Otteluraportti: PS Kemi kaatui tiukan kamppailun päätteeksi

PS Kemi – HJK 1-2 (1-1)
Maalit: 41′ Isaksson – 38′ Alho, 68′ Klauss

Ensimmäinen puoliaika

Klubin kokoonpano muttui Lahti-kamppailusta runsaasti, kun Oulussa avauskokoonpanossa oli peräti seitsemän eri pelaajaa. Maalissa Maksim Rudakov starttasi toisen ottelunsa Veikkausliigassa.

Klubi aloitti väkevästi päästämättä kotijoukkuetta palloon laisinkaan. Ensimmäinen vaarallinen tekopaikka syntyi viidennellä minuutilla, kun Nikolai Alho jatkoi Ville Jalaston keskityksen maalia kohti. PS Kemin maalivahti Oskari Forsman onnistui torjumaan pallon maaliviivalle, josta isäntien puolustus putsasi pallon pois.

Hiljalleen myös kotijoukkue pääsi peliin mukaan ja luomaan hyökkäyksiä, mutta Rudakovin maalia ei Kemi kuitenkaan päässyt hätyyttelemään. Klubi sen sijaan loi laukaisupaikkoja, mutta niin Alhon kuin Akseli Pelvaksenkin yritykset painuivat maalin ohi.

Jakson edetessä PS Kemi teki ottelusta Klubille hankalan. Isännät tyytyivät heittämään reippaasti korkeita palloja ja luomaan kaksinkamppailuita niiden myötä. HJK:n pelinrakentelu oli kuitenkin toimivaa, mutta matalalla pelannut Kemi ei antanut yhtään ylimääräistä tilaa oman maalinsa edustalla.

Käynnissä oli 39. peliminuutti, kun helpottava avausmaali syntyi. Klubi eteni vauhdikkaasti vasenta laitaa pitkin. Pelvas pääsi syöttämään ja pallo tavoitti takatolpalle yksin jääneen Alhon, jolla oli helppo työ iskeä vieraat johtoon. Osuma oli Alholle kauden ensimmäinen.

PS Kemi ei kuitenkaan takaiskusta säikähtänyt. Vain pari minuuttia ehti kulua avausmaalista, kun isännät iskivät pelin tasoihin kulmapotkun jälkitilanteesta.

Lisäosumia ei avausjaksolla nähty ja tauolle siirryttiin 1-1 tilanteessa.

Toinen puoliaika

Klubi loi heti jakson ensimmäisestä hyökkäyksestä loistavan paikan, kun Mosan nosto tavoitti Forsmanin kanssa nokikkain karanneen Filip Valenčičin. Slovenialainen ei kuitenkaan saanut kunnon osumaa palloon, ja paluupalloon ensimmäisenä ehtineen Klaussin laukaus kilpistyi liukuvaan puolustajaan.

Alun rynnistyksen jälkeen Klubilla oli pitkään hankalaa luoda tekopaikkoja pallonhallinnasta huolimatta. Oma puolustus toimi kuitenkin hyvin Faith Obilorin ja Hannu Patrosen johdolla, eikä Kemi päässyt luomaan tekopaikkoja.

Toinen puolisko oli edennyt liki puoliväliin, kun Ville Jalasto pelasi pallon boksia kohti. Kemin puolustus pääsi katkaisemaan keskityksen, mutta Klauss onnistui riistämään pelivälineen itselleen. Brasilialainen haki jalan vapaaksi ja tälläsi pallon voimalla alakulmaan siirtäen Klubin jälleen johtoon.

73. minuutilla Klubi suoritti ensimmäisen vaihdon, kun maalintekijä Alho otettiin sivuun ja kentälle tuli muutaman ottelun tauon jälkeen Roni Peiponen.

Peiponen pääsikin heti kentälle tultuaan kokeilemaan maalintekoa, mutta kova laukaus painui hienoisesti ohi tolpan väärältä puolelta.

Pian nähtiin toinen vaihto, kun Sebastian Dahlström tuli kentälle Valenčičin tilalle. Muutama minuutti edellisestä, ja Pelvas vaihdettiin Daniel O’Shaughnessyyn.

Vaihtojen myötä Klubi tyrehdytti viimeistään isäntien loppukirin, eikä PS Kemi onnistunut uhkamaan HJK:n maalia enää ottelun loppua kohden. Klubi sen sijaan onnistui luomaan vielä muutaman hyökkäyksen, mutta lisämaaleja ei ottelussa kuitenkaan enää nähty.

– Kuten varmaan näkyi niin oli aika kauhea peli. Pallo oli paljon ilmassa ja oli runsaasti kaksinkamppailuita. Ne me kuitenkiin hoidettiin paremmin ja saatiin kolme pistettä, kommentoi HJK:n keskikentällä täydet minuutit uurastanut Mosa.

– Olen oikein tyytyväinen, olimme hyvin latautuneet. Niissä asioissa, joita lähdimme hakemaan, onnistuimme hyvin. Olimme kokoajan vastustajaa parempia, varsinkin toisella puoliajalla. Hyvät kolme pistettä, totesi päävalmentaja Mika Lehkosuo.

Voiton myötä HJK jatkaa sarjassa toisena.

HJK pelaa seuraavan kerran lauantaina 12.5, kun Klubi kohtaa Turun Interin Suomen Cupin finaalissa. Kello 15:00 alkava ottelu pelataan Helsingissä Telia 5G areenalla.
Liput Tiketistä »