Kuka ottaa joukkueessa eniten sakkoja, Janne Saksela?
HJK:n parhaaksi kitaristiksi tituleerattu katajanokkalainen nauttii jokaisesta pelistä, koska peliuran lopettaminen on käynyt lähellä vakavien loukkaantumisten vuoksi.
HJK haluaa tällä kaudella tehdä pelaajiaan tutummiksi katsojille. Julkaisemme kauden aikana jokaisesta pelaajasta sekä pidemmän katsauksen näiden aiempaan uraan että syvemmälle pelaajan henkilökohtaiseen elämään pureutuvan haastattelun.
Harjoituskauden loukkaantumisestaan hiljalleen toipuva Janne Saksela jäi treenien jälkeen viestinnän traineemme Vertti Karjalaisen sekä Toni Vikgrenin haastatteluun.
Milloin ja missä aloitit jalkapallon?
Aloitin SAPA:n kaupunginosajoukkueessa viisivuotiaana. Edelleen tulee jonkin verran seurattua heitä, sillä joitain kavereitani pelaa SAPA:n eri joukkueissa. Sieltä siirryin Klubin junnuihin 10-vuotiaana, olin täällä kolme tai neljä vuotta. Sen jälkeen menin PK-35:een, jossa etenin junnuista miesten joukkueeseen pelaamaan Ykköstä. Palasin takaisin HJK:hon kaudeksi 2012 mutta en päässyt pelaamaan edustuksessa, joten siirryin kesällä lainalle JJK:hon. Lopulta purin sopimukseni HJK:n kanssa ja jäin JJK:hon. 2014 siirryin RoPSiin kolmen kauden ajaksi, josta siirryin sitten Hollantiin Sparta Rotterdamiin. Palasin 2019 kesällä Tampereelle, josta palasin vuosi sitten tänne HJK:hon.
Olet siis Helsingistä kotoisin?
Joo, Katajanokalta. Siellä seuduilla olen nuoruuteni asunut, kunnes 19-vuotiaana muutin pois Helsingistä. Itse asiassa palattiin reilu vuosi sitten Katajanokalle, korttelin päähän sieltä, missä kasvoin. Etsittiin kihlattuni kanssa kämppää ja sieltä löytyi ensimmäinen sopiva – ja ei kun takaisin.
Minkälaista oli muuttaa Jyväskylään?
Se oli kyllä kivaa aikaa, olin siihen asti asunut vain Stadissa. Muutin Jyväskylässä Jani ”Jamppa” Virtasen kämppikseksi ja siitä omilleni Lutakkoon. Viihdyin JJK:ssa, meillä oli tosi mukava porukka siellä. Pelit menivät myös omalta osalta hyvin, mutta harmittavasti polvi hajosi seuraavalla kaudella. Lämpimät muistot Jyväskylästä!
Mikä vei sinut napapiirille?
JJK tippui Ykköseen, ja olin ollut sivussa koko kauden polvivammaisena. Malinen (Juha) soitti Rovaniemeltä, että haluaa minut sinne. RoPSin projekti kuulosti hyvältä, he panostivat paljon. Aluksi vähän jännitti Rovaniemelle muutto. Sekin osoittautui hyväksi siirroksi: joukkueella meni tosi hyvin, kehityin paljon pelaajana ja hauskaa oli.
Pelasitko Rovaniemellä vain laitapakkia? Teit tosi hyviä tehoja siellä…
Pelasin RoPSissa vasenta sekä oikeata pakkia ja oikeata laitaa. Meillä oli Rovaniemellä pelitapa, jossa laitapakit pelasivat tosi leveällä – vähän niin kuin wing-backeina.
Pelaatko mieluummin wing-backina vai perinteisenä laitapakkina?
Riippuu paljon pelistä, mutta ei sillä ole oikeastaan väliä, molemmat menevät. Ehkä wing-back on jopa mieluisampi, kun alkaa miettimään. Se on hybridirooli laiturin ja pakin välillä, niin pääsee paljon hyökkäämään.
Oletko aina pelannut laidalla?
Pelasin kärjessä ja laiturina juniorivuosina. Olin ehkä 17-vuotias, kun siirryin laitapakiksi ja sen koommin olen pelannut vain siellä. Meillä oli juniorimaajoukkueessa pulaa laitapakeista, ja Kimmo Lipponen oli sitä mieltä, että rooli voisi sopia minulle. Kokeiltiin, ja se lähti hyvin rullaamaan. Se oli varmaan ihan hyvä juttu urani kannalta. Vaihdos tapahtui sen verran hyvissä ajoin, että oppi vielä uuden pelipaikan.
Mitkä ovat vahvuutesi pelaajana?
Olen juoksuvoimainen ja hyvä keskittämään.
Siirryit Rovaniemeltä Hollantiin. Millaista aikaa se oli?
Se oli kiva maa, viihdyin tosi hyvin. Muutenkin Keski-Euroopassa oli paljon kivoja kaupunkeja lähellä. Alku Sparta Rotterdamissa meni “vähän” reisille: tulin sinne tammikuussa ja olin kevätkauden ajan kakkosvaihtoehto nykyään Interissä pelaavalle Denzel Dumfriesille. Hänet myytiin kesällä Heerenveeniin, joten minulle oli vastuuta tiedossa. Harjoituskaudella polvestani kuitenkin hajosi eturistiside, joten koko kauteni meni ohi. Tiputtiin kauden päätteeksi vielä Eredivisiestä divariin (Eerste Divisie). Sen jälkeen pääsin kuntoon ja pelasin paljon divarissa. Se oli hyvä kausi, kunnes helmikuussa takareiteni meni melkein kahteen osaan, ja olin taas kolme kuukautta sivussa. Palasin kentälle Eredivisien nousuplayoffeissa, joissa meillä oli Fabianin (Serrarens) De Graafschap vastassa. Hävittiin ensimmäinen osaottelu himassa 1–2, mikä oli aika huono tulos meille, mutta onneksi voitettiin viime hetken maaleilla vieraspeli 2–0, ja noustiin.
Pelasitteko siis Fabin kanssa vastakkain?
Taidettiin molemmat istua vaihtopenkillä… Ekassa matsissa pelasin, tokassa en.
Miten vertaisit Eredivisien ja Eerste Divisien tasoa Veikkausliigaan?
Eerstessä taso on mielestäni keskimäärin kovempi kuin Veikkausliigassa. Hollannissa riittää paljon pelaajamassaa: ne, ketkä eivät mahdu pelaamaan ylhäällä, valuvat divarijoukkueisiin. Varsinkin silloin, kun pelattiin Eerstessä Spartan kanssa, sinne oli tippunut paljon perinteisiä pääsarjajoukkueita. Vaikea verrata: Eersten taso on parempi kuin täällä, ja tasoero Eredivisieen on perinteinen hyppy divarista pääsarjaan – verrattavissa Ykkösen ja Veikkausliigan väliseen eroon. Toki Eredivisien isoimmat seurat Ajax, PSV ja Feyenoord ovat vielä omassa kastissaan.
Monen suuren hollantilaisseuran juniorijoukkueet pelaavat Eerste Divisiessä, eikö niin?
Siellä pelasivat silloin ainakin Jong Utrecht, Jong Ajax ja Jong PSV – luulen, että siellä on suunnilleen neljä nuorten joukkuetta. Mielestäni ne olivat vähän tylsiä pelejä, koska Hollannissa oli muuten divarissapeleissäkin katsomot täynnä, mutta reservijoukkueiden peleissä oli vähemmän meininkiä.
Miksi lähdit juuri Hollantiin, oliko sinulla muitakin vaihtoehtoja?
Joo, oli muitakin. Silloisella agentillani Ville Lyytikäisellä oli kontakti Hollannin päässä. He olivat katsoneet minusta klippejä ja tulivat Suomeen asti katsomaan peliäni. Juttelimme pelin yhteydessä, ja ylipäätänsä Sparta oli tosi paljon yhteydessä – vaikutti siltä, että he todella halusivat minut. Sitä kautta Sparta Rotterdam tuntui parhaalta vaihtoehdolta, ja se olisikin varmasti ollut hyvä siirto, jos loukkaantumiset eivät olisi sekoittaneet sitä.
Tässä keskustelussa sivutaan koko ajan loukkaantumisia, olet ilmeisen loukkaantumisherkkä. Miten näet oman tilanteesi?
Joo, on niitä ollut tässä kyllä aika paljon. Uraani on leimannut se, että aina, kun on mennyt vähän paremmin, on tullut joku isompi vamma. Puolet urastani – ehkä jopa ylikin – olen saanut taistella vammoja vastaan. Välillä miettii, millainen urani olisi ollut ilman niitä, vaikka turhaahan se on.
Tuo kuulostaa henkisesti todella raskaalta. Mistä kaivat voiman kuntouttaa itsesi aina loukkaantumisten jälkeen?
On se raskasta. Tuntuu, että mitä enemmän vammoja on tullut, sitä raskaampaa on aina ollut aloittaa kuntoutus. Joidenkin vammojen jälkeen lopettaminenkin on käynyt mielessä, mutta kun alan kuntouttamaan itseäni, laitan kaiken fokuksen siihen, ja yhtäkkiä sitä huomaakin olevansa taas kunnossa – tämä on ollut toimiva resepti minulle. Sitten pelit jatkuvat jossain, ja motivaatio niihin on kunnossa.
Minulla kävi sillä tavalla viime vuonna Ilveksessäkin ison nilkkavamman kanssa: sopimukseni sinne loppui, kuntouttelin nilkkaani ilman sopimusta ja mietin, että mahdunkohan mihinkään enää pelaamaan – ja jos mahdun, millaisessa kunnossa olisin. Harkitsin ihan tosissaan lopettamista, mutta sitten nilkka tuli kuntoon.
Mietittiin agentin kanssa, että johonkin pitäisi päästä treenaamaan joukkueen kanssa, ja sitten HJK otti minut mukaan harjoituksiin. Harjoituskausi oli rikkonainen: aluksi koko joukkue meni koronakaranteeniin pariksi viikoksi. Sen jälkeen vedin yhdet treenit, joiden jälkeen kävin lounaalla Valtsun (Valtteri Moren) kanssa. Hän sai koronan, ja jouduin taas kahdeksi viikoksi karanteeniin.
Kerkesin treenaamaan vain reilun viikon ennen Liigacupin puolivälierää HIFK:ta vastaan. Tehtiin nopeasti sopimus ennen matsia, ja lopulta pelasin täällä lähes 30 peliä – pitkästä aikaa tuli paljon pelejä vyölle. Oli minulla viime vuonnakin pieniä lihasvaivoja, mutta säästyin isommilta vammoilta, vaikka rasitus nousi nopeasti.
Tuliko viime kauden suuri rooli yllätyksenä?
En ollut asettanut itselleni suuria odotuksia – olin vain hemmetin iloinen, että pääsin vielä pelaamaan. Noin monen vamman jälkeen olen muutenkin ottanut sellaisen mentaliteetin, että kaikki mikä tulee, on plussaa, ja jokaisesta pelistä pitää nauttia. Siitä se vain lähti, ja lopulta pelasin paljon, kun olin kunnossa. Oli kyllä kivaa!
Olen aina ollut futiksen suhteen supertavoitteellinen, se on pyörinyt paljon mielessä. Minulla on kuitenkin ollut aika vähän hyviä hetkiä urallani suhteessa huonoihin. Ei tarvitse miettiä välttämättä niin pitkälle, vaan vedetään päivä ja viikko kerrallaan. Pelit ja treenitkin ovat menneet hyvin sen jälkeen, kun on oppinut ajattelemaan näin – tällainen mentaliteetti on vapauttava.
Mainitsit Denzel Dumfriesin. Kuka on paras pelaaja, jonka kanssa olet pelannut samassa joukkueessa?
Roman Eremenko on jäätävä! Hänen kanssaan Huuhkajissa pelatessani olen kokenut suurimmat vau-momentit.
Entä pahin vastustaja?
Varmaan Eden Hazard. Tulin 1–1-tasapeliin päättyneessä Belgia-harjoitusottelussa vaihdosta kentälle. Siinä oikealla laidalla vietin aika pitkän puolituntisen. Tuntui, että Hazardin lähelle ei pääse ollenkaan.
Mitä teet vapaa-ajalla?
Olen opiskellut kauppatieteitä Aalto-yliopistossa jo aika pitkään, vuodesta 2014. Nyt kun opinnot ovat olleet etänä, ja olen muuttanut Helsinkiin, on taas saanut tehtyä kouluhommia. Kandi pitäisi saada kohta pakettiin! Sen lisäksi pelailen kesäisin golfia, kun kerkeän. Soittelen myös kitaraa – ihan perushommia siis.
Olit tavoitteellinen jalkapallon suhteen pienestä pitäen. Entä koulun kanssa, olet kuitenkin päässyt Aallon kauppikseen?
Olen ollut aina ihan hyvä koulussa. Aika tavoitteellinen, mutta enimmäkseen koulu on mennyt siinä futiksen sivussa. Minulla oli RoPSissa 2014 pientä vaivaa pari kuukautta ennen pääsykokeita ja mietin, että voisin käyttää aikani järkevästi – ostaa kirjat ja lukea. Pääsin silloin ensi yrittämällä sisään, ja opiskelutkin ovat menneet ihan hyvin. Varsinkin, kun näiden [osoittaa jalkojaan] kanssa ei ikinä tiedä, milloin ura päättyy, niin on hyvä olla tutkinto alla. Futiksella on muutenkin hyvä olla vastapainoa: tuntuu, että minulla on ollut liikaa vapaa-aikaa silloin, kun en ole opiskellut.
Kuultiin Rikulta (Riski), että soittelette välillä yhdessä kitaraa?
Joo, David (Browne) ja Riku soittavat myös kitaraa – fiilistellään yhdessä.
Riku sanoi, että olet selvästi paras teistä…
Haha, aijaa, no sen voi määritellä joku muu.
Instagram-tarinoidesi perusteella kitara kyllä pysyy kädessä…
Soitin paljon kitaraa junnuna, mutta se jäi pitkäksi aikaa. Tampereella Felipe Aspegren rämpytteli kitaraa, ja mietin, että ei hitsi miten siistiä. Sen jälkeen olen soitellut taas pari vuotta tosi aktiivisesti. Soittaessa saa kivasti ajatukset muualle.
Minkälaista musiikkia soittelet?
Musiikkimakuni on laidasta laitaan: voin kuunnella bluesia, poppia tai teknoa. Genrellä ei ole väliä, kunhan kuulostaa hyvältä. Aika usein laitan vain jonkun biisin soimaan ja soittelen itse siihen päälle mitä sattuu. Suosikkiartistia minulla ei oikeastaan ole, mutta ehkä eniten tulee soitettua Red Hot Chili Peppersiä.
Miro (Tenho) mainitsi, että käytte myös usein syömässä?
Se on normaalia tekemistä treenien jälkeen. Aika paljon juuri Miron ja Valtsun kanssa käydään lounaalla, välillä joku muukin tulee messiin. Treenien jälkeen on paljon vapaa-aikaa, niin on kiva käydä porukalla syömässä.
Seuraatko urheilua vapaa-ajalla?
Jalkapalloa vähän vaihtelevasti: nuorempana enemmän, nykyään vähemmän. Välillä tulee katsottua Mestarien liigaa. Muista lajeista tulee katsottua tenniksen ja golfin isoimpia turnauksia. Tykkään kuitenkin katsoa urheilua enemmän paikan päällä kuin telkkarin välityksellä.
Minkälainen golfari olet?
Tasoitukseni taitaa olla jossain 12 pinnassa. Olisinko nyt nelisen vuotta pelannut… Harrastus alkoi Hollannissa, kun golfklubi oli kämpästäni parin minuutin ajomatkan päässä. Heillä oli Spartan kanssa yhteistyö: saatiin sinne jäsenyydet ja käytiin parin jengiläisen kanssa usein treenien jälkeen neppailemassa rangella. Harmi, että sitä ei pysty futiksen ohella ihan hirveästi pelaamaan. On kiva päästä 4–5 tunniksi puistoon heilumaan, tykkään tosi paljon.
Joona Toivio paljasti, että olet sakkokeisari eli hoidat joukkueen sakkokassaa. Miten teillä pyörii tuo systeemi?
Make (Markus Halsti) oli viime vuonna sakkokeisari. Hänen lähdettyään paikka jäi auki, ja minulta kysyttiin, haluanko hänen roolinsa. Sanoin, että voin hoitaa, vaikka en erityisemmin halua. Se on vähän kuin olisi joukkueen poliisi, joka käy jengiläisten taskuilla. Kuuliaisesti pojat maksavat sakkonsa! Välillä saa kuulla kapinointia, mutta ei sitä tarvitse kuunnella.
Kuulostaa vähän anarkialta… Teillä on kuulemma tuomaristo, joka käsittelee epäselvät tapaukset?
Roope (Riski) ja Valtsu ovat komiteassa, joka tekee sitten viimeisimmät päätökset ja käsittelee valitukset. Todellisuudessa he ovat enemmän taustalta huutelijoita.
Mistä kaikesta tulee sakkoa?
Meillä on joukkueen yhteiset säännöt, joita pitää kunnioittaa. Sakkoa saa, jos tulee myöhässä, puhelin soi kopissa, unohtaa kamoja kentälle ja niin edelleen. On myös sellainen sakko kuin ’’being an idiot’’. Komitea määrittelee tapauskohtaisesti siitä, ja sillä on paljon valtaa tämän kohdalla!
Kuka ottaa eniten sakkoja?
Sakkokuningas on Pyry Hannola.
Okei, kiinnostavaa. Mikä on Pyryn perussakko?
Sanotaan, että hän on vähän sellainen hajamielinen kaveri, unohtelee asioita.
