Otteluennakko: Kauden viides voitto tähtäimessä Kemiä vastaan

HJK kärsi torstaina kauden toisen tappionsa, kun FC Lahti haki Helsingistä voiton maalein 2-1. Vierailijat siirtyivät avauspuoliajalla johtoon, mutta Akseli Pelvas kuittasi tasoituksen toisen puoliajan alussa. Teemu Jäntin osuma kuitenkin sinetöi lahtelaisille täyden pistepotin.

Tappio oli Klubille kauden toinen. Tästä huolimatta joukkue säilytti asemansa sarjataulukon toisella sijalla ja ero kärkeen pysyi samana, kun RoPS hävisi oman ottelunsa. HJK:lla on seitsemän ottelun jälkeen kasassa 13 pistettä, kun taas piikkipaikalla olevalla RoPS:lla on kolme enemmän.

Torstain positiivisimpia asioita oli Pelvaksen maalitilin aukeaminen. 29-vuotias hyökkääjä viimeisteli viime kaudella 14 osumaa ja vei nimiinsä helsinkiläisten sisäisen maalikuninkuuden. Pelvaksen maalitilin avautumisen myötä viisi HJK:n pelaajaa on onnistunut tällä kaudella maalinteossa. Tilaston kärjessä ovat kolme osumaa mieheen iskeneet João Klauss ja Filip Valenčič.

Klubilla on ollut kuluvalla kaudella ajoittain haasteita maalinteon suhteen, joten onnistumiset laajalla rintamalla ovat tervetulleita. Helsinkiläiset ovat onnistuneet maalinteossa kolmesti edellisessä neljässä ottelussa. Tiivis ottelutahti ja kokoonpanon kierrätys ovat tuoneet omat haasteensa alkukauteen, mutta hyökkäyksen suhteen on tehty erityisen paljon töitä harjoituksissa viime aikoina. Ottelut ovat sujuneet Klubin vahvassa hallinnassa, mutta parannettavaa on riittänyt erityisesti hyökkäysalueen viimeisellä kolmanneksella.

HJK ja PS Kemi kohtasivat viime kaudella kolmesti. Ottelut sujuivat sinivalkoisissa merkeissä, sillä Klubi kuittasi kohtaamisista täydet yhdeksän pistettä yhteismaalein 8-1. Kahden edellisen kauden aikana joukkueet ovat mitelleet paremmuudestaan kuudesti ja HJK on vienyt näistä viisi nimiinsä. PS Kemi voitti joukkueiden avauskohtaamisen reilut pari vuotta sitten, mutta tämän jälkeen kamppailut ovat päättyneet helsinkiläisten juhliin. Maanantain kohtaaminen pelataan poikkeuksellisesti Raatin stadionilla Oulussa.

Vahvistunut PS Kemi

Kemiläisten viime kausi oli kaksijakoinen ja siinä riitti jännitystä aivan viime metreille asti. PS Kemin alkukausi oli varsin vahva, vaikka ensimetrit eivät luvanneetkaan hyvää. Joukkue voitti vain yhden ensimmäisestä kuudesta ottelustaan, mutta pohjoisessa ei painettu paniikkinappia. Tätä seurasi erinomainen jakso, kun Kemi nappasi peräti 14 pistettä seitsemästä peräkkäisestä ottelusta.

Lumipallo lähti vyörymään väärään suuntaan heinäkuun alussa, kun Kemi kauppasi loistavan sesongin pelanneen Filip Valenčičin Klubiin. Slovenialainen oli joukkueensa pelin sielu ja 17 ottelun saldona oli kahdeksan osumaa ja neljä maaliin johtanutta syöttöä, joten taiturin lähtö kirpaisi poikkeuksellisen paljon. Kemi pelasi loppukaudella 16 ottelua ilman Valenčičia ja voitti näistä ainoastaan kolme. Sarjapaikan säilyttäminen meni tiukille, sillä joukkue raapi kauden kahdeksasta viimeisestä ottelustaan vain kaksi pistettä. Kemi sijoittui lopulta kymmenenneksi ja eroa HIFK:hon jäi kolme pistettä.

Talvi on ollut haastavaa aikaa Kemissä, sillä joukkue on uudistunut valtavasti viime kaudesta. Peräti 15 joukkueen viime sesongin sopimuspelaajaa vaihtoi maisemaa, joten Lapissa on riittänyt vilskettä talvella. Muun muassa viime kaudella eniten peliminuutteja kellottaneen Julian Guevaran sekä ykköstorjujaksi nousseen Oskari Forsmanin pysyminen Kemissä on kuitenkin hieman helpottanut joukkueen rakentamista.

Kemi on vahvistanut rivejään paljon ja tuoreita nimiä on saapunut Kemiin lähes parikymmentä kappaletta. Klubilaisille näistä tutuimpia ovat HJK-kasvatti Henrik Ölander, joka pelasi viime kaudella Klubi 04:n riveissä. Myös Juho Mäkelä vahvistaa Kemiä alkaneella kaudella, kun hyökkääjäkonkari liittyi joukkueeseen maaliskuun lopussa. Mäkelä on voittanut Klubin riveissä neljä mestaruutta sekä kuitannut kahdesti nimiinsä sarjan maalikuninkuuden. Muut Kemin hankinnat ovat viime kaudella Veikkausliigassa tai alemmilla sarjatasoilla pelanneita pelaajia tai ulkomailta saapuneita vahvistuksia, joiden suhteen Lapissa on tehty mainiota työtä viime vuosina.

Valtava vaihtuvuus on tuonut luonnollisesti omat haasteensa Jari Åhmanille ja harjoituskauden otteet ailahtelivat paljon. PS Kemi jäi Suomen Cupissa A-lohkon toiseksi viimeiselle sijalle. Kemiläiset voittivat RoPS:n, mutta vastapainona oli tasapeli Kakkosen MuSa:aa vastaan sekä tappiot AC Oululle, AC Kajaanille sekä KuPS:lle. Joukkueen paras maalintekijä oli kahdesti osunut Kevin Tano.

Veikkausliiga on alkanut kemiläisten osalta niin ikään nihkeästi. Joukkue haki avausottelussaan täyden pistepotin Seinäjoelta Julian Guevaran maalilla, mutta sen jälkeen on ollut tahmeaa. Kemi on hävinnyt neljä ottelua putkeen, kun FC Inter, RoPS, IFK Mariehamn sekä VPS ovat kuitanneet pisteet kemiläisten kustannuksella. Varsinkin puolustus on vuotanut, sillä joukkue on päästänyt näissä otteluissa peräti 13 maalia. Sama ongelma oli ilmoilla myös viime kaudella, kun Kemi oli sarjan toiseksi eniten maaleja päästänyt joukkue. Nyt kemiläiset miehittävät kolmella pisteellään sarjataulukon viimeistä sijaa.

HJK:n tilanne

HJK:lta on ottelusta pois edelleen Juha Pirinen, Riku Riski ja Enoch Banza. Muu joukkue on vahvassa iskussa ja valmiina otteluun.

– Kemi-otteluun valmistautumisessa olemme keskittyneet omaan peliimme, erityisesti maalipaikkoihin pääsemiseen ja erilaisiin puolustustilanteisiin, esimerkiksi prässäämiseen pallon meneyksen jälkeen. Toivottavasti kenttä on Oulussa hyvässä kunnossa, jotta pääsemme pelaamaan omaa peliämme, alustaa päävalmentaja Mika Lehkosuo.

PS Kemi vs HJK
Ma 7.5. klo 18.00
ISTV esittää ottelun suorana lähetyksenä: Ruutu+ »