Rantala näki Bilbaon sarja-avauksen – “Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde”

Bilbao oli 0–3-tappiolla, nousi tasoihin, mutta menetti tasatuloksen toisella jaksolla.

– Yhtä värikästä ottelua en ole ehkä koskaan nähnyt. Kuten tuloskin kertoo, kaikkea sattui ja tapahtui, kertoo HJK:n kakkosvalmentaja Juho Rantala, joka näki ottelun paikan päällä.

Rantala oli Bilbaossa vakoilutehtävissä, sillä HJK kohtaa Athleticin tämän viikon torstaina joukkueen San Mamés -stadionilla.

– Pelistä näkyi, että jollain tapaa Bilbao on tällä hetkellä tohtori Jekyll ja herra Hyde. Ajoittain he pelasivat upeasti, ajoittain heikosti.

– Heikkouksista kertoo olennaisesti viisi päästettyä maalia.

Huonosta sarja-avauksesta huolimatta Rantala arvostaa Athletic Bilbaon korkealle. Argentiinalainen luotsilegenda Marcelo Bielsa on istuttanut joukkueeseen esimerkillisen pelitavan.

– He pelaavat todella aktiivista peliä kumpaankin suuntaan. Puolustaessa prässäävät erittäin kovaa, hyökätessä liikuttavat palloa jatkuvasti. Tämän kaiken pohjalla on kova työmoraali.

Pelillisesti Bilbao on edelleen Euroopan kärkeä. Joukkue nousi Bielsan luotsaamana viime kauden Eurooppa-liigan finaaliin, jonka kuitenkin lopulta hävisi. Mutta kentän ulkopuolella seurassa kuohuu.

Sunnuntain kokoonpanosta puuttui kaksi joukkueen tähtipelaajaa, espanjan maajoukkueessakin pelaavat Javi Martinez ja Fernando Llorente. Kumpikin on suurien siirtokohujen ympäröimänä. Martinez on jo suostunut Bayern Munchenin 40 miljoonan tarjoukseen, mutta Bilbao ei. Baskiseura harkitsee oikeustoimia, eikä Martinezia nähty sunnuntain pelissä. Llorente puolestaan on kieltäytynyt jatkosopimuksesta ja odottelee siirtoa suurempiin ympyröihin.

Näiden lisäksi bilbaolaisjoukkue kärsii loukkaantumisista: puolustajat Fernando Amorebieta, Jon Aurtenetxe ja hyökkääjä Iker Muniain olivat Betis-ottelussa poissa.

– Athleticilla ei ehkä ole ihan ideaalitilanne lähteä otteluun, kun tähtipelaajat ovat poissa ja edellisessä ottelussa omiin tehtiin viisi maalia. Nämä ovat elementtejä, joista saattaa löytyä meidän oljenkortemme.

– Aivan varmasti saamme puolustaa todella aggressiivisesti, mutta vastahyökkäyksissä meidän pitää pystyä parhaimpaamme.

Athletic isännöi ensimmäistä osaottelua tulevana torstaina 23.8. klo 22.00 Suomen aikaa. Toinen osaottelu pelataan siitä viikon päästä torstaina 30.8. Sonera Stadiumilla, ja tuo ottelu alkaa klo 20.00.