Otteluraportti: PS Kemi – HJK 0-2

HJK koki kauden avaustappionsa Kemissä Sauvosaaren kentällä huhtikuussa, kun PS Kemi oli silloin parempi 1-0 lukemin. Tällä kertaa HJK ei ollut yllätettävissä, vaan Klubi haki pisteet Helsinkiin 0-2 lukemin.

Ensimmäinen puoliaika oli varsin tapahtumarikas, eikä kumpikaan joukkue säästellyt menohalujaan.

HJK sai otteluun erinomaisen startin, kun avausosuma syntyi jo seitsämän minuutin pelin jälkeen. Sebastian Dahlströmin avaus tavoitti kahden Kemin puolustajan välissä olleen Alfredo Morelosin, joka karisti vartijat kimpustaan ja iski pallon kaukaa maalin vasempaan alanurkkaan.

Kemi ei hätkähtänyt Klubin nopeasta osumasta, vaan se pyrki luomaan painetta saman tien Thomas Dähnen maalille. Peli aaltoilikin reippaasti päästä toiseen ja kummatkin saivat luotua tekopaikkoja.

Puolen tunnin kohdalla Morelos iski jälleen. Debyyttiään HJK:n paidassa pelannut Akseli Pelvas lähetti vasemmalta laidalta millin tarkan syötön maalinedustalle unohtuneelle Morelosille, joka iski jo kauden 13. osumansa.

Ensimmäisen puoliajan loppu oli selvästi isäntien hallussa, mutta HJK-maalin ylärimaa lähemmäksi Kemi ei päässyt.

– Numeroista huolimatta ensimmäinen puoliaika oli vaikea. Kenttä on melko pehmeä ja PS Kemi tuli todella kovaa. Kaksinkamppailuissa on parannettavaa, Toni Kolehmainen luonnehti ensimmäistä puoliaikaa.

Ajoittain kuumaksi äitynyt toinen puoliaika ei noussut hetkeksikään ensimmäisen tasolle. Päästä päähän aaltoillut peli ei tuottanut kummallekkaan huippupaikkoja. Klubipäädyn äänekäs kannustus piti kuitenkin tunnelmaa yllä.

– Melko fiksu peli meiltä. Onneksi saatiin maalit jo ensimmäisellä puoliajalla. Kun tiedettiin millainen kenttä tänään on tiedossa, niin ei haluttu pelata pikkunättiä keskialueella, vaan tavoiteltiin Buffaloa kärjestä suoraviivaisesti. Pelisuunnitelma toimi loppuun asti, Ville Jalasto summasi ottelun.

Kun kumpikaan joukkue ei onnistunut maaleja enää tekemään, kirjattiin lopputulos Morelosin maalien myötä Klubin hyväksi. Ottelu oli jo neljäs peräkkäinen, jossa HJK pitää maalinsa puhtaana.

HJK pelasi fiksusti ja isolla sydämellä kolmen pisteen puolesta. Hyökkäyspäässä Akseli Pelvas teki hienon paluun Klubi-paitaan. Pelvaksen maalivainua tullaan loppukaudesta tarvitsemaan, sillä syyskuu toi mukanaan myös jobinpostia. Ousman Jallow ei matkustanut Kemiin polvivamman takia ja tulee olemaan poissa pelikentiltä loppukauden.

Voiton myötä HJK jatkaa sarjakärjessä. Klubin seuraava ottelu on maanantaina 12.9.2016, kun FC Lahti saapuu Helsinkiin. Ottelu HJK – FC Lahti alkaa Sonera Stadiumilla kello 18.30.

Osta liput ennakkoon tästä »

PS Kemi – HJK 0-2 (0-2)

Maalit: 8′ Morelos, 31′ oma maali

Katso ottelun tilastot »

 

?? + ?? =?? #HJK

— Jaakko Haapala (@HaapalaJaakko) September 9, 2016

Morelos ratkaisi pisteet @hjkhelsinki‘lle https://t.co/YJ6DtBtnXO #veikkausliiga

— HS Jalkapallo (@HSfijalkapallo) September 9, 2016

Finlandia
26 goles de @morelos2106 con @hjkhelsinki en lo que va de temporada (Liga+Copas+Pre-Europa League) pic.twitter.com/TxwbhX4Wyz

— Futbolistas Colombia (@jcpedrazam) September 9, 2016