Otteluennakko: Vauhdilla huipulle noussut Olimpija Ljubljana HJK:n seuraavana haasteena

Olimpija Ljubljana on HJK:n kolmas vastustaja kuluvan kesän europeleissä. Mestarien liigan karsintojen avauskierroksella Klubi kaatoi Víkingur Gøtan yhteismaalein 5-2, kun taas BATE Borisov oli toisella karsintakierroksella parempi vahvan toisen osaottelun myötä parempi lukemin 1-2. Tappio karsintojen kotipelissä oli HJK:lle vasta toinen kymmeneen edelliseen otteluun. Klubin paras maalintekijä kesän europeleissä on ollut Mosa, joka on viimeistellyt kaksi maalia osuttuaan sekä Víkinguria että BATE:a vastaan.

HJK valmistautui torstain kamppailuun kohtaamalla RoPS:n lauantaina. Kärkikamppailu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen pistejakoon maalein 2-2. Klubi tosin kierrätti jälleen pelaajiaan reilusti: avauskokoonpanossa oli vain kolme samaa kenttäpelaajaa kuin keskiviikon pelissä BATE:a vastaan. Monet nuoret pelaajat saivat jälleen reilusti vastuuta, minkä lisäksi erityisen positiivista oli Ville Jalaston paluu tositoimiin. Puolustuksen monitoimimies oli avauskokoonpanossa ja pelasi ensimmäiset minuuttinsa sitten toukokuun puolivälissä koittaneen loukkaantumisen. Myös Sebastian Dahlströmin komea kauden avausosuma Veikkausliigassa sekä João Klaussin iso onnistuminen maalin muodossa ottelun lopussa olivat Klubin kannalta hienoja asioita.

BATE:n jälkeen HJK on kohdannut kansainvälisissä otteluissa 69 eri joukkuetta. Slovenialaista joukkuetta vastaan Klubi ei ole vielä pelannut.

Olimpija noussut nopeasti suurseuraksi

Olimpija Ljubljana on perustettu vuonna 2005, mutta seurassa on tapahtunut lyhyen historian aikana poikkeuksellisen paljon. Menestystä on alkanut tulla kunnolla vasta viimeisinä vuosina.

Olimpija perustettiin alunperin nimellä NK Bežigrad ja se aloitti taipaleensa Slovenian matalimmalta sarjaportaalta eli viidenneltä sarjatasolta. Vahvan materiaalin omannut seura nousi kuitenkin joka vuosi ylöspäin, kunnes se teki ensiesiintymisensä pääsarjassa kaudella 2009-10.

NK Bežigradin nimi oli kuitenkin ehtinyt vaihtua pariin otteeseen ja kulisseissa tapahtui paljon. Kaudeksi 2007-08 nimeksi vaihtui NK Olimpija Bežigrad, kun taas nykyiseen muotoonsa seuran nimi muovautui seuraavaksi kaudeksi. Tämä on tosin aiheuttanut hämmennystä, sillä Sloveniassa oli jo nimellä Olimpija Ljubljana toiminut seura, joka oli perustettu vuonna 1945. Taloudellisten sotkujen myötä se meni konkurssiin vuonna 2005, juuri kun NK Bežigrad oli perustettu. Nykyinen Olimpija Ljubljana pitää itseään edeltäjänsä jatkumona, mutta tämä on jakanut paljon mielipiteitä Sloveniassa. Toisten mielestä näillä kahdella seuralla ei ole mitään tekemistä keskenään, koska ne toimivat hetken samaan aikaan, kun taas nykyinen Olimpija Ljubljana listaa edeltäjänsä saavutukset omassa historiikissään.

Olimpija Ljubljana pitää majaansa maan pääkaupungissa ja seura tunnetaan lempinimellä Zmaji eli Lohikäärmeet. Muinainen taruolento on Ljubljanan symboli ja vahvasti mukana muun muassa kaupungin vaakunassa, kuten myös seuran värit eli vihreä ja valkoinen. Nämä samat symbolit olivat myös konkurssiin menneen Olimpijan tunnukset. Klubi kohtaa slovenialaiset torstaina Stožice Stadionilla, joka on vuonna 2010 valmistunut noin 16 000 katsojaa vetävä ja samalla Slovenian suurin jalkapallopyhättö.

Olimpija nousi ylimmälle sarjatasolle kaudeksi 2009–10, mutta ensimmäisinä vuosina menestys oli laihaa kymmenen joukkueen sarjassa, vaikka seura saavuttikin hopeaa kausina 2012 ja 2013. Liikemies Milan Mandarić osti Olimpijan vuonna 2015, minkä jälkeen on alkanut tapahtua. Seura voitti ensimmäisen mestaruuden heti kauden 2015–16 päätteeksi. Toinen mestaruus koitti viime kauden päätteeksi, kun Olimpija kuittasi ykkössijan Mariborin nenän edestä tasapistein.

Vaikka mestaruuksia on tullutkin viime vuosina, niin joukkueen valmentajan pesti on ollut poikkeuksellisen tuulinen. Seurassa on toiminut peräti 17 eri päävalmentajaa sen jälkeen, kun Olimpija nousi pääsarjaan vuonna 2009. Esimerkiksi viime keväänä Olimpijan seurahistorian ensimmäiseen tuplaan johdattanut Igor Bišćan sai lähtöpassit hänen jouduttuaan seurajohdon silmätikuksi. Tämän jälkeen päävalmentajana toimi Ilija Stolica, joka puolestaan sai potkut heinäkuun lopulla. Nyt joukkuetta valmentaa Aleksandar Linta.

Myös pelaajistossa on tapahtunut muutoksia kauden päätteeksi. Erinomaisen kauden pelannut Filip Uremovićin ura jatkuu Venäjällä, kun Rubin Kazan hankki lupaavan topparin riveihinsä. Myöskään kymmenellä osumallaan joukkueen sisäisen maalikuninkuuden voittanut Ricardo Alves ei jatka Olimpijassa.

Slovenialaisilla on kuitenkin kasassa jälleen laadukas nippu. Klubin puolustus saa olla erityisen tarkkana 19-vuotiaan Issah Abassin kanssa, sillä nuorukainen oli sisäisen maalipörssin toinen yhdeksän osumansa myötä. Toinen vaihtoehto hyökkäykseen on Kingsley Boateng, joka kuritti Crusadersia kahdella maalilla. Lisää hyökkäysvoimaa tuo laidalla viihtyvä Stefan Savić, joka on vaarallinen maalitilanteissa, mutta omaa myös hyvän pelisilmän. Keskikentän johtaja on vastaavasti Tomislav Tomić. Hiljattain Bosnia ja Hertsegovinan maajoukkueessa debytoinut 27-vuotias Tomić pelaa puolustavammassa roolissa, kun taas kymppipaikka on ollut usein Rob Kronaveterin hallussa, jolla on iso vastuu myös eriskoistilanteiden suhteen. Puolustuslinjasta löytyy vastaavasti kokeneempia nimiä ja varsinkin Dino Štiglec on esiintynyt vasemmalla laidalla edukseen, sillä 27-vuotias puolustaja tukee hyökkäyksiä erinomaisesti. Olimpija on luottanut viime aikoina erityisesti muodostelmaan 4-3-3.

Slovenian pääsarja käynnistyi heinäkuun lopulla. Olimpijalla on takana kolme ottelua, mutta joukkueen voittotili on vielä avaamatta. Tuloksena on ollut kaksi tasapeliä sekä yksi tappio. Viimeisimmän pelinsä Olimpija pelasi sunnuntaina, kun se menetti kahden maalin johtoasemansa tasapelissä Celjeä vastaan.

Nykyinen Olimpija on pelannut kansainvälisiä otteluja vasta kaudesta 2010–11 lähtien. Toistaiseksi paras saavutus on selviytyminen Eurooppa liigan kolmannelle karsintakierrokselle kesällä 2011 sekä nyt. Kuluvan kauden eurotaipaleensa joukkue aloitti Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella, jossa Qarabağ oli parempi yhteismaalein 0-1. Olimpijan ottelut jatkuivat Eurooppa liigan toisella karsintakierroksella, jossa se kaatoi Crusadersin yhteismaalein 6-2. Viime kaudella VPS kohtasi Olimpijan Eurooppa liigan karsinnoissa ja Vepsu eteni toiselle karsintakierrokselle lopulta yhteismaalein 2-0. Olimpija on pelannut historiansa aikana 22 karsintapeliä, joiden saldona on seitsemän voittoa, kuusi tasapeliä ja yhdeksän tappiota.

HJK Ljubljanassa

Klubi matkusti Sloveniaan tiistaina varsin iskukykyisellä joukkueella. Uudet pelaajamme Macauley Chrisantus ja Jordan Domínguez ovat mukana. Nuorta voimaa omista kasvateista edustavat Eetu Vertainen ja Valtteri Vesiaho. Ville Jalasto sai edellisessä ottelussa lievän vamman, mutta odotamme hänen palaavan kokoonpanoon ensi viikon kotiottelussa.

Matkalla olevat pelaajat:

Markus Uusitalo
Maksim Rudakov
Hannu Patronen
João Klauss
Rafinha
Riku Riski
Mosa
Sebastian Dahlström
Nikolai Alho
Roni Peiponen
Mikko Sumusalo
Anthony Annan
Valtteri Vesiaho
Jordan Domínguez
Faith Obilor
Eetu Vertainen
Macauley Chrisantus
Evans Mensah

Olimpija Ljubljana vs HJK Helsinki pelataan Stožice Stadionilla Ljubljanassa torstaina 9.8. kello 21.00 Suomen aikaa.

Otteluparin toinen osaottelu pelataan Töölössä Telia 5G Arenalla torstaina 16.8. kello 19.00. Liput HJK:n kotiotteluun alkaen 10/5 € Tiketistä »

 

HJK vs OLIMPIJA