Perovuo: Tunteikas kohtaaminen edessä

– Kun tulin tänne elokuussa, niin oli lähellä, että olisin päässyt heti pelaamaan Honkaa vastaan. Pelilupaa ei kuitenkaan silloin saatu ajoissa kuntoon. Sen ottelun lataus on kuitenkin säilynyt ja olen valmiina näyttämään vanhalle kotiyleisölleni taitojani. Siitä tulee minulle erityinen ilta, Perovuo sanoi.

Espoon suunnalla jalkapallo-oppinsa saanut Perovuo ei kuitenkaan ole joutunut vanhojen joukkuetovereidensa hampaisiin vaikka siirtyikin Ruotsista HJK:n riveihin.

  • Pientä hyvätahtoista kuittailua tuli vanhoilta joukkuetovereilta, ei mitään sen kummempaa. Rauhassa olen saanut yöni nukkua, Perovuo naurahti.

Miehen sopeutuminen sinivalkoisiin on sujunut odotusten mukaisesti. Hän kuitenkin uskoo, että ajan myötä myös oma peli lähtee rullaamaan entistä paremmin.

  • Peliajan myötä oma sopeutumiseni joukkueen pelityyliin on nopeutunut. Pientä hiomista on kuitenkin vielä liikkumisessa ja syöttöjen ajoituksissa. Toistojen kautta ja ajan kuluessa tilanne kuitenkin paranee. Vielä pitää pelata hieman varman päälle, Perovuo analysoi.

Sunnuntain herkkupalan lopputulos on Honka-kasvatin mukaan selvä.

  • Meillä on jalkeilla niin kova nippu, että kotona aina vahva Honkakin on helisemässä. Kovan väännön jälkeen taululle jää lukemat 0-1 vierailijoille

    Honka-HJK
    Su 16.10. klo 15.00
    Tapiola