Otteluennakko: Kotiotteluiden sarja jatkuu uudistunutta SJK:ta vastaan

HJK jatkoi viikonloppua voittoputkeaan, kun FC Honka kaatui dramaattisten vaiheiden jälkeen numeroin 3-2. Kauden ensimmäinen Veikkausliigan Metroderby ei varmasti jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi.

Klubin puolustus on toiminut viime aikoina mainiosti, mutta nollaputki katkesi lauantaina jo ottelun alussa, kun Macoumba Kandji vei espoolaiset johtoon. Helsinkiläiset onnistuivat pitämään maalinsa puhtaana 240 minuuttia putkeen. HJK loi tämän jälkeen tukun vaarallisia paikkoja, mutta kotijoukkue sai kylmää vettä niskaan toisella puoliajalla Jatuli Laevuon lisätessä vieraiden johtoa.

Ottelu oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Klubi näytti jälleen vahvuutensa toisella puoliajalla iskemällä kolme osumaa seitsemässä minuutissa. Helsinkiläisten osumista vastasivat João Klauss, Daniel O’Shaughnessy sekä upean voittomaalin laukonut Mosa.

Komean nousun lisäksi positiivisimpia asioita helsinkiläisten osalta olivat kolmen maalin viimeisteleminen toisessa ottelussa putkeen sekä neljännen peräkkäisen voiton ottaminen Veikkausliigassa. Voiton myötä HJK vahvisti asemiaan sarjataulukon kärjessä, kun joukkue on saalistanut 11 ottelusta 25 pistettä. Toisena olevalla RoPS:lla pisteitä on 21.

Klubi on ollut kuluvalla kaudella poikkeuksellisen vahva toisilla puoliajoilla. Avauspuolikkailla HJK on onnistunut maalinteossa neljästi, kun taas vastustajat ovat iskeneet Klubin verkkoon kuusi osumaa. Ensimmäisen puolen tunnin pelin aikana HJK on tehnyt vain yhden maalin kuluvalla kaudella, kun Filip Valenčič osui KuPS:aa vastaan jo viiden minuutin pelin jälkeen.

Jälkimmäisellä puolikkaalla Klubi on vastaavasti onnistunut maalinteossa peräti 14 kertaa, kun taas vastustajat ovat iskeneet yhteensä kolme osumaa toisilla puoliajoilla. Erityisesti Klauss on kunnostautunut maalinteossa toisilla puoliajoilla, sillä hyökkääjä on osunut tauon jälkeen kuudesti. Honkaakin vastaanut maalannut Klauss on viimeistellyt yhteensä seitsemän osumaa, millä irtoaa toinen sija Veikkausliigan maalipörssissä. Mosan ja O’Shaughnessyn onnistumisten myötä HJK sai lisää onnistujia maalintekijärintamalle, sillä nyt kahdeksan joukkueen pelaajaa on onnistunut maalinteossa Veikkausliigassa.

HJK ja SJK ovat kohdanneet jo kertaalleen tällä kaudella, kun Klubi kävi hakemassa huhtikuun puolivälissä täyden pistepotin Seinäjoelta Klaussin osumalla. HJK on ollut niskan päällä joukkueiden viime aikaisissa keskinäisissä kohtaamisissa, sillä edellisestä kuudesta kamppailusta viisi on päättynyt Klubin voittoihin ja kertaalleen pisteet jaettiin maalittoman tasapelin myötä. SJK ei ole onnistunut kertaakaan maalinteossa näissä kuudessa ottelussa, vaan maaliero on HJK:n eduksi peräti 16-0. SJK:n onnistui edellisen kerran maalinteossa HJK:ta vasaan Suomen Cupin loppuottelussa syyskuussa 2016. Veikkausliigan kohtaamisissa SJK:n edellisestä osumasta keskinäisissä kohtaamisissa on lähes kaksi vuotta.

Veikkausliigan alkukauden otteluohjelma on äärimmäisen tiivis. Tiistain ottelu on HJK:lle jo kolmas viikon sisään. Matkakilometrejä ei tosin ole kertynyt, sillä kaikki kamppailut ovat olleet kotikentällä. SJK:lla tahti ei ole ollut viime aikoina yhtä hurjaa, sillä joukkue on pelannut edellisen kolmen viikon aikana vain kaksi ottelua. HJK:lle on kertynyt samassa ajassa kaksi ottelua enemmän.

Uudistunut SJK

Kevät on ollut Seinäjoella viime vuoden tapaan erittäin tapahtumarikas. SJK:n alkukausi on ollut haastava ja lokakuussa joukkueen päävalmentajana aloittanut Tommi Kautonen sai potkut viime viikon alussa. SJK palkkasi uudeksi päävalmentajakseen Alexei Eremenkon, joka on mittavan pelaajauransa jälkeen valmentanut muun muassa Jarossa, Suomen U18-maajoukkueessa sekä Kazakstanin ja Armenian pääsarjoissa.

SJK pelasi uudessa komennossa ensimmäisen kerran viikonloppuna. Pirteästi esiintynyt kotijoukkue siirtyi heti ottelun alussa johtoon Johannes Laaksosen osumalla, mutta kamppailu päättyi lopulta pistejakoon, kun Aleksei Kangaskolkka iski vierailijat tasoihin toisella puoliajalla.

SJK on myös kärsinyt alkukaudella todella paljon loukkaantumisista ja Eremenko nostikin heti ensitöikseen Akatemiasta lisää pelaajia harjoitusrinkiin. Seinäjokelaiset eivät olekaan saaneet vielä mihinkään otteluun parasta mahdollista kokoonpanoaan kentälle, sillä esimerkiksi 12 osumallaan viime kaudella joukkueen maalipörssin voittanut Billy Ions on ollut koko alkukauden sivussa. Vaikka SJK on pelannut vain yhdeksän ottelua, mikä on Veikkausliigan pienin määrä, niin 22 joukkueen pelaajaa on kellottanut vähintään 90 minuuttia peliaikaa, mikä on vastaavasti sarjan suurin lukema.

Tuloksellisesti joukkueen kausi on ollut todella tahmea. SJK:lla on yhdeksän ottelun jälkeen kasassa vain kahdeksan pistettä. Joukkue on voittanut alkukaudella ainoastaan sarjanousijat FC Hongan ja TPS:n. Töölöön SJK saapuu allaan viiden ottelun voitoton putki, kun saldona on kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Sarjataulukossa joukkue on kolmanneksi viimeisellä sijalla. Varsinkin maaliteko on tuottanut SJK:lle haasteita: joukkue on viimeistellyt kuluvalla kaudella vain seitsemän maalia. Joukkueen sisäisen maalipörssin kärjessä on kahdesti osunut Matti Klinga.

HJK:n tilanne

HJK:lta pois kokoonpanosta ovat Akseli Pelvas ja Ville Jalasto. Enoch Banza on jo täysillä mukana harjoitusvahvuudesta. Roni Peiponen on täydessä kunnossa ja tarvittaessa valmennuksen käytettävissä. Varoitustilin täyttymisen vuoksi Faith Obilor on huomisessa ottelussa pelikiellossa.

TERVETULOA MATSIIN!

HJK vs SJK
Ti 29.5. klo 18.30
Telia 5G Arena, Urheilukatu 5
Liput: Tiketti »