 ottelun voittoputki Cupissa tuli päätökseen reilu viikko sitten, kun FC Honka kuittasi voiton maalein 2-1. Kamppailun ratkaisu syntyi lisäajalla, kun Javi Hervás upotti pilkun ohi Maksim Rudakovin.

Tappion myötä Klubin oli tyytyminen D-lohkon hopeasijaan. Klubi kuittasi viidestä ottelusta 12 pistettä, kun taas kärkipaikan kuitannut Honka nappasi kolme pistettä enemmän. Helsinkiläisten saldoksi muodostui neljä voittoa sekä yksi tappio maalierolla 19-4. Klubin parhaat maalintekijät olivat neljästi osuneet Akseli Pelvas sekä Mosa.

HJK:n vahvisti kuluvalla viikolla hyökkäysosastoaan João Klauss de Mellolla. Brasilialainen oli Klubin mukana Espanjan leirillä, jossa hän pääsi antamaan näyttöjä ja pelaamaan yhdessä ottelussa. Kookkaan hyökkääjän pelilupa on saatu kuntoon ja Klauss on valmennuksen käytettävissä sunnuntaina Vepsua vastaan. Myös Riku Riski tekee yhden ottelun tauon jälkeen paluun kokoonpanoon. Enoch Banza ja Hannu Patronen ovat sen sijaan loukkaantumisten myötä sivussa sunnuntaina.

Espoolaiset etenivät siis D-lohkon voittajana suoraan puolivälieriin, kun taas Klubin kohtalona on karsia paikasta puolivälieriin. Maanantaina järjestetyssä arvonnassa helsinkiläisten vastustajaksi varmistui VPS.

Vastustaja VPS

VPS:n viime kausi oli kaksijakoinen. Vaasalaiset pelasivat erinomaisen ensimmäisen puoliskon ja joukkue vaikutti taistelevan mitaleista. Vepsu säväytti myös Euroopan kentillä pudottamalla Eurooppa liigan karsinnassa slovenialaisen Olimpija Ljubljanan yhteismaalein 2-0. Lähtö tuli lopulta toisella kierroksella Tanskan suurseuroihin lukeutuvalle Bröndbylle, vaikka vaasalaiset voittivatkin jälkimmäisen kohtaamisen lukemin 2-1.

Positiivisen euroseikkailun jälkeen alkoi kuitenkin raju alamäki. Viimeisen euro-ottelunsa jälkeen VPS pelasi Veikkausliigassa 16 ottelua, joista joukkue voitti ainoastaan yhden. Lopputuloksena oli sarjataulukon kahdeksas sija.

Pettymykseen päättyneen kauden jälkeen ovi onkin käynyt Vaasassa molempiin suuntiin. Vepsusta uusien tuulien perään ovat lähteneet muun muassa ulkomaille siirtyneet Mikko Viitikko, Ebrima Sohna, Aaron Clennon ja Markus Jürgenson, kun taas Jonas Levänen, Ville Koskimaa ja Kim Böling hakevat tuoreita haasteita kotimaan rajojen sisältä. Lisäksi HJK:ssakin pelannut Veli Lampi päätti komean uransa 33 vuoden iässä.

Vepsun joukkueen ydin pysyi kuitenkin hyvin kasassa. Yhdeksästä eniten peliminuutteja viime kaudella pelanneesta pelurista seitsemän jatkaa vaasalaisten nipussa tulevallakin kaudella. Heidän joukossaan ovat muun muassa ykkösvahti Marko Meerits sekä joukkueen sisäisen maalipörssin kärkisijat miehittäneet Joonas Vahtera, Juho Lähde, Steven Morrissey ja Sebastian Strandvall.

VPS on vahvistanut erityisesti puolustus- ja hyökkäysosastojaan. Joukkueen takalinjoille on hankittu Elhadji Ciss, Akseli Kalermo, Aubrey David, Hindrek Ojamaa sekä Eero-Matti Auvinen. Hyökkäyspään tuoreita nimiä ovat vastaavasti Douglas Cae, Ibrahima Gueye sekä monipuolisemmissa rooleissa viihtyvät Berkant Güner ja Aatu Kujanpää. Klubin kannattajille uusista nimistä tutuin lienee Omar Jama, joka on HJK:n kasvatti. Jama siirtyi Klubi 04:stä viime kaudeksi PS Kemiin, josta tie vei nyt Vaasaan.

VPS sijoittui Cupin B-lohkossa toiseksi, kun kärkipaikka meni SJK:n nimiin. Vaasalaiset saalistivat viidestä ottelustaan kymmenen pistettä, kun voittoja irtosi kolme ja joukkue tasasi pisteet KPV:n kanssa. Päätöskierroksen ottelu muodostui kohtalokkaaksi, kun VPS hävisi SJK:lle lukemin 0-1. Jarosta, PKKU:sta ja TPV:stä vaasalaiset kuittasivat voitot päästämättä maaliakaan. Joukkueen viiden ottelun maaliero oli mainio 16-4. Lisäksi VPS on kohdannut kuluvan vuoden puolella harjoitusotteluissa kaksi ruotsalaisjoukkuetta. Umeå FC kaatui lukemin 1-0, kun taas IF Brommapojkarnan kanssa vaasalaiset pelasivat maalittoman tasapelin.

Brasiliasta saapunut 30-vuotias Douglas Cae on aloittanut Vepsussa väkevästi. Koko aiemman uransa pelkästään kotimaassaan pelannut hyökkääjä on vaasalaisten paras maalintekijä Suomen Cupissa, kun maaliverkko on heilunut peräti seitsemän kertaa. Juho Hakola on säestänyt mainiosti kolmella osumalla, kun taas Juho Lähde ja Steven Morrissey ovat iskeneet kaksi maalia mieheen.

HJK:n asetelmat

Klubilla on takana tiukka viikko edellisen pelin jälkeen. Kenttäharjoittelun lisäksi pitkissä palavereissa on käyty läpi omaa peliä ja sen kehittämisen avainkohtia. Oman peli-identiteetin toteuttaminen ei onnistunut toivotulla tavalla Honka-pelissä.

– Kävimme joukkueen kanssa loogisesti läpi puolustuspelimme avainasiat: puolustusasenne, toiminta pallonmenetyksen jälkeen, prässi puolikorkeasta blokista korkeaan, toiminta kun vastustaja pääsee prässsimme läpi jne. Lisäksi hyökkääminen matalaa blokkia vastaan oli viikon menuussa. Harjoitukset kentällä olivat intensiivisiä ja pelaajien fokus hyvä. Huomisessa ottelussa on näytettävä, että viikolla tehty työ ei ole mennyt hukkaan ja näytettävä ennen kaikkea pelin vaatimaa intohimoa koko 90 minuutin ajan, kertoo päävalmentaja Mika Lehkosuo.

Myöskään huomista vastustajaa ei olla unohdettu.

– VPS pelaa tutunnäköisellä pelityylillä, tuttuja elementtejä näkyy. Kaikkea ei ehkä Vaasalta ole vielä hallipeleissä nähty, joten meidän on pystyttävä reagoimaan. Heillä on muutamia uusia pelaajia, mutta monta tuttua myös, toteaa Lehkosuo.

Tervetuloa matsiin!

HJK vs VPS
Su 18.3. klo 14:00
Telia 5G Areena
Liput ennakkoon: Tiketti »