Otteluennakko: Tiivis pelitahti jatkuu kotiottelulla PS Kemiä vastaan


 

Kuntopuntari
 
HJK T T V V V
PS Kemi H H T H T
Ottelut Veikkausliigassa
Voitot 3
Tasapelit 0
Tappiot 1
Yhteensä 4
Tehdyt maalit
HJK 5
PS Kemi 1
Yhteensä 6
Edellinen ottelu
19.5.2017 PS Kemi – HJK 0-1
ISTV
Ruutu

Klubin viikko alkoi karvaalla tavalla, kun helsinkiläisten taival Euroopassa tuli kuluvan kauden osalta päätökseen joukkueen pelattua tasan makedonialaisen KF Shkëndijan kanssa. Nyt katseet on kuitenkin suunnattu jälleen tiukasti kotimaan kentille, jossa HJK tavoittelee mestaruutta.

HJK lähtee kauden jälkimmäiselle puolikkaalle erinomaisista asemista, sillä joukkue johtaa Veikkausliigaa 17 pelatun kierroksen jälkeen. Klubi on jäänyt pisteittä ainoastaan kertaalleen ja yhteensä pisteitä on kertynyt 36. Hopeasijaa miehittävällä VPS:lla on kuusi pistettä vähemmän, kun taas kolmantena majailevaan FC Lahteen on eroa jo yhdeksän pistettä.

Klubin ottelutahti on ollut heinäkuussa tuttuun tapaan kiivas. Sunnuntain kamppailu on joukkueelle jo kuluvan kuukauden kuudes. Näistä Veikkausliigan otteluita on ollut kaksi, kun HJK pelasi vieraissa 1–1 -tasapelit sekä FC Interin että Ilveksen kanssa.

HJK:lta ovat sunnuntaina sivussa yhä loukkaantumistaan paranteleva Atom sekä viime sunnuntaina Ilvestä vastaan punaisen kortin saanut Mosa.

Kemin värikäs kausi

PS Kemin sesonki on ollut vuoristoratamainen. Jari Åhmanin joukot saalistivat kauden kuudesta ensimmäisestä ottelustaan vain neljä pistettä, kunnes kurssi kääntyi nousuun: seuraavasta kuudesta kamppailusta pisteitä irtosi peräti 13. Sunnuntain otteluun joukkue lähtee vastaavasti viiden ottelun voitottomassa putkessa, jonka aikana kemiläiset ovat viimeistelleet vain kaksi täysosumaa.

Kemillä onkin ollut lieviä ongelmia maalinteon suhteen läpi kauden: joukkue on tehnyt puolet kauden 20 osumastaan kolmessa ottelussa. Palloseura on sen sijaan jäänyt maaleitta seitsemästi.

Joukkueen tilannetta ei helpottanut se, että peräti kahdeksan täysosumaa kemiläisille viimeistellyt Filip Valenčič siirtyi vajaat pari viikkoa sitten HJK:n riveihin. Nyt Kemin sisäisen maalitilaston piikkipaikalla on neljän osuman myötä Abdoulie Mansally. Monipuolinen hyökkäyspään pelaaja on pelannut urallaan aiemmin muun muassa Yhdysvaltojen MLS-sarjassa.

Kemi reagoikin hyökkäyspään märkään ruutiin hankkimalla riveihinsä Sergei Mo?nikovin. Viron maajoukkueeseen kuuluva peluri viihtyy parhaiten kymppipaikalla.

Kemiläiset ovat olleet HJK:lle varsin suotuisa vastustaja. PS Kemi vei nimiinsä joukkueiden historian ensimmäisen kohtaamisen Veikkausliigassa viime vuoden huhtikuussa, mutta kolme edellistä kamppailua ovat menneet Klubin nimiin. Toukokuussa pelatun kuluvan kauden avauskohtaamisen HJK vei nimiinsä vieraskentällä lukemin 1-0.

Kolme pointtia ottelusta

Klubin tyly kotiputki

HJK on ollut tällä kaudella tyly isäntä Veikkausliigassa. Helsinkiläiset ovat pelanneet seitsemän kotiottelua, joista joukkue on napannut kuusi voittoa ja yhden tasapelin peräti maalierolla 22-1. Ainoa päästetty maali tuli Interiä vastaan huhtikuun lopulla pelatussa lumisateen sävyttämässä ottelussa lisäajalla. Tämän jälkeen HJK on napannut neljä kotivoittoa putkeen päästämättä maaliakaan, kun taas Klubi on osunut 14 kertaa. Nollaputki kotikentällä on siis 360 minuutin mittainen. PS Kemin vierasvire on täysin päinvastainen. Joukkue on hävinnyt kolme edellistä matkapeliään tekemättä maaliakaan.

Miten sisuuntunut HJK viheriöllä nähdään?

Putoaminen europeleistä oli luonnollisesti raju pettymys. Sunnuntain kannalta avainasemaan nousee, että miten HJK on onnistunut nollaamaan karvaan tasapelin. Kahtena edellisenä vuotena paluu kotimaan kentille ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Vuonna 2015 HJK voitti seitsemännen ottelun, kun joukkue oli pudonnut europeleistä. Viime kaudella voitto irtosi viidennessä ottelussa.

Kumman pelivire on parempi?

Joukkueet lähtevät sunnuntain otteluun erilaisista lähtökohdista. HJK on urakoinut heinäkuussa jo viisi ottelua, joista kolme on ollut vieraissa ja yksi aina Makedoniassa asti. PS Kemi on sen sijaan saanut ladata akkujaan. Joukkue on pelannut kuluvan kuun aikana vain kaksi ottelua, joista jälkimmäinen oli kaksi viikkoa sitten. Tiukan pelitahdin myötä vire pysyy paremmin yllä, mutta on pelaajille luonnollisesti kuluttavampaa. Ohuella materiaalilla operoivalle Kemille pieni hengähdystauko on sen sijaan varmastikin tehnyt hyvää.

Seuraa heitä

Filip Valenčič, HJK

Filip Valenčič on varmastikin viheriön seuratuin pelaaja sunnuntaina, kun slovenialainen kohtaa entisen seuransa. Viime vuoden elokuussa Kemiin siirtynyt Valenčič oli varsinkin kuluvalla kaudella erittäin tärkeä palanen joukkuetta ja kannatteli kemiläisten hyökkäyspelaamista. 25-vuotias slovenialainen on erittäin monipuolinen pelaaja ja pystyy pelaamaan useita eri paikkoja hyökkäyspäässä, kuten jo lyhyessä ajassa HJK:ssa on nähty. Valenčič on pelannut sinivalkoisten riveissä jo kolmessa ottelussa.

Sergei Mo?nikov, PS Kemi

PS Kemi ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan reagoi hyökkäyspään tarpeisiin nopeasti. Haaviin tarttui mielenkiintoinen kala, sillä Sergei Mo?nikovilta löytyy kokemusta muun muassa Puolan ja Valko-Venäjän pääsarjoista sekä juniorivuosilta SC Heerenveenin nuorisoakatemiasta. 29-vuotias kymppipaikan peluri on pelannut pääosan urastaan Viron pääsarjassa, jossa mies on viimeistellyt 36 maalia 191 ottelussa. Viron maajoukkupelurin vahvuudet löytyvät hyökkäyspäästä, jossa taitava pelintekijä on omimmillaan.

HJK – PS Kemi

Su 23.7. klo 18.30
Telia 5G Areena, Helsinki

 

Katso ottelu suorana lähetyksenä: ISTV ja Ruutu+