Parikka: Derbyssä on erikoislatausta

Parikan mukaan ottelut arkkivihollisten välillä tuovat aina erityislatausta otteluun.

– Honka on ollut meille jo monta vuotta hankala vastustaja. He ovat edellisinä vuosina olleet hieman niskan päällä, mutta tänä vuonna me olemme onneksi saaneet maksettua muutaman vuoden kalavelat kahdella voitolla, Parikka sanoo.

Parikka odottaa tasaista ottelua joukkueiden välille.

  • Molemmilla on pelaavat joukkueet, jotka pyrkivät kontrolloimaan pelitapahtumia. Kipinää kentälle tuo myös se, että meillä on vanhoja honkalasia ja heillä on meidän vanhoja pelaajia. Joukkueet tuntevat toisensa siis erityisen hyvin. Vanhoja kavereita vastaan on aina mukava pelata, Parikka toteaa.

Paikallisvastustajan kaatamiseen toimii tutut ja toimiviksi todetut reseptit.

  • Kun me vaan pystytään pelaamaan omaa hyvää jalkapalloa, jota ollaan koko kausi esitetty, niin Honka on liemessä. Kovalla tempolla ja tarkalla syöttöpelillä on taitavatkin joukkueet lyötävissä, Parikkaa summaa