Otteluraportti: Töölössä nähtiin upeita maaleja – HJK voitti kärkikamppailun

HJK vs RoPS 3-0

HJK:n avauskokoonpano oli pysynyt yhtä muutosta lukuunottamatta samana maanantain voittoisasta Lahti-kamppailusta. Lahdessa loukkaantunut Mikko Sumusalo oli kokonaan sivussa kokoonpanosta ja Hannu Patronen nousi avaukseen.

Ensimmäinen puoliaika

Kärkikamppailun alku oli avointa, mutta hieman hermostunutta peliä. Molemmat pyrkivät välittömästi luomaan nopeaa hyökkäyspeliä, mutta hyökkäys toisensa perään tyrehtyi.

Ensimmäinen vetopaikka siunaantui HJK:n João Klaussille, jonka laukaus otti ikävän kimmokkeen RoPS-vahti Antonio Regueron kannalta, mutta pallo pomppi kuitenkin maalin ohi.

Seuraavaksi Riku Riski pääsi ampumaan lähietäisyydeltä Nikolai Alhon esityöstä, mutta laukaus painui suoraan päin Regueroa.

Jakson edetessä puoltaväliä kohden sai HJK ottelun paremmin haltuunsa. 25. minuutilla Rafinha pääsi ampumaan boksin ulkopuolelta kulmapotkun jälkeen, mutta kapteenin tykki painui hienoisesti maalin yli.

Puoli tuntia läheni kellossa, kun Klauss pääsi riistoon hyökkäysalueella. Brasilialainen harhautti yhden pelaajan näyttävällä pyörähdyksellä, karkasi vetopaikkaan ja laukoi pallon vastustamattomasti vieraiden maalin etuyläkulmaan. Osuma oli maalipörssin kärkinimelle jo kauden 19:s. Samalla tulikuuma hyökkääjä venytti maaliputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi.

41. minuutilla HJK joutui tekemään ensimmäisen vaihdon, kun kapteeni Rafinha oli pakotettu jättämään kentän. Puolustukseen tilalle tuli Ville Jalasto.

Ensimmäisellä jaksolla ei lisäosumia nähty ja tauolle siirryttiin Klubin johdossa. HJK:n puolustuspeli toimi läpi puoliajan jälleen erinomaisesti, eikä RoPS päässyt kunnolla uhkaamaan Maksim Rudakovin vartioimaa maalia.

Toinen puoliaika

Klubi tuli toiselle jaksolle väkevästi sisään. Ensimmäinen vaarallinen hyökkäys syntyi välittömästi pelin jatkuttua, kun Riski pelasi pallon laidalta maalinedustalle. Tilanteeseen liukunut Eetu Vertainen ei kuitenkaan aivan ylettänyt palloon, ja RoPS selvisi säikähdyksellä.

Toinen jakso oli ehtinyt vanheta kymmenisen minuuttia, kun isännät iskivät jälleen. Juha Pirinen otti keskialueella syötönkatkon ja pelasi pallon Vertaiselle. Vertaisella oli tilaa edetä maalia kohti, ennen kuin nuorukainen lähetti vihaisen laukauksen boksin ulkopuolelta vastustamattomasti Regueron ohi maalin alakulmaan. Maali oli Vertaiselle kauden kolmas.

Toisen takaiskun jälkeen RoPS sai paremmin pelistä kiinni. Tunnin kohdalla Rudakov joutui ensimmäisen kerran torjuntatöihin, mutta venäläisellä ei ollut mitään ongelmaa Aleksandr Kokon ohjauksen liimaamisessa.

76. minuutilla HJK suoritti toisen vaihdon, kun loukkaantumisesta tervehtynyt Anthony Annan korvasi Jordanin keskikentällä. Vajaa kymmenen minuuttia perässä Alhon tilalle kentälle tuli Macauley Chrisantus.

Ottelun varsinainen peliaika oli jo lopussa, kun RoPSin kiri katkesi viimeistään Jems Geffardin punaisen kortin myötä. Rikkeestä seurasi vapaapotku aivan boksin reunalta, jota ampumaan asettui Vertainen. Vertainen huudatti äänekästä kotiyleisöä laukomalla pallon kauniisti sisäänpäin kiertäen yläkulmaan sinetöiden ottelun loppulukemiksi 3-0.

Voiton myötä HJK:n ja toisena olevan RoPSin välinen ero on nyt 12 pistettä. Klubilla on viisi peliä jäljellä, rovaniemeläisillä vain neljä.

HJK pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 26.9, kun joukkue matkaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Ottelu alkaa 18:30. ISTV näyttää ottelun suorana lähetyksenä Ruutu+-palvelussa »

 

? HJK TV: HJK vs ROPS
[1]-0 O Show do João KLAUSSSSSS!!!!! ??? #HJK #Helsinki #Veikkausliiga #HJKRoPS #OnVainYksiKlubi #hjkhelsinki pic.twitter.com/JM30awLY2y

? HJK Helsinki (@hjkhelsinki) September 21, 2018

 

? HJK TV: HJK vs ROPS
[2]-0 Pirinen -> VERTAINEN!!!!! ???? #HJK #Helsinki #Veikkausliiga #HJKRoPS #OnVainYksiKlubi #hjkhelsinki pic.twitter.com/1L3FmlGRba

? HJK Helsinki (@hjkhelsinki) September 21, 2018

 

? HJK TV: HJK vs ROPS
[3]-0 EETU VERTAINEN!!!!! ???? #HJK #Helsinki #Veikkausliiga #HJKRoPS #OnVainYksiKlubi #hjkhelsinki pic.twitter.com/xk5uuXTMEf

? HJK Helsinki (@hjkhelsinki) September 21, 2018