Otteluennakko: Jippo-Klubi 04 28.6.

Kakkosen itäisen lohkon piikkipaikalla oleva Klubi 04 matkustaa sunnuntaina Joensuuhun, jossa se kohtaa toisen kerran tällä kaudella Jipon. Sarjassa seitsemäntenä oleva Jippo on kerännyt kymmenessä pelaamassaan ottelussa vasta yhdeksän pinnaa, mutta viime aikoina joensuulaisten otteet ovat olleet piristymään päin.
 
Jipon edellinen tappio nimittäin on toukokuun puolelta ja viidessä viimeisessä pelissä Jippo on saalistanut kaksi voittoa ja kolme tasapeliä. Etenkin edellisessä ottelussa napattu 0-3 vierasvoitto Kouvolan Susia vastaan oli erittäin vakuuttava.
 
Klubi 04 oli puolestaan edellisessä ottelussaan todella pitkään kiinni selkeähkössä voitossa. FC Myllypuron kaksi maalia viimeisen kymmenminuuttisen aikana nostivat kuitenkin vierasjoukkueen tasapeliin Sonera Stadiumilla viime keskiviikkoona. Kyseessä oli 04:n toinen peräkkäinen voitoton kotiottelu.
 
Vieraissa helsinkiläisillä on sujunut tällä kaudella hyvin. Neljästä vieraspelistä koossa on peräti kymmenen pistettä kolmen voiton ja yhden tasapelin myötä. Kolmessa edellisessä vierasottelussa oma maali on pysynyt koskemattomana ja pisteet ovat joka kerta matkanneet 04:n mukana Helsinkiin.
 
-Meille jäi keskiviikon ottelusta käteen iso pettymys, koska meidän peliesitys oli ensimmäisellä jaksolla erinomainen ja vaikka vaikka toinen jakso ei ollut niin sujuvaa pelaamista, oli peli koko ajan kontrollissa, harmittelee Klubi 04:n päävalmentaja Toni Koskela.
 
-Heti torstaina käännettiin katseet kohti Jippo-peliä, mutta keskiviikosta meidän pitää ottaa se oppi mukaan, että meidän täytyy pystyä keskittymään ja tekemään perusasiat laadukkaasti koko ottelun ajan, Koskela jatkaa.
 
Sunnuntain ottelussa 04:n kokoonpanosta ovat sivussa loukkaantumisista toipuvat Leo Väisänen ja Matias Sauramaa, joiden lisäksi sivussa on myös sairaana viime päivät ollut Samuel Haglund. Saku Ylätupa on U16 maajoukkueen mukana ja poissa kokoonpanosta.
 
04:n ja Jipon edellinen kohtaaminen toukokuun alkupuoliskolla päättyi Helsingissä kotijoukkueen selkeään 2-0 voittoon. Sonera Stadiumilla pelatussa ottelussa Jiposta ei juuri vastusta ollut, vaan helsinkiläiset pyörittivät peliä mielin määrin luoden paljon hyviä maalintekopaikkoja.
 
-Jippo on parantanut paljon sitten viime kohtaamisemme. Heillä on muutama hyvä ja vaarallinen yksilö sekä todella yritteliäs ryhmä, joka pelaa kaikki tilanteet loppuun asti.  Me lähdemme vierasmatsiin puolustamisen kautta ja meidän pitää taas tehdä siitä meidän pelaamisemme kivijalka, Koskela analysoi.
 
Jippo-Klubi 04 sunnuntaina 28.6. kello 18.30 Joensuussa.