Otteluraportti: Hammarby vahvempi naisten kohtaamisessa, miehissä Klubi kukisti vieraansa

Naiset: HJK vs HIF 1-3

Ottelu lähti Klubin kannalta todella vaikeasti käyntiin. Kellossa oli vasta pari minuuttia, kun Hammarbyn Emma Jansson ohjasi vieraat johtoon vapaapotkusta. HJK-vahti Anna Koivunen oli voimaton maalin kattoon suuntautuneen pallon tiellä.

Nopean takaiskun jälkeen Klubi kasasi rivinsä, mutta erityisesti pelinavaaminen oli hankalaa Hammarbyn kovan prässin paineessa.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Hammarby tuplasi johtonsa. Vieraat onnistuivat luomaan pitkän paineen HJK:n alueelle, joka päättyi lopulta Emilia Larssonin upeaan laukaukseen yli Koivusen.
Avausjaksolla ei lisäosumia nähty ja tauolle siirryttiin Hammarbyn johdossa.

Hammarby aloitti toisenkin jakson vahvasti, mutta Klubi onnistui kuitenkin iskemään kaivatun kavennuksen nopeasti.

Toinen jakso oli edennyt vain muutaman minuutin, kun Vilma Hakala murtautui laidaltaan väkevästi aina rangaistusalueen reunalle. Hakalan syöttö löysi takaviistosta Essi Sainion, jonka millintarkka laukaus painui Hammarbyn maalin alakulmaan.

HJK oli lähellä tasoitusta vajaan tunnin kohdalla, mutta Jutta Rantalan antamasta vapaapotkusta tullut pusku painui suoraan Hammarby-vahti Jonna Anderssonin hyppysiin.

Kesken HJK:n vahvan jakson Hammarby iski nopeasti vastaan. Larsson pääsi boksissa vapaaseen paikkaan ja siirsi vieraat päivän toisella osumallaan 1-3 karkumatkalle, joka jäi myös ottelun lopputulokseksi.

Klubi oli lähellä vielä kavennusosumaa, mutta Emilia Ukkosen ohjaus pamahti maalin tolppaan.
Kokonaisuutena ottelu oli hienoisesti Hammarbyn hallussa, mutta vieraatkaan eivät maalien lisäksi onnistuneet luomaan aivan huippupaikkoja. Ottelussa nähtiin myös harjoitusotteluksi yllättävän fyysistä peliä ja runsaasti rikkeitä, mutta molemmat joukkueet selvisivät varoituksitta.

Miehet: HJK vs HIF 3-1

HJK jatkoi Rangers-ottelusta tutulla kolmen alakerralla, jonka muodostivat Faith Obilor, Rafinha ja Valtteri Vesiaho. Avauskokoonpanossa nähtiin melko nuori miehistö, kun muun muassa Otto Ollikainen, Julius Tauriainen ja Samu Laitinen aloittivat kentällä.

Heti ottelun alussa Klubi loi parikin laadukasta hyökkäystä. Skotlannissa loistaneet Eetu Vertainen ja Lassi Lappalainen väläyttelivät välittömästi, mutta Hammarby-puolustus kesti.

HJK oli pakotettu jo 25. peliminuutilla suorittamaan ensimmäisen vaihdon, kun Joonas Vahtera korvasi väkevästi aloittaneen Vertaisen kentällä.

Ensimmäisen jakson edetessä Hammarby otti enemmän pallollista peliä haltuunsa, mutta Klubin puolustus esti vieraiden yritykset.

HJK onnistui usein katkaisemaan Hammarbyn pelinrakentelun keskialueella, ja Klubin parhaat tilanteet syntyivätkin vastahyökkäyksistä. Maaleja ei avausnelivitosella kuitenkaan muutamasta paikasta huolimatta nähty.

Tauolla HJK suoritti runsaasti vaihtoja. Maaliin tuli Robin Källman, puolustukseen debyyttinsä tehnyt Väinö Vehkonen ja Henri Toivomäki, keskikentälle Akseli Pelvas, Kaan Kairinen ja hyökkäykseen Riku Riski ja niin ikään ensimmäistä kertaa HJK:n paidassa nähty Ivan Tarasov.

Hammarby aloitti toisen jakson väkevästi ja vieraat iskivätkin ottelun avausmaalin reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Maalinedustalla vapaana ollut Vladimir Rodic jatkoi keskityksen taidokkaasti päällään, eikä hyvin tilanteessa mukana ollut Källman aivan ylettänyt puskun tielle.

Vain pari minuuttia takaiskun jälkeen HJK hiljensi avausmaalista entisestään innostuneen runsaslukuisen vierasyleisön. Pallo pelattiin Hammarbyn boksiin nopeasti Riskille, jonka laukausyritys kimposi Vahteralle. Tämän jalasta pallo tuli lopulta takatolpalla täysin vapaana olleelle Pelvakselle, jolla oli helppo työ tasoittaa ottelu paitsion rajamailta.

58. minuutilla Klubi vyörytti jälleen laadukkaan hyökkäyksen. Pallo pelattiin Tarasoville vauhtiin boksin reunalle ja venäläinen laukoi tulisesti Klubin johtoon. 18-vuotias Tarasov on Pietarin Zenitin kasvatti ja testijaksolla HJK:ssa.

HJK:n siirryttyä nopeaan tahtiin sisuuntui Hammarby selvästi ja vieraat ottivat pelin haltuun. Sander Svendsen laukoi napakasti, mutta Källman venyi erinomaiseen torjuntaan sysäten pallon päätyrajan yli.

Ottelun viimeisellä kympillä nähtiin kolmas ensiesiintymisensä sinivalkoisessa tehnyt pelaaja, kun kamerunilainen Fabrice Fokobo tuli Ollikaisen tilalle.

Käynnissä oli 85. minuutti kun Klubi iski vauhdilla. Riku Riski antoi täydellisesti ajoitetun läpisyötön, ja karkuun päässyt Tarasov iski päivän toisella osumallaan Klubin 3-1 johtoon.

Tarasovin osuma jäi ottelun viimeiseksi ja näin lukemat kääntyivät naisten kamppailusta päinvastaisiksi.

HJK pelaa seuraavan kerran jo tiistaina 29.1, kun Klubi aloittaa taipaleensa Suomen Cupissa. Cup lähtee räväkästi käyntiin kun vastassa on paikallisvastustaja HIFK. Ottelu alkaa kello 17:00 Talin Hallissa.

Liput ennakkoon Tiketistä »

 

HJK:n avauskokoonpano: Rudakov – Vesiaho, Rafinha, Obilor – Kouassivi-Benissan, Ollikainen, Dahlström, Laitinen – Tauriainen, Lappalainen – Vertainen (25. Vahtera).

Toinen puoliaika: Källman – Vesiaho, Vehkonen, Toivomäki – Pelvas, Ollikainen (80. Fokobo), Kairinen, Laitinen – Riski, Tarasov – Vahtera.