Otteluraportti: HJK – KuPS 2-0

Kautensa murskavoitolla vaasalaisia vastaan aloittanut HJK sai vieraakseen avausottelunsa pelanneen KuPS:n Kuopiosta.

HJK nappasi toisen voittonsa ehjän esityksen jälkeen, kun molemmilla puoliajoilla kertaalleen osunut Klubi kaatoi vieraat 2-0.

HJK:n avauskokoonpanossa nähtiin kaksi muutosta edellisestä ottelusta, kun Demba Savage aloitti laidalla ja Rafinha puolustuksessa.

Heti alusta kävi selväksi, ettei Telia 5G Areenalla tulla näkemään VPS-kamppailun kaltaista tulosta. Vierailija KuPS aloitti Klubin ohella vahvasti, ja peli eteni tasaisissa merkeissä.

Ensimmäisen puolen tunnin aikana Klubi loi paremmat vetopaikat, mutta KuPS-vahti Otso Virtanen oli tilanteissa hyvin hereillä.

  1. minuutin kohdalla Klubin työ kuitenkin palkittiin. Alfredo Morelos murtautui boksiin, jossa kolumbialainen vedettiin nurin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Pallon taakse astellut Akseli Pelvas upotti kauden toisen osumansa varmuudella verkkoon.

Ensimmäisellä puoliajalla ei nähty lisäosumia.

Toinen nelivitonen alkoi Klubin vahvalla hallinnalla. Vain parin minuutin pelin jälkeen Morelos pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta tällä kertaa kolumbialaisen kuti painui ohi maalin. Heti perään sama mies tarjoili Atomille tekopaikan, mutta japanilainen ei saanut palloon kunnon osumaa.

Väkevän startin jälkeen ottelu seesteytyi. Vasta 67. minuutin kohdalla syntyi seuraava tekopaikka. Siitä vastasi vierasjoukkue KuPS, jonka liukas kärki Gbolahan Salami pelattiin nokikkain Dähnen kanssa. Klubi-veskari venytti itsensä kuitenkin loistavasti pallon tielle.

Heti tämän jälkeen HJK suoritti ensimmäisen vaihtonsa, kun Evans Mensah korvasi Savagen kentällä. Pari minuuttia tästä, ja Anthony Annan kirmasi Sebastian Dahlströmin tilalle.

Kun peliä oli takana 74 minuuttia, iski Klubi kesken vieraiden painostuksen. Mosa pelasi pallon Atomille vauhtiin, joka vapautti linjan taakse spurttaavan Morelosin läpiajoon. Buffalo upotti pallon tarkasti ohi Virtasen. Osuma oli kolumbialaisen Veikkausliigakauden toinen.

Lopussa HJK käytti vielä kolmannen vaihdon, kun Vincent korvasi Atomin.

Vieraiden etsikkoaika meni ohi Klubin iskiessä toisen osuman. Sen jälkeen KuPS ei saanut enää todellista painetta ja kirivaihdetta aikaiseksi.

Päävalmentaja Lehkosuo painotti ottelun jälkeen erityisesti puolustuksen panosta kevään peleissä: ”Puolustuspelaaminen on ollut varmaa. Paikkoja ei ole vastustajat liiemmin saaneet. Viimeisen maalin meille suomalaisjoukkue teki tammikuussa, Suomen Cupissa Honka.”

HJK:n kausi jatkuu jo lauantaina 15.4, kun Klubi matkustaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamin vieraaksi. Ottelu alkaa kello 16:00.

HJK – KuPS 2-0 (1-0)

Maalit: 35′ Pelvas (rp), 73′ Morelos

Tilastot HJK KuPS
Maalit 2 0
Laukaukset kohti 6 1
Laukaukset ohi 11 3
Kulmapotkut 0 2
Paitsiot 2 2
Rikkeet 4 17
Keltaiset kortit 1 1
Vaihdot 3 3