Riihilahti odottaa joukkueeltaan tasonparannusta

– TPS on vahva joukkue eikä ole muuttunut paljoakaan viime vuodesta, joten uskon että perjantain ottelusta tulee todella tiukka. Olosuhteisiinkin on meillä vielä toteuttelemista, sillä emme ole pelanneet vielä ulkona tänä vuonna, Aki Riihilahti sanoo.
– Tämä tarkoittaa, että meidän on parannettava selvästi kahdesta aikaisemmansa ottelusta, jotka eivät olleet meiltä ollenkaan hyviä esityksiä.
Riihilahti ei vielä perjantaina ole pelaavassa kokoonpanossa mukana, vaikka pelikuntoinen onkin. Hänen kauden avausottelunsa koittaa suunnitelmien mukaan Espanjan leirillä ensi viikolla.
– Olemme suunnitelleet niin, että saan rauhassa harjoitella itseni kuntoon; sellaiseen pelikuntoon, että pystyn pelaamaan koko potentiaalillani.
Joukkueharjoituksissa Riihilahti on ollut pohjevamman jäljiltä jo kunnolla mukana – ja on ilahtunut näkemästään.
– Meillä on hyvä tekemisen henki. Seuran omat nuoret ovat tulleet vahvasti mukaan, ja joukkue on päässyt hyvään vauhtiin treeneissä. Paljon on tietenkin vielä parannettavaa ennen kauden alkua, mutta paljon on jo ehditty kehittyäkin; se tarkoittaa, että suunta on ilman muuta oikea, Riihilahti miettii.
Hän myöntää, että ulko-olosuhteisiin on ollut totuttelemista hallikauden jälkeen. Tämän viikon HJK on harjoitellut Finnair Stadiumin viereisellä FIM-areenalla ja pyrkii siirtymään ulos mahdollisimman pian.
– Tarkoituksena on, että Espanjasta palattuamme voisimme jo harjoitella ulkona. Jalkapallo on kuitenkin ulkolaji, ja koko joukkue odottaa ulossiirtymistä innolla.