Otteluennakko: Suomen Cup jatkuu paikalliskamppailulla

HJK aloitti Suomen Cupin viime lauantaina voittoisasti. Avausottelussa lappeenrantalainen PEPO kaatui Talin hallissa rutiinivoitolla 4-1.

PEPO-kamppailussa Klubi siirtyi nopeasti kahden maalin johtoon, kun Akseli Pelvas ja Filip Valenčič venyttivät verkkoja. PEPO onnistui kavennuksessaan vielä ennen taukoa, kun Edwin Salazarin laukaus yllätti Markus Uusitalon.

Toisella puoliskolla Klubi iski vielä kahdesti, kun vaihdosta sisään tulleet Rafinha ja Mosa kaunistelivat lukemia. Vaikka PEPO tarjosi Klubille oivan vastuksen, ei paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä.

Gnistan puolestaan aloitti Cupin pelaamalla 1-1 tasapelin HIFK:n kanssa. HIFK johti ottelua pitkään, mutta noin vartti ennen loppua toppari Jani Kaukomaa onnistui iskemään lopputuloksen sinetöineen osuman.

Cup-mestaruutta puolustava HJK sai alkuviikosta ilouutisia, kun joukkueen uuden maalivahdin, 22-vuotiaan Maksim Rudakovin pelilupa saatiin kuntoon. Venäläistä odoteltiin jo PEPO-otteluun, mutta Cup-avaukseen paperityöt eivät ehtineet valmistua.

Toinen uusi hankinta, Daniel O’Shaughnessy, on vielä perjantaina Englannissa järjestelemässä muuttoasioitaan. Muutoin Klubilla on käytettävissä paras mahdollinen kokoonpano.

HJK:n kausi on vasta alkutekijöissään, mutta joukkueen rakennus on hyvässä vaiheessa. PEPO-kamppailun jälkeen päävalmentaja Mika Lehkosuo kuitenkin kommentoi Klubin etsivän vielä hyökkäyspään pelaajia.

HJK:n edellinen kausi oli menestys Klubin voittaessa tuplamestaruuden. Gnistanin kausi sen sijaan ei mennyt toivotulla tavalla, kun joukkueen kohtaloksi jäi Ykkösen viimeinen sija, ja sen myötä putoaminen Kakkoseen kaudelle 2018.

Gnistan solmi talven aikana tukun jatkosopimuksia ja joukkueen runko onkin pysynyt kasassa. Uusia pelaajia Gnistanissa tällä kaudella ovat muun muassa Veikkausliigasta kokemusta omaava Vili Roivanen, sekä Kakkosen A-lohkon viime kauden paras maalintekijä Cheikh Toure. Joukkue tullaankin varmasti näkemään Kakkosen kärkikahinoissa alkavalla kaudella.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen on vajaan vuoden takaa. 2.2.2017 Gnistan isännöi Klubia niin ikään Suomen Cupissa. Silloin HJK oli vahvempi 4-0 lukemin, kun Rafinha, Sebastian Dahlström ja kahdesti osunut Pelvas vastasivat tulevan mestarin maaleista.

Gnistan – HJK perjantaina 26.1.2018 alkaa kello 18:30 Oulunkylän Mustapekka Areenalla. Liput ennakkoon Zupticketistä »