Otteluraportti: HJK taisteli vajaalla tasapelipisteen

Tampereella nähtiin kahden kovan joukkueen tasaväkinen kamppailu, jossa ei tekopaikoilla mässäilty. Ilves sai otteluun huiman startin, mutta Klubi taisteli lopulta tasatuloksen. Torstaina Eurooppa-liigan karsinnoissa pelanneen Klubin kokoonpanossa oli jälleen pientä rotaatiota. PS Kemistä hankittu Filip Valenčič debytoi Klubin avauksessa.

1. puoliaika

Ottelu alkoi Klubin kannalta katastrofaalisesti, kun kotijoukkue Ilves iski maalin ensimmäisestä hyökkäyksestä, vain 30 sekunnin pelin jälkeen. Maalivahti Markus Uusitalo oli tilanteessa voimaton.

Sähäkän alun jälkeen peli jatkui tasaisena. Agressiivisesti pelannut Ilves esti Klubin pelinrakentelua tehokkaasti, eikä tekopaikkoja meinannut aueta.

31. minuutin kohdalla Klubi oli kuitenkin lähellä tasoitusta, mutta Demba Savagen jatko Ville Jalaston keskityksestä painui niukasti ohi Ilveksen maalin.

Ensimmäisen puoliajan lopulla HJK onnistui luomaan parikin paikkaa, mutta niin Akseli Pelvaksen kuin Aapo Halmeenkin yritykset kilpistyivät Ilves-vahti Mika Hilanderiin.

Vaikka Klubin peli paranikin ensimmäisen puoliajan edetessä, ei ennen taukoa nähty lisäosumia.

2. puoliaika

Tauolla Mika Lehkosuo reagoi tilanteeseen vaihtamalla Aapo Halmeen tilalle Rafinhan. Ville Jalato siirtyi toppariksi ja Rafinha otti paikkansa oikeana laitapakkina.

Klubin ilta vaikeni entisestään, kun Mosa otti toisen keltaisen korttinsa, kun toista puoliaikaa oli kulunut vain kolme minuuttia.

Vajaalle joutunut Klubi ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan elintärkeä tasoitusmaali nähtiin nopeasti. 52. minuutilla Demba Savage laittoi matalan pallon laidalta kohti maalinedustalle rynnännyttä Akseli Pelvasta. Pelvas jatkoi pallon varmasti verkon perukoille, sinetöiden kauden kuudennen osumansa.

Heti maalin jälkeen Savage asteli vaihtoon ja kentälle tuli Sebastian Dahlström. Pian Klubi suoritti kolmannen vaihtonsa, kun Ousman Jallow korvasi Valenčičin.

Tasoitusmaalin jälkeen Ilves sai peliä paremmin haltuun. HJK:n puolustus Uusitalo viimeisenä lukkonaan kesti kuitenkin hyvin.

Ottelun edetessä loppua kohden alkoi Ilveksen miesylivoima erottumaan. Klubi ei kyennyt rakentamaan omia hyökkäyksiä, vaan tyytyi keskittymään puolustamiseen ja tasapelin varmistamiseen.

Loppuunmyydyllä Tammelan stadionilla ei enää lisäosumia nähty, ja ottelussa päädyttiin pistejakoon.

Klubi jatkaa Veikkausliigan kärjessä. Toisena oleva VPS on kuusi pistettä HJK:n perässä.

HJK pelaa seuraavan kerran torstaina, kun Eurooppa-liigan toisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa Klubi isännöi makedonialaista Shkendijaa. Ottelu alkaa kello 19.00 Telia 5G Areenalla. Liput Tiketistä »