Otteluennakko: Klubi pyrkii takaisin voittojen makuun Turussa

HJK:n kolmen ottelun voittoputki tuli päätökseen, kun KuPS vei pisteet Kuopioon lukemin 1-2. Klubi siirtyi kamppailussa nopeasti johtoon Filip Valenčičin osumalla, mutta kuopiolaiset tulivat ennen taukoa tasoihin Saku Savolaisen onnistuttua maalinteossa. Voittomaaliksi jääneen maalin viimeisteli ottelun päätöskympillä Ilmari Niskanen.

Tappio oli Klubin kauden ensimmäinen. Suomen Cupin ottelut mukaan luettuna helsinkiläiset kuusi edellistä otteluaan. Sunnuntaina kauden neljännen ottelunsa voittanut RoPS siirtyi näin ollen sarjataulukon piikkipaikalle puhtaalla pelillä.

Veikkausliigan ottelutahti on todella tiivis, sillä keskiviikon kamppailu on Klubille jo kolmas viikon sisään. HJK onkin kierrättänyt pelaajistoaan paljon. KuPSia vastaan kauden debyyttinsä tekivät tervehtynyt Rafinha sekä torjuntavastuun saanut Maksim Rudakov. HJK:n paidassa vastuuta on saanut yhteensä 21 pelaajaa, mikä on sarjan isoin lukema. Pelaajista peräti 20 on pelannut vähintään 90 minuuttia. Kovasta kamppailusta peliajan suhteen kuvaa se, että kukaan Klubin pelaajista ei ole urakoinut täysiä minuutteja.

Laajan materiaalin myötä varsinkin hyökkäyskaluston suhteen on paljon vaihtoehtoja, vaikkakin João Klauss on ainoa kaikki neljä ottelua avauskokoonpanossa ollut pelaaja, Kookas hyökkääjä onkin viimeistellyt kaksi maalia, millä irtoaa toinen sija joukkueen sisäisessä maalipörssissä heti FIlip Valenčičin jälkeen. 137 minuuttia pelanneen Valenčičin tehokkuus on ollut huimaa luokkaa, sillä hän on laukonut vain neljä kertaa, mutta viimeistellyt kolme maalia. Edellä mainitun kaksikon lisäksi klubilaisista maalinteossa on onnistunut kertaalleen osunut Riku Riski.

HJK ja Inter kohtasivat viime kaudella kolme kertaa. Kamppailut olivat tasaisia, sillä kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyi pistejakoihin maalein 1-1. Kauden päätöskohtaamisen lokakuussa HJK vei kuitenkin nimiinsä lukemin 3-1. Turkulaiset olivat vahvoja erityisesti otteluiden lopuissa, sillä kolmesta osumasta kaksi syntyi lisäajalla ja yksi 74. minuutilla.

Hyökkäysvoimainen Inter

Turku on tosin ollut viime aikoina Klubille haastava paikka vierailla. Edellisestä kuudesta vieraskamppailusta Interiä vastaan Veikkausliigassa HJK on voittanut vain yhden. Turkulaiset ovat päässeet juhlimaan voittoa kahdesti, kun taas pistejakoon ollaan päädytty kolme kertaa.

Inter pelasi vuoden 2016 syksyllä liigakarsinnoissa. Viime kaudeksi Turussa tavoiteltiin kunnianpalautusta, sillä Interissä ollaan totuttu täysin toisenlaisiin sijoituksiin.

Kaudesta muodostui kuitenkin haastava turkulaisille. Inter oli pahassa solmussa läpi kesän ja lopulta Shefki Kuqi sai potkut päävalmentajan paikalta elokuun alussa. Apuvalmentajana toiminut Fabrizio Piccaretta kantoi valmennusvastuun kauden loppuun, mutta kurssi ei kääntynyt kuin taikaiskusta. Inter voitti vain neljä viimeisestä 14:stä viimeisestä ottelustaan ja sijoittui lopulta yhdeksänneksi.

Turussa onkin tapahtunut paljon muutoksia pettymykseen päättyneen kauden jälkeen. Piccaretta jatkaa joukkueen päävalmentajana, mutta pelaajissa turkulaiset luottavat aiempaa enemmän kotimaiseen osaamiseen.

Turkulaiset haalivatkin talven aikana riveihinsä viime kaudella Veikkausliigassa pelanneet Mikko Kuninkaan ja Teemu Penninkankaan sekä PS Kemissä erinomaisesti esiintyneen amerikkalaisen Abdoulie Mansallyn. Lisäksi joukkueen haaviin tarttuivat ulkomailta Ivan Sesar sekä Daniel Kamy Ntankeu, jonka kausi on tosin kokonaan vaarassa epäonnisen silmävamman myötä.

Vaihtuvuudesta huolimatta Interin runko viime kaudelta pysyi kasassa. Viime kaudella kymmenestä eniten pelanneesta pelaajasta neljä vaihtoi maisemaa, kun taas Turussa jatkavat muun muassa Timo Furuholm, Henrik Moisander, Ari Nyman, Lucas Garcia, Mika Mäkitalo ja Benjamin Källman.

Inter esiintyi kauteen valmistavissa otteluissa mainiosti. Turkulaiset veivät nimiinsä A-lohkon kärkipaikan, kun joukkue kaatoi EIF:n, IFK Mariehamnin, Klubi 04:n ja Honka Akatemian yhteensä maalierolla 18-2 ja pelasi maalittoman tasapelin TPS:aa vastaan. Puolivälierissä Interin jalkoihin jäi Inter ja finaalipaikka irtosi lopulta selvin numeroin, kun Ekenäs IF kaatui maalein 5-0. HJK saa siis Interin vastaansa toukokuun 12. päivä pelattavaan finaaliin Telia 5G Areenalle.

Interillä on kasassa vahva hyökkäyskalusto, kuten Suomen Cupin seitsemässä ottelussa viimeistellyt 25 osumaa kertovat. Furuholm ja Källman muodostavat vahvan kärkiparin, jolle Mika Ojalan johtama keskikenttä antaa mainiosti tukea. Källman onkin kahdeksalla osumallaan joukkueensa paras maalintekijä Cupissa. Albion Ademi antoi mainiota tukea viimeisteltyään viidessä ottelussa kuusi maalia.

Veikkausliiga on alkanut turkulaisilta tahmeasti, kun kolmen ottelun jälkeen joukkueella on kasassa kolme pistettä. Inter avasi kauden Vaasassa, mutta VPS kuittasi paremmuuden lukemin 2-0. Vierasottelut jatkuivat reilu viikko sitten Kemissä, josta joukkue haki täyden pistepotin Furuholmin ja Källmanin iskettyä kaksi maalia mieheen. Viikonloppuna oli vuorossa odotettu Turun derby, joka päättyi kuitenkin TPS:n voittoon lukemin 2-1.

HJK:n tilanne

Joukkue lähtee Turkuun hakemaan voittoa. Harjoitukset on vedetty läpi keskittyneesti.

– KuPS onnistui meitä vastaan paremmin puolustuspelissään ja hyödynsi paikkansa tehokkaasti. Meidän on saatava takaisin oma sitoutuminen ja intohimo nimenomaan puolustuspelaamiseen, sillä Inter on vahva joukkue hyökkäyssuuntaan, toteaa päävalmentaja Mika Lehkosuo.

HJK:n kokoonpanosta puuttuvat Juha Pirinen ja Anthony Annan viime ottelun loukkaantumisten vuoksi. Pirinen on aloittanut alaraajavammansa kuntouttamisen ja paluu kokoonpanoon tarkentuu kuntoutumisen edistyessä. Annan sai kovan iskun päähänsä ja on sivussa tämän ottelun.

FC Inter vs HJK
Ke 25.4. klo 18.30
Katso suora lähetys: Ruutu+ »