Otteluraportti: Otteluruuhka päättyi voittoon

Veikkausliigan piikkipaikalla jo pitkään viihtynyt HJK sai sunnuntaina vieraaksen kymmenentenä olevan PS Kemin.

Klubi lähti hakemaan paluuta voittojen tielle, sillä alla oli kaksi perättäistä tasapeliä Veikkausliigassa.

Avauskokoonpanossa nähtiin runsaita muutoksia torstain Eurooppa-liigan karsintaottelusta Shkëndijaa vastaan. Jean-Jacques Bougouhi debytoi Klubi-paidassa, ja Filip Valenčič pääsi kamppailemaan entistä seuraansa vastaan.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu lähti isäntien selvällä hallinnalla käyntiin. PS Kemi ei saanut ensimmäisen vartin aikana juurikaan palloa kontrolliin, kun Klubi pyöritti peliä puolelta toiselle.

Ensimmäinen paikka aukesi Valenčičille, mutta veto karkasi hieman maalin yli. Pian sama mies rynni väkisin vetopaikkaan, mutta laukaus painui vaivoin ohi maalin.

Avausjakso jatkui isäntien hallinnassa, mutta viimeinen silaus uupui. Useat tilanteet kuivuivat kasaan ennen aikojaan joko liikkeen puutteen vuoksi, tai syöttöjen heikkoon laatuun.

PS Kemi ei kuitenkaan saanut luotua yhtäkään vaarallista paikkaa, ja Markus Uusitalo Klubin tolppien välissä selvisi melko vähällä työnteolla.

Rikkonaisella puoliskolla ei osumia nähty, ja tauolle siirryttiin tasatilanteessa.

Toinen puoliaika

Tauolla Klubi suoritti ensimmäisen vaihtonsa, kun Enoch Banza korvasi Jean-Jacques Bougouhin kentällä. Banzalle ottelu oli ensimmäinen Veikkausliigassa. 17-vuotias hyökkääjä on pelannut vahvan alkukauden Klubi 04:n riveissä ja harjoitellut jonkin verran edustusjoukkueen kanssa.

Klubi aloitti toisen jakson hirmuisella paineella. Kova rynnistys ja onnistunut prässi aiheutti vaaratilanteen toisensa perään vieraiden maalille, mutta viimeistely ei ottanut vieläkään onnistuakseen.

56. minuutin kohdalla HJK suoritti jo toisen vaihtonsa, kun Akseli Pelvas korvasi Ousman Jallow’n piikissä.

Vajaan tunnin kohdalla nähtiin vihdoin helpottava avausosuma. Kulmapotkun jälkitilanteesta pallo ajautui laidalta toiselle, ja lopulta maalinedustalle jäänelle Ville Jalastolle, joka iski kauden toisen osumansa tyhjään verkkoon.

Klubin maalin jälkeen PS Kemi pääsi ensimmäistä kertaa toisella puoliajalla rakentamaan hyökkäystään. Pallo pomppi HJK:n rangaistusalueella puolelta toisella, ja lopulta tekopaikka avautui ja vieraat iskivät pelin tasoihin.

73. minuutilla Klubin osuma oli todella lähellä, kun Evans Mensah laukoi tulisesti, mutta veto kilpistyi tolppaan. Seuraavalla pelikatkolla nähtiin myös isäntien viimeinen vaihto, kun Lucas Lingman korvasi Sebastian Dahlströmin.

Kova työ palkittiin lopulta 79. minuutilla. Lyhyenä pelatusta kulmapotkusta Mensah karkasi päätyviivan tuntumaan ja kova syöttö tuli millintarkasti Pelvaksen jalkaan. Akseli Pelvas ohjasi pallon taidolla verkon perukoille.

Kemi ei saanut loppua kohden kiriä päälle. Sen sijaan HJK jatkoi maalintekoa. Pelattiin jo lisäaikaa, kun isännät vyöryttivät hyökkäyksen vastustamattomasti Kemin maalia kohden. Kemin puolustaja pelasi palloa kädellään, ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Valenčič upotti pallon pilkulta sisään sinetöiden loppulukemat 3-1.

Klubilla oli vielä erinomainen mahdollisuus neljänteen osumaan lisäajan lopulla, kun Pelvas kaadettiin boksissa pilkun arvoisesti. Mies lähti itse laukomaan, mutta tällä kertaa Kemi-vahti Oskari Forsman venyi vedon tielle.

– Joukkue osoitti vahvuutensa toisella puoliajalla ja peli saatiin kulkemaan. Olen ylpeä esityksestämme tällaisen peliruuhkan päätteeksi. Ensi viikko on pitkästä aikaa ehjä treeniviikko ja kaikki odottavat sitä, hymyili päävalmentaja Lehkosuo ottelun päätyttyä.

Voiton myötä, ja VPS:n jäätyä tasapeliin, kasvatti HJK johtonsa kärjessä jo kahdeksaan pisteeseen. Seuraavan kerran Klubi pelaa maanantaina 31.7, kun vuorossa on Stadin Derby HJK-HIFK. Ottelu alkaa kello 18:30 ja liput Klubin kotimatsiin myy Tiketti.