Onko haaveissasi vielä paluu Turkuun, Riku Riski?

Poliittisesti kantaaottava laitahyökkääjä rentoutuu kaunokirjallisuuden parissa ja viettää aikaa pikkuveljensä kanssa.

HJK haluaa tällä kaudella tehdä pelaajiaan tutummiksi katsojille. Julkaisemme kauden aikana jokaisesta pelaajasta sekä pidemmän katsauksen näiden aiempaan uraan että syvemmälle pelaajan henkilökohtaiseen elämään pureutuvan haastattelun.

Viestinnän traineemme Vertti Karjalainen ja Toni Vikgren haastattelivat loukkaantumisen vuoksi kotiin jäänyttä Riku Riskiä muun joukkueen ollessa ulkomaanleirillä.

Olet kotoisin Maskusta. Millaista oli aloittaa ura siellä?

Itse asiassa olen syntynyt Askaisissa, joka kuuluu nykyään Maskuun, mutta olen käynyt koulut ja viettänyt lapsuuteni Nousiaisissa, se on ihan siinä vieressä. Maskun Palloseurassa aloitin urani, kävin siellä aina pelaamassa.

MaPS oli hyvä paikka aloittaa, meillä oli siellä innokas joukkue, joka pysyi hyvin kasassa. Kävimme koulua samalla luokalla ja olimme kaikki kavereita keskenämme. Joukkueemme pysyi pitkään lähes muuttumattomana, ja meillä oli sama valmentajakin 7-vuotiaasta 14–15-vuotiaaksi saakka.

Pärjäsitte ilmeisesti hyvin?

Joo, meillä oli hyvä joukkue. Valmentajakin osasi valmentaa siten, että kaikilla pysyi into lajiin mutta samalla saimme tehtyä tulosta. Se lisäsi entisestään halua käydä treeneissä.

Pelasitteko Roopen (kaksi vuotta nuorempi pikkuveli-Riski) kanssa samoissa joukkueissa?

Ei oikeastaan ennen TPS:ää – eikä sielläkään junioreissa, vasta edustusjoukkueessa.

Monet Turun seudulla siirtyvät jossain vaiheessa pelaamaan Tepsiin tai Interiin. Mikä oli oman siirtosi taustalla?

Maskukin on suuri kasvattajaseura, mutta ne, jotka haluavat ottaa seuraavan askeleen, siirtyvät usein juuri jompaankumpaan noista. Se on monille hyvin luonnollinen suunta. Oma tilanteeni oli sellainen, että TPS:ssä omaa ikäluokkaani valmensi Veijo Wahlsten, ja joukkue oli osallistumassa Nike Premier Cupiin. Minua kyseltiin sinne mukaan, ja tuntui, että tässä on nyt pelaajasiirto vireillä. Pelasin sen turnauksen Tepsin kanssa ja jäin sitten sinne.

Taisit olla nykyjoukkueesta ensimmäinen turkulainen, joka tuli HJK:hon. Oletko vetänyt kaikki muut (Roope Riski, Miro Tenho ja Arttu Hoskonen) perässäsi?

Niin, siinä on tapahtunut aika iso muutos. Vaikka olen alun perin Nousiaisista, lasken itseni turkulaiseksi. Tämä on nyt viides vuoteni täällä, ja sen jälkeen on tullut monia muitakin.

Siirryit ulkomailla ensimmäisenä Puolaan. Fabian Serrarens sanoi, että hänen kokemuksensa Puolasta oli suorastaan kammottava, koska kukaan ei puhunut englantia. Millainen oma kokemuksesi oli?

No joo, varsinkin kun siitä on aikaa 12–13 vuotta, niin silloin se oli vielä vähän erilaista – vaikea paikka. Se oli kuitenkin hyvä elämänkokemus, kun muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille yksin. Olihan se iso muutos, pelasin vajaan vuoden siellä ja pääsin pelaamaan edustuksessakin ennen siirtoani Ruotsiin. Muistelen sitä aikaa lämmöllä, vaikkei se helpoin paikka ollutkaan – meillä oli kahdeksan kuukauden aikana kolme eri valmentajaa.

Olet pelannut ammattilaisena monissa eri maissa etenkin Pohjoismaissa. Mitä niistä on jäänyt käteen?

Paljon on jäänyt käteen. Puola oli hyvä oppimiskokemus: se opetti, mitä ulkomailla ammattilaisena oleminen tarkoittaa. Ruotsissa pääsin hyvään seuraan, Örebrohon, jossa pelasin loppukauden ennen siirtoani Norjaan. Sieltä on tietysti hyviä muistoja, pelasin siellä useita vuosia. Taistelimme putoamista vastaan ja voitimme mestaruuksia, ihan laidasta laitaan. Niiltä ajoilta on paljon hyviä kavereita ja valmentajia, joista osan kanssa olen edelleen yhteyksissä. Skotlantikin oli siinä välissä, se oli erilainen kulttuuri. On rikastuttavaa nähdä erilaisia paikkoja. Paljon on kertynyt hienoja muistoja, eikä mikään ole jäänyt kaduttamaan.

Sinulla on lähes sama määrä otteluita Veikkausliigassa ja Norjan pääsarjassa. Miten vertaisit näitä sarjoja toisiinsa?

Norjassa sarja on kokonaisuutena tasokkaampi, nytkin nähtiin Sandefjord harjoituspelissä. Sekin on aika hyvä joukkue, vaikka onkin Norjassa alempaa keskitasoa. Siellä on laadukas sarja: todella fyysinen ja nopea. Peli on englantilaistyyppistä, ihan erilaista kuin vaikkapa Ruotsissa, joka on pelillisesti lähempänä Suomea. Mielestäni parhaat joukkueet täällä pystyvät kuitenkin haastamaan hyvin Norjan parhaat.

Olet ainakin nopea pelaaja. Onko se suurin vahvuutesi kentällä?

On se ainakin yksi niistä. Sanoisin, että se on ennemminkin ajoitus kuin nopeus, en ole kuitenkaan kärkipäätä 30 tai 50 metrin juoksussa. Olen mielestäni suhteellisen nopea, mutta oikealla ajoituksella ja pelinlukutaidolla yritän tehostaa sitä ja saada etua vastustajaan.

Olet pelannut urallasi käytännössä kaikkia hyökkäyspään rooleja. Mikä on oma suosikkisi?

Hyvä kysymys, olen aina sopeutunut siihen, mihin minut on laitettu. Varsinkin viimeiset vuoteni olen pelannut pääsääntöisesti laidassa, mutta nyt alkukaudesta sain pelata kymppipaikalla, joka on lähimpänä alkuperäistä koulutustani. Se oli kivaa vaihtelua, mutta viihdyn laidallakin, ei minulle ole niin väliä. Siirryin laituriksi muistaakseni 25-vuotiaana Rosenborgissa, en ollut sitä aiemmin pelannut ikinä laidalla.

Tarttuiko kielitaito matkaan Norjasta?

En voi sanoa niin. Ymmärrän sitä melko hyvin ja puhun sellaista ruotsin ja norjan sekoitusta, mutta en missään nimessä täydellisesti.

Mainitsit lyhyen Skotlannin reissusi: lähdit Rosenborgista lainalle Dundee Unitediin tammikuussa ja tulit jo helmikuussa takaisin. Mitä siinä tapahtui?

Joulukuussa en ollut vielä varma, lähdenkö sinne, se varmistui vasta ihan viime metreillä. Ehdin olla muutaman päivän siellä, ja pelasimme heti kotona Celticiä vastaan. Olin avauksessa, vaikka en ollutkaan treenannut joukkueen kanssa kuin pari kertaa. Hävisimme 0–5, ja tulin puoliajalla vaihtoon. Se oli huono alku, mutta ei siinä mitään.

Sitten tuli pieni loukkaantuminen ja tuntui, ettei peli oikein lähtenyt rullaamaan. Norjasta soitettiin ja sanottiin, että siellä on loukkaantumishuolia, että tulisinko takaisin. Sanoin, että tulen mielelläni, koska tuntui, etteivät hommat toimineet Skotlannissa. Siitä sitten väännettiin, voinko lähteä kesken lainasopimukseni, ja pääsin lopulta takaisin Norjaan. Ilman sitä olisin ollut Skotlannissa lainan loppuun. Se oli minun ja seurojen yhteinen päätös.

Mikä on ollut suosikkikaupunkisi Suomen ulkopuolelta?

Göteborg tai Trondheim. Molemmat ovat kauniita kaupunkeja, ja seura on suuressa roolissa – kaikki pyörii seuran ympärillä. Trondheim muistutti minua Turusta, ja Göteborg taas on oikea suurkaupunki. Hienoja paikkoja molemmat!

Tunnistettiinko jalkapalloilijat kadulla eri maissa pelatessasi?

Norjassa sitä tapahtui paljon. Vaikka pelaisi pienellä paikkakunnalla, paikallinen seura on niin suuressa roolissa. Ja kyllä sitä isommissakin kaupungeissa tapahtui. Ruotsissa ei niinkään, eikä myöskään täällä. Aika rauhassa saa olla.

Oliko siinä kaupunkien välillä suuria eroja? Vaikuttiko se millaisessa roolissa joukkue on kaupungissa?

Joo, se on todella iso. Totta kai yleisömäärät ja lehtijuttujen määrä vaikuttaa. Mediakin on aina seuraamassa treenejä.

Seuraatko jalkapalloa vapaa-ajallasi?

Jonkin verran, jos on jotain isompia pelejä. Harvemmin tosin jaksan edes katsoa peliä kokonaan, ellei ole jotain kavereita pelaamassa, kuten Luke (Lukas Hradecký). Minulta löytyy muitakin harrastuksia.

Mitä nämä muut harrastukset ovat?

Soitan jonkin verran kitaraa, pelaan shakkia ja luen kirjoja. Ne ovat olleet jo pidemmän aikaa suosikkiharrastukseni.

Millaista musiikkia soittelet kitaralla tai tykkäät kuunnella?

Kaikki menee ihan metallista jazziin tai bluesiin, se on ihan päivästä ja fiiliksestä kiinni. Soittelen sitä sun tätä ja yritän oppia pieniä juttuja. Minulla on sekä akustinen että sähköinen kitara.

Haluatko nostaa jotain lempiartistia?

Vaikea nostaa vain yhtä, mutta ehkä eniten tulee kuunneltua Dire Straitsia. Esimerkiksi Jannen (Saksela) kanssa soitellaan kitaraa ja fiilistellään heidän musiikkiaan. Olemme jammailleet paljon myös Davidin (Browne) kanssa.

Entä millaisia kirjoja luet?

Yleensä kaunokirjallisuutta tai romaaneja, pääosin suomeksi käännettyjä – ja toki myös suomalaisia. Luen myös jonkin verran englanniksi.

Onko sinulla suosikkikirjailijaa?

Aika paljon tykkään japanilaisista, esimerkiksi Haruki Murakamista. Jos näen antikvariaatissa jonkun japanilaisen kirjan, jota en ole lukenut, poimin sen usein mukaani.

Kuinka paljon luet viikon aikana?

Se vaihtelee todella paljon, mutta pyrin siihen, että luen päivittäin jonkin verran. Yleensä viimeistään illalla ennen nukkumaanmenoa on se hetki, mutta joskus luen myös päivisin. Pyrin aina kantamaan kirjaa mukana, jos olen esimerkiksi kaupungilla.

Riku Riskin kirjavinkit?

Momo – Michael Ende

Taivas – Piia Leino

Sensein salkku – Hiromi Kawakami

Millainen rooli sosiaalisella medialla on elämässäsi?

Twitteriä selaan jonkin verran, vaikka harvemmin kirjoittelen itse. Muuten ei juurikaan.

Olet yksi harvoista futareista, jotka ovat ottaneet poliittisesti kantaa, kun kieltäydyit osallistumasta maajoukkueen harjoitusleirille Qatarissa. Miten se vaikutti tai näkyi?

Se tuli ulos Suomessa tammikuussa 2019, ja kyllä siitä kirjoitettiin paljon ulkomaillakin. Minulle tuli paljon haastattelupyyntöjä, mutta valikoin niistä vain muutaman, jotka tein. Siitä tuli iso juttu, ja ennen kaikkea sen jälkeen alettiin puhumaan niistä ongelmista ja Qatarin kisoista – ja niistä puhutaan edelleen. Ei niistä tietenkään nykyään puhuta minun ulostuloni ansiosta, mutta on se edesauttanut ja vienyt keskustelua oikeaan suuntaan, se on tosi hyvä.

Monet eivät kommentoi tai halua kommentoida tuollaisia asioita. Mikä sai sinut ottamaan kantaa?

En itsekään ole aktiivinen noiden asioiden suhteen, mutta tämä oli sellainen, joka osui niin hyvin omalle kohdalleni. Ongelmat siellä liittyvät niin suoraan futikseen, ja meillä oli silloin se leiri tulossa, joten päätökseni tuli luonnostaan.

Se, että pelaajat eivät yleisesti ole aktiivisia ottamaan kantaa, on täysin ymmärrettävää. Pyrin aina sanomaan, että on jokaisen oma päätös, haluaako ilmaista mielipiteitään. Ongelma on siinä, että pelaajilta ja valmentajilta kysellään näistä asioista. Eivät he ole olleet päättämässä siitä, mihin kisat viedään tai missä ne pelataan – ei sen pitäisi olla pelaajien tehtävä. On kuitenkin todella hienoa, kun on pelaajia, jotka ottavat kantaa – kuten Tim (Sparv) tai Linda (Sällström). Kenenkään ei ole kuitenkaan mikään pakko.

Haluatko jatkossakin ottaa kantaa asioihin, vai sattuiko tämä vain osumaan omalle kohdalle?

Haluan kyllä, yleisesti haluaisin ottaa ehkä vielä aktiivisemmin kantaa kuin tähän saakka. En kuitenkaan aio koko ajan rummuttaa jotain asiaa, harkitsen tarkkaan sanomisiani.

Kuka on paras pelaaja, jonka kanssa olet pelannut?

Maajoukkueessa oli Litti (Jari Litmanen), Roma (Roman Eremenko), Väykkä (Mika Väyrynen), Peetu (Petri Pasanen) ynnä muut, kun olin mukana ensimmäisiä kertoja – olin ihan huuli pyöreänä siellä. Pelasimme joskus 3v3-peliä, ja meitä vastassa olivat Litti, Roma ja Peetu… he olivat ihan poikkeuksellisia pelaajia.

Mikä on ollut ikimuistoisin ottelusi?

Varmaankin viime kauden Neftci Baku -ottelu Bolt Arenalla – mieletön matsi ja tunnelma. Olimme selvästi parempia ja voitimme pelin. Tein itse yhden ja Roope kaksi. Varmistimme sillä voitolla pääsyn ensin Fenerbahcea vastaan ja sitten Konferenssiliigaan.

Palasit Suomeen 2018 kaudeksi. Ajattelitko silloin palaavasi tänne lopullisesti vai oliko vielä ajatuksena lähteä takaisin ulkomaille?

Hmm… en osaa sanoa. Tuntuu, että aina kun on tehnyt jotain suunnitelmia edes vuoden päähän, ne ovat menneet lopulta ihan eri tavalla – futismaailma on niin arvaamaton. Mahdotonta ikinä sanoa, mitä tulee tapahtumaan, olen pyrkinyt aina menemään vuosi kerrallaan.

Muistan, että olin tyytyväinen päästessäni tänne enkä miettinyt sen pidemmälle. Olen aina yrittänyt keskittyä pelaamaan mahdollisimman hyvin siellä, missä olen.

Mikä oli suurin syy siirtoosi silloin?

Olin ajautunut sellaiseen kierteeseen, että olin vaihdellut seuraa useaan otteeseen. Olin esimerkiksi siirtynyt Norjan sisällä muutaman kerran. Ajattelin, että jos vaihdan maata ja palaan Suomeen, minulla olisi mahdollisuus olla pidemmän aikaa yhdessä paikassa. Siinä mielessä ajattelin, että voisin olla pidempäänkin täällä, mutta en ollut poissulkenut lähtemistäni takaisin ulkomaille. Toki nyt on eri tilanne, aika paljon saa tapahtua, että vielä lähtisin pois Suomesta.

Onko haaveissasi vielä paluu Turkuun jossain vaiheessa?

Ehkä, tyttöystävänikin on samalta seudulta kotoisin, Eurasta. Emme ole tehneet mitään sellaisia suunnitelmia, mutta olisihan se tavallaan luonnollinen suunta. Toisaalta olen kotiutunut Helsinkiin yllättävänkin hyvin. 

Pelatessani ulkomailla kävin aina Turussa, kun oli vähänkin vapaata. Kun siirryin tänne, ajattelin, että pääsen käymään vielä useammin, mutta se onkin mennyt ihan päinvastoin. Nyt olen käynyt Turussa paljon vähemmän kuin ennen, viihdyn Helsingissä niin hyvin. Luulen kuitenkin, että paluu Turkuun voisi silti tulla eteen jossain vaiheessa.

Millaisia uran jälkeisiä suunnitelmia sinulla on?

Täytän tänä vuonna 33. Toivon, että pystyisin pelaamaan vielä ainakin muutaman vuoden, enkä näe syytä, miksen voisi. Katsotaan, että missä ja millä tasolla, mutta en ainakaan vielä ole pohtinut nappisten naulaan laittamista. Yritän pelata niin pitkään kuin pystyn.

Olen suorittanut avoimessa yliopistossa opintoja, yritän yhdistellä niitä ja päästä kouluun. Olen lukenut englantia ja kirjallisuutta, ne kiinnostavat. Jos onnistuisin pääsemään kouluun, voisi tietysti suunnitella tulevaisuutta vähän tarkemmin. 

Vietätkö paljon aikaa Roopen kanssa?

Sanotaan, että ei nyt ihan viikoittain vierailla, mutta pari kertaa kuussa tehdään jotain. Olemme paljon kimpassa puolisoidemme kanssa. Meillä on hyvä porukka, suhteellisen paljon vietämme aikaa yhdessä. Toisaalta huomaan kyllä, että olemme molemmat Roopen kanssa sellaisia, että viihdymme yksin kotona. Siinä on hyvä tasapaino.

Millaisia asioita teette yhdessä – vai ”oletteko vain”?

Nimenomaan ollaan vain. Käydään syömässä tai pelaillaan lautapelejä, joskus saatamme käydä jossain keikalla. Sellaista illanviettoa.

Onko veljessuhteenne muuttunut vuosien varrella?

Olemme olleet mielestäni aina melko läheisiä, mutta ehkä nyt vielä enemmän, kun olemme asuneet samassa paikassa.

Sinun ja Roopen europelit sujuivat viime kaudella todella hyvin ja teitä kutsuttiinkin ”euro-Riskeiksi”. Mikä oli salaisuutenne?

En oikein tiedä! Ainakin se varmasti vaikutti, että kumpikaan meistä ei ole aiemmin pelannut lohkopelejä Eurooppa-liigassa tai Konferenssiliigassa, ja silloin siihen oli hyvä mahdollisuus. Tuntui, ettei sellaisia tule kovin usein, ja se oli sellainen asia, jonka halusi saavuttaa.

Siitä sai siis vielä vähän ekstramotivaatiota?

Kyllä varmaankin. Sytyn aina Veikkausliiga-otteluistakin, joten minulla ei ole sen suhteen ongelmaa muutenkaan – eikä Roopella varsinkaan. On ihan sama, onko kyseessä treenit vai mikä, niin Roope ei tarvitse erikseen motivaatiota mistään, se tulee häneltä luonnostaan. Niissä peleissä oli kuitenkin ekstralataus, se tulee jo pelkästään yleisönkin puolesta. Oli kiva päästä jatkamaan kautta pidemmälle joulukuuhun saakka, nähdä uusia paikkoja sekä seuroja.

Roope selvästi syttyy peleihin ja käy joskus katsojan silmiin jopa hieman kuumana. Joudutko isoveljenä välillä rauhoittelemaan häntä?

Välillä joudun, mutta se on ihan ok – se on luonnollinen dynamiikka välillämme peleissä ja välillä treeneissäkin. Kyllä Roope siitä yleensä rauhoittuukin. Ei saa kuitenkaan liikaa rauhoitella, pelaajan pitää saada näyttää tunteensa, jos jokin asia ei miellytä.

Onko tilanne ollut ikinä toisinpäin?

Ei ikinä.