Otteluraportti: Tasapeli ei riittänyt, HJK putosi paremmalleen

HJK lähti tavoittelemaan jatkopaikkaa Eurooppa-liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Makedonialainen Shkendija voitti toisen kierroksen ensimmäisen osaottelun viikko sitten 3-1, joten lähtökohdat illan otteluun olivat Klubille vähintäänkin haastavat.

Vauhdikas ja tasainen vääntö päättyi lopulta tasatulokseen 1-1, jonka myötä HJK:n tie Euroopassa nousi pystyyn yhteistuloksella 4-2.

1. puoliaika

Ottelu alkoi todella vauhdikkaasti, kun vierasjoukkue iski prässinsä välittömästi kiinni, eikä Klubi oikein saanut liikuteltua palloa. Hiljalleen ensimmäisen kympin aikana HJK otti kuitenkin pelin haltuunsa.

Vetopaikkoja ja kulmapotkuja syntyi tiheästi, mutta uhrautuvasti pelannut Shkëndija-puolustus blokkasi valtaosan isäntien yrityksistä.

Lopulta työ palkittiin, kun peliä oli takana 28 minuuttia. Mosa lähetti kovan kierteisen kulmapotkun kohti etutolppaa, josta pallo kimposi vieraiden omasta pelaajasta aina verkon perukoille.

Avausosuman jälkeen peli aukesi molempiin suuntiin. HJK vyörytti omia hyökkäyksiään laajalti, mutta Shkëndijan vastaiskut pitivät kotijoukkueen puolustuksen koko ajan varpaillaan.

Shkëndijalle aukesikin erinomainen paikka vastaiskusta, mutta lähietäisyydeltä lähtenyt pusku painui yli Thomas Dähnen vartioiman maalin.

Klubi loi myös pari laadukasta paikkaa, mutta aluksi Akseli Pelvaksen osuma tuomittiin paitsioksi, ja heti perään Demba Savage laukoi kaukaa ohi täysin tyhjän maalin.

Vaikka HJK onnistuikin luomaan lisää painetta, ei ensimmäisellä nelivitosella nähty enempää osumia.

2. puoliaika

Toiselle puoliajalle HJK lähti hyvistä asemista, mutta vierasjoukkue osoitti kovuutensa välittömästi.

Shkëndija osoitti ettei se ole tullut Helsinkiin löysäilemään, vaan makedonialaiset pistivät Klubin melkoiseen ahdinkoon.

HJK:n puolustus piti kuitenkin kovankin paineen keskellä, eikä vierasjoukkue päässyt ylärimaa lähemmäksi osumaa.

Lopulta musertava tasoitusmaali kuitenkin tuli. 71. minuutin kohdalla. Vieraiden kapteeni Ferhan Hasani suojasi palloa hyvin päätyyn asti, ja antoi ovelan syötön taaksepäin, josta Ivan Celikovic tälläsi vastapalloon vastustamattomasti. Dähne oli voimaton kovan, aivan tolpan juureen suuntautuneen vedon edessä.

Maalin jälkeen HJK suoritti nopeasti kaksi vaihtoa, kun Evans Mensah ja Sebastian Dahlström korvasivat Akseli Pelvaksen ja Mosan kentällä. Aikaisemmin Filip Valencic oli vaihdettu loistavasti taistelleen Ousman Jallow’n tilalle kärkeen.

Takaiskun jälkeen HJK ei kuitenkaan onnistunut saamaan kunnollista kirivaihdetta silmään. Vasta viimeisen viiden minuutin aikana paine päätyi vääjäämättä vieraiden päätyyn. Valencicille aukesi paras tekopaikka, mutta tuoreen Klubi-pelurin sijoitus painui ohi maalin.

Lisäosumia ei Telia 5G Areenalla nähty, mikä takasi Shkëndijalle jatkopaikan. Makedonialaiset olivat molemmissa otteluissa erityisesti hyökkäyssuuntaan vaarallisia, eikä Klubi pystynyt vastaamaan tähän.

– Olemme hyvin pettyneitä, mutta vastustaja oli tässä otteluparissa parempi, sanoi päävalmentaja Lehkosuo ottelun jälkeen medialle. Nyt on keskityttävä kauden päätavoitteeseen, Veikkausliigan voittamiseen.

HJK jatkaa otteluitaan Veikkausliigan puolella heti sunnuntaina 23.7, kun sarjakärjen vieraaksi Töölöön saapuu PK Kemi. Ottelu alkaa kello 18:30.