Otteluennakko: TPS vastassa reilun kolmen vuoden tauon jälkeen

Turku ja turkulaiset tulevat HJK:lle erittäin tutuksi alkukauden aikana. Klubi on kohdannut viimeisen reilun kolmen edellisen viikon aikana FC Interin kahdesti, kun taas perjantaina vastassa on TPS. Lisäksi tulevana tiistaina Inter saapuu jälleen vieraaksi Töölöön. Toistaiseksi turkulaiset ovat olleet Klubille haasteellisia. Kauden ensimmäinen kohtaaminen Interiä vastaan päättyi maalittomaan tasapeliin, kun taas lauantainen kohtaaminen päättyi sinimustien voittoon.

HJK ja Inter kohtasivat lauantaina Suomen Cupin finaalissa. Turkulaiset veivät lopulta tasaisen kohtaamisen voiton ja Cupin mestaruuden, kun Mikko Kuningas viimeisteli ottelun ainokaiseksi jääneen osuman päätöskympillä.

Veikkausliigassa Klubi sen sijaan tavoittelee toista peräkkäistä voittoa, kun helsinkiläiset hakivat viime viikon maanantaina voiton PS Kemistä. Sinivalkoisilla onkin luistanut vierasotteluissa erinomaisesti, sillä viidestä matkapelistä saldona on peräti neljä voittoa sekä yksi tasapeli. Voitot ovat olleet osoitus joukkueen sitkeydestä, sillä jokainen kamppailu on päättynyt helsinkiläisten maalin paremmuuteen. Kolmessa kamppailussa voittomaali tuli viimeisen 25 peliminuutin aikana.

HJK:lla on kahdeksan ottelun jälkeen kasassa 16 pistettä ja joukkue on sarjataulukossa toisena heti RoPS:n jälkeen. Kolme pistettä enemmän keränneet rovaniemeläiset ovat tosin pelanneet ottelun Klubia enemmän.

Klubi sai alkuviikolla huonoja uutisia, kun Kemiä vastaan loukkaantunut Akseli Pelvas joutuu olemaan sivussa kauden lopuista otteluista. Vastaavasti Juha Pirinen on toipunut pelikuntoon. Pirinen on ollut sivussa Klubin viidestä edellisestä ottelusta ja työteliäs puolustaja on erittäin tervetullut lisä takaisin vasemmalle laidalle, jossa hän uurastaa valtavasti molemmissa päissä kenttää.

HJK ja TPS ovat kohdanneet edellisen kerran kaudella 2014. TPS vei tuolloin avauskohtaamisen nimiinsä, mutta Klubi kuittasi voitot kahdesta jälkimmäisestä peräti yhteismaalein 9-1. HJK on voittanut joukkueiden kolme edellistä kohtaamista Turussa ja TPS:lla on ollut kuluvallakin kaudella haasteita kotikentällään: joukkue ei ole onnistunut maalinteossa vielä kertaakaan kolmessa kotipelissään, vaan tuloksena on ollut yksi tasapeli ja kaksi tappiota.

Liigan paluun tehnyt TPS

TPS pelasi Veikkausliigassa siis viimeksi kaudella 2014. Edeltävän vuoden tapaan kausi oli turkulaisille erittäin haastava ja joukkue jäikin sarjataulukon viimeiseksi seitsemän pisteen erolla FC Honkaan. Näin ollen Palloseuran 12 vuoden taival pääsarjassa tuli tältä erää päätökseen.

TPS kuului jokaisella kaudellaan Ykkösen parhaimmistoon. Vuonna 2015 joukkue jäi kolmanneksi, mutta jo seuraavalla sesongilla sarjanousu oli lähellä. Syksyllä 2016 TPS kohtasi paikallisvastustaja Interin nousukarsinnoissa, mutta sinimustat säilyttivät paikkansa pääsarjassa yhteismaalein 2-0.

Ykkösen kausi 2017 oli äärimmäisen jännittävä. TPS avasi erittäin tahmeasti, sillä joukkueella oli neljän ottelun jälkeen kasassa vain kaksi pistettä. Sittemmin palaset loksahtivat kohdalleen eikä TPS jäänyt lopuissa 23 pelissään pisteittä kuin kertaalleen. Kausi sai arvoisensa päätöksen, kun TPS ja Honka kohtasivat päätöskierroksella. Espoolaiset olisivat napanneet voitolla Ykkösen voiton ja paikan pääsarjassa. Honka johtikin kamppailua vielä päätöskympillä, mutta Ilari Mettälän tasoitusosuma sinetöi lopulta turkulaisten nousun takaisin pääsarjaan kolmen kauden päätteeksi.

Turkulaisten runko on säilynyt hyvin kasassa viime kaudesta. Merkittävimpiä lähtijöitä ovat Ykkösen parhaaksi pelaajaksi valittu Mikko Hyyrynen, joka päätti pelaajauransa sekä Ilvekseen siirtynyt Ilari Mettälä. TPS on vastaavasti vahvistanut rivejään muutamalla viime kaudella Veikkausliigassa pelanneella pelurilla sekä parilla ulkomaalaisvahvistuksella. Joukkueeseen ovat liittyneet esimerkiksi SJK:ta edustaneet Tomas Hradecky ja Elias Ahde, HIFK:lle kolme maalia viimeistellyt Aleksi Ristola sekä JJK:ssa seitsemänneksi eniten peliminuutteja kellottanut Antto Tapaninen. Ulkomaalaishankinnoista toistaiseksi eniten vastuuta on saanut keskikentällä viihtyvä Ben McKendry, joka on pelannut urallaan aiemmin Pohjois-Amerikan sarjoissa.

TPS:n kauteen valmistautuminen sujui tulosten valossa kohtalaisesti, vaikkakin maalinteko tuotti hankaluuksia. Joukkue jäi Suomen Cupin E-lohkossa neljänneksi. TPS ei hävinnyt viidestä ottelusta ainuttakaan, mutta tasapelejä kertyi peräti neljä. Viiden ottelun maaliero oli 3-2, joten maaleilla turkulaisten peleissä ei juhlittu.

Veikkausliiga on alkanut TPS:lta niin ikään haastavasti. Joukkue hävisi kaksi ensimmäistä kamppailuaan FC Lahdelle ja SJK:lle, mutta kolmannesta ottelusta irtosi todella maukas voitto paikallisvastustaja Interistä Mika Ääritalon ja Oskari Jakosen osumilla. Tämä kaksikko onkin ollut kuluvalla kaudella mainiossa vireessä, sillä duolla on yhteensä kasassa viisi osumaa. Seuraavassa kamppailussaan TPS päätti RoPS:n voittokulun maalittoman tasapelin myötä, mutta kolmesta edellisestä ottelusta saldona on vain yksi piste. Turkulaisilla on seitsemästä ottelusta kasassa viisi pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon kymmenenteen sijaan.

HJK:n tilanne

HJK:lta ottelusta sivussa ovat Akseli Pelvas, Riku Riski ja Enoch Banza. Muuten joukkue on vahvassa valmiudessa.

– Turku on aina haastava paikka pelata. TPS:n vahva hyökkäys tulee asettamaan haasteen meidän puolustuksellemme, etenkin Ääritalo pelaa vahvaa kautta. Olemme valmistautumisessa paneutuneet eliminoimaan heidän vahvuutensa, kertoo maalivahtivalmentaja Ville Wallén.

TPS vs HJK
18.5.2018 klo 18.30
Veritas Stadion, Turku
ISTV esittää ottelun suorana lähetyksenä: Ruutu+ »