Otteluraportti: RoPS-HJK 0-2 (0-1)

HJK nappasi upeasti kauden ensimmäisen pystinsä, kun helsinkiläiset valloittivat Liigacupin 2015. Liigacupin voitto varmistui, kun Rovaniemen keskuskentällä pelatussa finaalissa kaatui kotijoukkue RoPS 0-2. 

Klubi aloitti ottelun todella väkevästi ja dominoi totaalisesti ensimmäistä kaksikymmenminuuttista. Ensimmäistä maaliakaan ei tarvinnut pitkään odotella, kun Robin Lod osui jo 10. minuutin kohdalla. Lodin 20 metristä lähtenyt laukaus otti pienen kimmokkeen RoPSin puolustuksesta ja ohitti hölmistyneen maalivahdin Tomer Chencinskin. Klubi painoi päälle myös maalin jälkeen, kunnes rovaniemeläisetkin pääsivät hiljalleen peliin paremmin mukaan.

Avauspuoliajan edetessä RoPS otti pallonhallintaa enenevissä määrin itselleen ja Klubi keskittyi lähinnä vastaiskujen viljelyyn. Maalipaikat vei selvästi HJK, jonka vastaiskut olivat järjestään todella vaarallisia ja RoPS selvisi ilman toista takaiskumaalia kuin ihmeen kaupalla. Ensimmäisen jakson jälkeen tilanne oli ansaitusti 0-1 vieraille.

Toisen jakson alussa Klubilla oli heti hyvä tilaisuus tuplata johtonsa, kun Atom keskitti ja Mike Havenaar rynnisti päineen keskitykseen. Pusku suuntautui kuitenkin suoraan päin Chencinskiä, joka pystyi selvittämään tilanteet vaivoin. Seuraavasta paikastaan Havenaar ei kuitenkaan enää erehtynyt. Japanilainen riisti 57. minuutin kohdalla pallon lepsusti pelanneelta RoPS-puolustukselta ja laukoi tarkasti taka-alakulmaan. 0-2.

2-0 osuma tuntui jo katkaisevan rovaniemeläisten selkärangan, sillä RoPS ei saanut peliinsä tarvittavaa puhtia haastaaksen HJK:n. Paremmat maalintekopaikat syntyivät edelleen rovaniemeläisten kenttäpäätyyn ja kotijoukkueen kiri ei lähtenyt kunnolla käyntiin ennen ottelun aivan viimeisiä hetkiä.

Tunteetkin ehtivät kuumentua vartti ennen pelin loppua, kun RoPSin Faith Friday Obilor potkaisi vihellyksen jälkeen maassa maannutta Havenaaria. Havenaar ei tempusta pitänyt, vaan tönäisi Obilorin loitommalle. Molemmat katselivat tilanteen päätteeksi keltaista korttia varoituksen merkiksi, ja tämän jälkeen tunteetkin pysyivät hallinnassa.

RoPS sai luotua HJK:n maalille hyvän paineen, kun ottelua oli jäljellä kaksi minuuttia. Klubin puolustajat taistelivat kuitenkin uhrautuvasti ja blokkasivat laukaukset ennen niiden päätymistä Daniel Örlundille saakka. Kun RoPS ei saanut viimeisistäkään paikoistaan palloa HJK:n maaliin, vei Klubi finaaliin nimiinsä 0-2.

Liigacupin voiton myötä Klubilla on tällä hetkellä hallussaan kaikkien kotimaisten kilpailujen voitot, kun se on viime kauden peruja hallitseva Suomen mestari ja Suomen cupin voittaja.

RoPS-HJK 0-2 (0-1)

(10. Robin Lod, 57. Havenaar)

HJK: Örlund; Sorsa (67. Lampi), Moren, Heikkilä, Baah; Malolo (81. Klinga), Schüller (22. Moussi); Lod, Atom, Zeneli; Havenaar (84. Jallow)

Vaihdossa: Sahlgren, Lehtinen