Otteluraportti: Klubille niukka voitto Stadin Derbystä

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi derbyille totuttuun tapaan. HJK otti pallonhallinnan itselleen, mutta tiukasti taisteleva HIFK osoitti heti ettei pisteitä ole jaossa helpolla.

Klubin ensimmäinen hyvä vetopaikka avautui Evans Mensah’lle, jonka pienestä kulmasta lähtenyt nosto leijaili vain hivenen yli Daniel Kollarin vartioiman HIFK-maalin.

23. minuutilla Klubi sai kulmapotkun. Mosan lähettämä pallo löysi Daniel O’Shaughnessyn pään, mutta puolustajan pusku kilpistyi maaliviivalla olleeseen HIFK-puolustajaan.

Ensimmäinen puolisko läheni jo loppuaan, kun Klubi murtautui tekopaikkaan hyvän syöttökuvion päätteeksi. Riku Riski vapautti Akseli Pelvaksen vetopaikkaan, mutta tällä kertaa Kollar veti pidemmän korren. Heti perään Nikolai Alho vapautti Pelvaksen jopa parempaan tekopaikkaan, mutta viimeistely ei vieläkään onnistunut.

Lopulta tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa. Jos viimeistely jätti ensimmäisen jakson osalta toivomisen varaa, toimi puolustus moitteettomasti. Markus Uusitalo HJK:n maalilla ei joutunut tekemään paljoakaan töitä, vaan Klubi onnistui tyrehdyttämään suurimman osan HIFK:n hyökkäyksistä hyvissä ajoin.

Toinen puoliaika

Toinen nelivitonen jatkui ensimmäisen kaltaisena. HJK piti palloa ja pyrki löytämään tilaa hyökkäysalueelta, mutta yritykset tylpistyivät vieraiden tiiviiseen puolustukseen.

Ensimmäinen vaihto nähtiin jo, kun toista jaksoa oli takana kymmenen minuuttia. Juha Pirinen korvasi O’Shaughnessyn laitapuolustajan paikalla.

Toisen puoliajan ensimmäinen tekopaikka syntyi vajaan vartin jälkeen, kun Valtteri Vesiaho vapautti loistavalla pystysyötöllään Alhon tekopaikkaan, mutta tämän veto painui kuitenkin maalin yli.

67. minuutilla Alho otettiin vaihtoon ja kentälle juoksi Filip Valenčič.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä ahtaammalle HIFK joutui. HJK rakensi hyökkäyksiä maltilla, mutta viimeinen silaus uupui hyökkäyksistä. Matalalla puolustanut HIFK pyrki rakentamaan paikan tullen vastaiskuja, mutta Klubi katkaisi yritykset nopeasti.

Lopulta kuparinen saatiin rikki, kun ottelun 72. peliminuutti oli käynnissä. Mosa lähetti kulmapotkun etutolpalle, jossa Valenčič oli täysin vapaana. Vaikka pallo hieman pomppikin, onnistui slovenialainen laukomaan vastustamattomasti yläriman kautta sisään.

Viimeisellä kympillä Klubi suoritti viimeisen vaihtonsa, kun Sebastian Dahlström otettiin kentälle, ja Mosa vaihtoon.

Loppua kohden HIFK sai hieman kirivaihetta päälle. HJK kuitenkin onnistui puolustamaan loppuun asti loistavasti, eikä Uusitalon maalille tullut todellisia vaaran paikkoja. 1-0 jäi lopulta ottelun loppulukemiksi.

Voiton myötä Klubi vankisti paikkaansa lohkon piikkipaikalla. Neljästä ottelusta saldona on täydet 12 pistettä maalierolla 18-2.

Seuraavaksi HJK matkaa leirille Espanjaan, jossa se pelaa harjoitusottelun norjalaista Sandnes Ulfia vastaan. Ottelu pelataan sununtaina 4.3.2018.