Otteluennakko: Sudet-Klubi 04 11.6.

Tiukassa itäisessä lohkossa on nyt pelattu seitsemän kierrosta. Klubi 04:lla on koossa 16 pistettä ja lohkon tasaisuudesta kertoo se, että viidentenä olevalla Susilla on koossa 12 pistettä.

Klubi 04 palasi Futura-ottelun tappion jälkeen maanantaina voittokantaan FC Lahti Akatemiaa vastaan.  Sudet lähtevät helsinkiläisiä vastaan kahden ottelun voittoputkessa, kun edellisellä kierroksella kaatui kotikentällä Myllypuro 4-3 ja toukokuun lopussa myös kouvolalaiset hakivat pisteet Lahdesta.

Mypan konkurssin jälkeen Sudet ovat tällä hetkellä Kouvolan alueen ykkösjoukkue. Sudet ja FC KTP solmivat kauden alussa farmijoukkuesopimuksen ja kouvolalaisilla onkin ollut kauden aiemmissa peleissä satunnaisia vahvistuksia KTP:n liigajoukkueesta. Maanantaina pelatussa KTP:n ja IFK Mariehamnin välisessä Veikkausliigaottelussa kotkalaisilla oli loukkaantumishuolia siinä määrin, että pelissä oli mukana useimmat Susia tällä kaudella vahvistaneet pelaajat, joten Klubi 04:ää vastaan tuskin nähdään vahvistuksia Kotkasta. 

Kouvolan Sudet ovat pelanneet varsinkin vieraskentillä hyvin. Neljästä vierasmatsista tuloksena on kolme voittoa ja yksi tappio. Edellisessä kotipelissä viime sunnuntaina Susien hyvä vire nähtiin myös kotikentällä, kun kauden kolmannessa kotipelissä kouvolalaiset nappasivat ensimmäisen kotivoittonsa Myllypuron kustannuksella.

Vierasjoukkue Klubi 04 lähtee torstain otteluun vahvalla ryhmällä. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat vain maalivahti Matias Sauramaa, puolustaja Aapo Halme ja hyökkääjä Ilmari Ylönen. Lisäksi muutama, nuorempi 1998 / 1999 syntynyt pelaaja on ollut alkuviikon valmistautumassa perjantaina alkavaan Prahassa pelattavaan kansainväliseen turnaukseen ja ovat poissa kokoonpanosta.

Helsinkiläisille torstain ottelu on viimeinen ennen juhannusta. Maanantaina 15.6. alkavassa alle 18-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa Baltic Cupissa on mukana ensi viikolla monta Klubi 04:n pelaajaa, lue turnauksen aikataulut ja mukaan valitut pelaajat tarkemmin tästä.

-Toinen pelimme tällä viikolla ja palautumiseen on ollut käytettävissä vain muutama päivä. Susia vastaan pelaamme kauden ensimmäisen nurmipelimme. Se muuttaa aina vähän pelin luonnetta ja nyt ollaan pari päivää treenattu nurmella ja totuttauduttu siihen. Meillä on takana tiukka peli Lahdessa, paria tilannetta lukuun ottamatta puolustettiin aika hyvin ja vaikka oma pallollinen pelaaminen ei ollut niin hyvää kuin mihin pystymme, oli 1-0 vierasvoitto vahva suoritus, miettii Klubi 04:n päävalmentaja Toni Koskela.

-Lahti-pelin päälle on hyvä jatkaa. Nyt toinen vieraspeli putkeen tulee tosiaan nopeasti, mutta meillä on tähän sarjaan laaja materiaali, jota meidän pitää myös käyttää hyväksi. Torstainakin saadaan monta tuoretta pelaajaa kehiin, jonka pitää ehdottomasti näkyä kentällä, Koskela painottaa.

Sudet-Klubi 04 torstaina 11.6. kello 18.30 Kouvolan Keskusurheilupuistossa.