Pikkumetroderby HJK Klubi 04:n harjoitusottelussa

Hyvällä pelillä 2-0 voiton Atlantis FC:stä ottanut HJK Klubi 04 jatkaa harjoituspeleissään sarjaa Kakkosen joukkueita vastaan.

Saku Heiskanen - HJK Klubi 04. Photo: © Jussi Eskola

Sunnuntaina 18.4. klo 13.00 Bolt Arenalle tulee metroderbyyn vieraaksi naapurikaupungin FC Honka Akatemia.

Rakas vihollinen on mielenkiintoinen vastustaja, sillä sen toimintalogiikka on samanlainen kuin HJK Klubi 04:llä. Viime vuoden koronakaudella Riku Paularinteen valmentama joukkue sijoittui Kakkosen A-lohkossa hienosti kolmanneksi; joukkue sai 17 ottelussa 31 pistettä. Nousu ei ollut aivan lähellä, sillä lohkon voittaja PK-35 saalisti 39 pistettä. Honka pelasi kuitenkin koko kauden kärjen tuntumassa. Alkavalla kaudella Honka pelaa Kakkosen B-lohkossa mm. VJS:n ja EPS:n kanssa.

FC Honka Akatemia on pelannut talvikaudella pääasiassa muita Kakkosen ryhmiä vastaan. Ainoa poikkeus on Ykkösen Gnistan IF, jonka espoolaiset ovat kohdanneet kahdesti; tammikuussa joukkueet jakoivat pisteet 1–1-tuloksella, mutta reilu viikko sitten Honka otti puhtaan 3–0-voiton. Myös NJS:n kanssa ”pistejako” oli samanlainen; ensiksi Hongan 2–1-voitto, sitten 0–0-tasapeli. Atlantis FC:n kanssa voitot ovat jakautuneet; helmikuussa espoolaiset voittivat runsasmaalisessa kamppailussa 4–3, pari viikkoa sitten Atlantis puolestaan oli parempi maalein 1–0.

Tälle kaudelle FC Honka Akatemia on muuttunut paljon. Moni pelaaja on nostettu Veikkausliigaryhmän vahvuuteen, kuten myös vastuuvalmentaja Paularinne, joka toimii alkavalla kaudella Vesa Vasarankakkosena. Paularinteen tilalle nostettiin pitkäaikaisen menestysuran juniorivalmentajana tehnyt Abdi Mohamed, joka johti viime kaudella FC Hongan B-juniorit Suomen mestaruuteen. Mohamedilla on myös vahva HJK-tausta, sillä hän toimi aikanaan Erkka V. Lehtolan johtaman NappulaKlubin valmennustiimissä vuosina 2010–13. Mohamed lähtee luottavaisena uuteen kauteen, vaikka joukkue on selvästi viimevuotista nuorempi.

– Koronan takia on luonnollisesti ollut erilaista epätietoisuutta, mutta harjoittelumme on mielestäni ollut nousujohteista. Minulle itselleni on ollut luontevaa aloittaa Kakkosen joukkueessa, koska ryhmässämme on paljon pelaajia viime kauden B-SM:n joukkueesta.

Osa HJK Klubi 04:n pelaajista pääsi kokeilemaan tiistaina miesten joukkueen riveissä harjoitusottelussa AC Oulua vastaan. Bolt Arenalla käydyssä kamppailussa täyden peliajan kellottivat toppari Matti Peltolaja keskikentän Saku Heiskanen. Päävalmentaja Mika Väyrynen on jo odottavainen tulevan Ykkösen kauden suhteen.

– Kolme viikkoa ja kolme harjoituspeliä jäljellä ennen sarjan alkua. Sunnuntaina on vielä tarkoitus jakaa peliminuutteja laajalti. Atlantis-pelistä saatiin pitkästä aikaa voitto, kun onnistuimme muuttamaan tekopaikat maaleiksi. Sitä haluamme jatkaa myös sunnuntaina.

Koronarajoitusten vuoksi ottelu pelataan edelleen ilman yleisöä.