HJK ryöväsi pisteet Armenian maalijuhlista!

HJK metsästi torstai-iltana avauspisteitä UEFA Europa Conference Leaguessa, kun Klubi matkasi Armeniaan Jerevaniin Alashkertin vieraaksi. Molemmat joukkueet olivat kärsineet tappion alkulohkon avausottelussaan.

Ensimmäinen puoliaika:

HJK:n avauksessa oli jälleen muutama muutos edellisestä kamppailuista. Matti Peltola nousi puolustuslinjaan oikean pakin tontille ja keskikentän keskustassa avasi Tim Sparv. Hyökkäyskolmikon muodostivat Filip Valenčič, Roope Riski, sekä Riku Riski.

Ottelu lähti melko tunnustelevasti käyntiin, eikä kumpikaan hallinnut palloa selvästi.

Avausosumaa ei kuitenkaan tarvinnut odottaa pitkään, kun Klubi iski pallon isäntien verkkoon jo kahdeksannella minuutilla.

Alashkert-puolustus oli vaikeuksissa boksiin tullen keskityksen kanssa, ja kovaa prässännyt Roope Riski onnistui tökkäämään pallon viereensä Riku Riskille. Veljeksistä vanhempi ei aikaillut, vaan pamautti pallon välittömästi maalin kattoon ohi viivaltaan pois seikkailleen David Yurchenkon.

Vain pari minuuttia myöhemmin Alashkert onnistui rakentamaan ensimmäisen tekopaikkansa, mutta Hugo Keto venyi erinomaisesti Branko Mihajlovicin puskun tielle ja torjui pallon yli päätyrajasta.

Peli eteni hienoisesti armenialaisten hallinnassa, ja kotijoukkue onnistui tasoittamaan tilanteen 24. minuutilla. Klubi pyrki avaamaan peliä maltillisesti aivan oman maalinsa edustalta, mutta pallo karkasi ratkaisevalla hetkellä Jose Embalolle, jolla oli helppo työ ohittaa Keto.

HJK:n näkymät paranivat vajaa kymmenen minuuttia ennen taukovihellystä. Roope Riski oli karkaamassa läpiajoon nopeasta vastahyökkäyksestä, ja alimpana miehenä vastassa ollut Artak Grigoryan rappasi Riskin nurin sääntöjen vastaisesti. Seurauksena Alashkertin kapteeni katseli punaista korttia, ja HJK pääsi jatkamaan miesylivoimalla.

Ulosajon jälkeen HJK otti ensimmäistä kertaa avausjaksolla pallonhallinnan itselleen, ja hiljalleen Klubin pallollisessa pelissä alkoi näkymään lupaavia hetkiä. Viimeiset syötöt jäivät kuitenkin vielä osoitteettomiksi, eikä Klubi onnistunut luomaan kunnon tekopaikkaa.

Melko tasaisen ensimmäisen nelivitosen päätyttyä tauolle siirryttin 1-1 lukemissa. Avausmaalista huolimatta Klubin peli oli hankalahkoa, eikä helsinkiläiset onnistuneet liikuttamaan palloa haluamallaan tavalla. Takaiskumaaliin johtanutta nukahdusta huolimatta puolustuspeli oli kuitenkin kunnossa, eikä Alashkertkaan paikoilla juhlinut.

Toinen puoliaika:

HJK otti pelin haltuunsa heti toisen jakson käynnistyttyä, ja pelin painopiste painui Alashkertin päätyyn.

Klubi onnistui murtautumaan pari kertaa boksiin saakka, mutta laukaukset antoivat vielä odottaa itseään. Santeri Väänänen vapautti loistavalla syötöllä Jairin jo tekopaikkaan, mutta brasilialainen ei saanut palloa haltuunsa.

HJK jatkoi väkevää tekemistä ja 57. minuutilla syntyi tulosta. Helsinkiläiset sahasivat hyvillä syöttökombinaatioilla isäntien puolustuksen puhki, ja Roope Riski antoi viimeisen vapauttavan syötön Valenčičille. Yurchenkon kanssa nokikkain päässyt slovenialainen iski HJK:n toistamiseen johtoon sijoituksella takakulmaan.

Ottelun toistaiseksi upein suoritus nähtiin 64. minuutilla, ja siitä vastasi kaksi ensimmäistä osumaa pedannut Roope Riski. Miro Tenho tarjosi erinomaisen pitkän pallon boksiin Alashkertin puolustuslinjan taakse, jonne Riski oli puolustajilta karannut. Hyökkääjä kesytti pallon yhdellä kosketuksella, ja nosti sen toisella ohi vastaan rynnänneen Yurchenkon, jonka jälkeen Riskillä oli helppo työ iskeä lukemiksi 1-3.

Kolmannen maalin jälkeen HJK teki kolme vaihtoa kerralla. Kentän jättivät Riku Riski, Sparv, sekä Luis Murillo, ja tilalle tulivat Casper Terho, Santeri Hostikka, sekä Janne Saksela. Kymmenen minuuttia myöhemmin Bubacar korvasi Jairin kentällä.

Ottelun edetessä loppua kohti pelin tempo hyytyi ja HJK keskittyi suojaamaan johtoaan. Alivoimaisena pelannut Alashkert ei onnistunut osoittamaan merkkejä loppukiristä, vaan Klubi kontrolloi peliä.

Reilut viisi minuuttia ennen täyttä aikaa jokaisessa Klubin maalissa mukana ollut Roope Riski jätti kentän, ja Anthony Olusanya pääsi viimeisiksi minuuteiksi kentälle.

Alashkert onnistui lopulta painamaan kavennuksen, kun lisäaikaa oli pelattu jo kaksi minuuttia. Aleksandar Glisic murtautui boksissa vetopaikkaan, ja täräytti pallon voimalla etukulmasta sisään.

Klubi ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan vaihdosta sisään tullut Olusanya pääsi välittömästi perään kaunistelemaan loppulukemiksi 4-2.

Voiton myötä HJK avasi pistetilinsä Conference Leaguessa, jonka alkulohkossa helsinkiläisillä on jäljellä vielä neljä kamppailua.

Ottelu Jerevanissa oli HJK:lta melko kaksijakoinen. Ensimmäisellä nelivitosella Klubin peli yskähteli, mutta toisella jaksolla helsinkiläiset näyttivät taitonsa. Maalinteon kanssa tuskailleelle Klubille neljä täysosumaa oli kaivattu piristysruiske, ja kolmen pisteen myötä katseet kelpaa siirtää tulevaan.

0-1 8’ Ri Riski

1-1 24’ Embalo

1-2 57’ Valenčič

1-3 64’ Ro Riski

2-3 90’+ Glisic

2-4 90’+ Olusanya

HJK:n kokoonpano: Keto – Murillo (66. Saksela), Tenho (C), Moren, Peltola – Jair (76. Bubacar), Sparv (66. Hostikka), Väänänen – Valenčič, Ro Riski (84. Olusanya), Ri Riski (66. Terho)

HJK pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 3.10., kun luvassa on Veikkausliigan loppusarjan ensimmäinen kamppailu. Klubi isännöi Bolt Arenalla SJK:ta, ottelu alkaa kello 18:30.