Otteluennakko: HJK-VPS 11.5.

Klubi saa maanantaina vieraita Vaasasta, kun sarjajumbo VPS saapuu vierailulle Helsinkiin. “Vepsun” alkukausi on sujunut todella mollivoittoisesti, sillä joukkue on edelleen nollakerhossa hävittyään kaikki pelaamansa neljä otteluaan.

Klubi on sarjassa toisena saalistettuaan kuudesta ensimmäisestä ottelustaan 11 pistettä. Kauden avaustappio tuli perjantana Kuopiossa, kun kotijoukkue KuPS oli tasaisessa ottelussa vahvempi 1-0.

HJK on ollut toistaiseksi kotikentällään vaikea vastustaja. Sonera Stadiumilla pelaamastaan kolmesta kotiottelusta HJK on napannut seitsemän pistettä, kun helsinkiläiset ovat kukistaneet KTP:n ja FF Jaron ja pelanneet tasan FC Lahden kanssa. Edellisessä kotiottelussaan Jaroa vastaan Klubi oli etenkin toisella jaksolla suorastaan murhaavan ylivoimainen ja voitti ottelun lopulta 3-0.

Ennakkoasetelmat eivät povaa vaasalaisille ruusuista Helsingin vierailua. Neljän peräkkäisen Veikkausliigatappion lisäksi joukkue taipui myös Suomen cupissa, kun Ykkösen AC Oulu oli vaasalaisia vahvempi cupin viidennellä kierroksella. Sonera Stadium ei ole myöskään ollut helppo paikka vieraille. Edellisestä kymmenestä Klubia vastaan pelatusta vieraspelistä “Vepsu” on onnistunut voittamaan vain kerran, kun se kukisti HJK:n vuonna 2013. HJK puolestaan on juhlinut voittoa seitsemän kertaa ja kahdesti on pelattu tasan.

Klubi vei viime vuoden kolmesta Veikkausliigakohtaamisesta pisteet nimiinsä 7-1 voitettuaan VPS:n kahdesti ja tasattuaan Vaasan Hietalahden stadionilla pisteet joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

VPS lähti kauteen kovin odotuksin ja hyvällä, viime kaudesta vahvistuneella joukkueella. Vaikka alkukausi on ollut vaasalaisille todella hankala, on HJK:lla maanantaina vastassa erittäin iskukykyinen ja vaarallinen joukkue. VPS:n joukkueessa on hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta, mitä edustavat muun muassa Klubistakin tutut Mikko Viitikko ja Juho Mäkelä.

HJK:lla on maanantain ottelusta sivussa reisivammoista kärsivät Ousman Jallow, Gideon Baah ja Nikolai Alho. Uusi hankinta Toni Kolehmainen harjoitteli joukkueen mukana ensimmäisen kerran sunnuntaina ja on joukkueen vahvuudessa VPS:ää vastaan.

Seuraa heitä:

Daniel Örlund, HJK

Klubin ruotsalaismaalivahti on ollut vakuuttava koko alkukauden ajan. Vahvalla äänellään jatkuvasti puolustuslinjaa hyvin ohjaava Örlund on ollut Klubille tähän asti juuri sitä, mitä haluttiin: luotettava maalivahti, joka ei virheitä tee. 194-senttinen älykäs maalivahti avaa maalipotkut lähes poikkeuksetta lyhyinä, kun taas kädestä lähtee heitot pitkinä linkoina sopivan paikan tullen.

Juho Mäkelä, VPS

Neljä Suomen mestaruutta HJK:n riveissä voittanut Mäkelä on osoittanut olevansa yhä edelleen yksi Veikkausliigan vaarallisimpia hyökkääjiä. Mäkelä on ollut yksi VPS:n harvoista valopilkuista alkukauden sysimustassa korpivaelluksessa ja on onnistunut viimeistelemään myös kaksi maalia sarjapeleissä. Vaikka vauhti on iän myötä hieman rauhottunut parhaiden vuosien tasosta, on Mäkelä rangaistusalueen lähistöllä ja etenkin sisäpuolella aina murhekryyni vastustajan puolustukselle.

HJK-VPS maanantaina 11.5. kello 18.30 Sonera Stadiumilla. Osta liput ennakkoon täältä. Mikäli et pääse paikan päälle, näyttää HJK TV ottelun suorana lähetyksenä kello 18.20 alkaen.