Rovaniemeltä kolme pistettä tuliaisiksi

Koskela: ”Tämänkaltainen viime hetken voitto on välillä paras tunne, jonka koppiin voi luoda!”

Roope Riski ratkaisi kolme pistettä Klubille. Katso kooste ottelusta!

Tiistaina Hakan murskannut HJK matkasi Rovaniemelle, jossa helsinkiläisiä isännöi Veikkausliigan jumbona majaileva RoPS. Ottelusta muodostui melkoinen trilleri, jonka ratkaisu nähtiin vasta aivan viime hetkellä.

– Aina välillä pitää olla kärsivällinen ja tänään saatiin odottaa melkein loppuun saakka. RoPS puolusti tiiviisti ja uhrautuvasti. Meidän pallon liikuttamisessa olisi pitänyt olla parempi rytmi ja intensiteetti, mutta loimme kuitenkin riittävästi paikkoja pelin voittamiseksi ja sitä kautta ansaitsimme kolme pistettä, kommentoi päävalmentaja Toni Koskela ottelun jälkeen.

– Tämänkaltainen viime hetken voitto on välillä paras tunne, jonka koppiin voi luoda!

Ensimmäinen puoliaika

HJK:n kokoonpanossa oli jälleen rotaatiota, ja otteluruuhkan keskellä avauksessa nähtiinkin viisi eri miestä kuin Valkeakoskella.

HJK aloitti väkevästi ja jo parin ensimmäisen minuutin aikana David Browne järjesteli Klubille kaksi maalipaikkaa vasemmalta laidaltaan. Niin Riku Riskin kuin Lucas Lingmanin viimeistely-yritykset karkasivat kuitenkin maalin yli.

Avausjakso eteni avausminuuttien tavalla ja peli oli täysin HJK:n hallinnassa. Klubi prässäsi hyvin, eikä kotijoukkueen pelinavaaminen ollut helppoa. RoPS onnistui luomaan pari hyökkäystä, mutta Ivan Ostojićin ja Valtteri Morenin johtama HJK-puolustus ei ollut yllätettävissä.

Ottelun alussa nähty kova tempo laski pelin vanhetessa ja loppua kohden HJK otti pallonhallinnan täysin haltuunsa RoPSin puolustaessa syvällä omalla alueellaan.

Muutama minuutti ennen taukoa Browne harhautteli itsensä vaaralliseen tekopaikkaan, mutta Sammy Ndjock isäntien tolppien välissä torjui etukulmaan suuntautuneen laukauksen. Seuraavaksi Tim Väyrynen joutui Ndjockin nollaamaksi, kun RoPS-vahti esti upeasti heittäytymällä HJK:n hyökkääjän voimakkaan laukauksen.

Tauolle siirryttiin lopulta maalittomassa tasatilanteessa, mikä jätti hieman karvaan maun. Klubilla oli paikat maaleihin ja peli hyvin hallussa, mutta viimeistely ontui. Omassa päädyssä Klubi pelasi hyvin, eikä Antonio Reguero joutunut juurikaan puuttumaan peliin. Niin ikään keskikentän kaksinkamppailut HJK vei järjestään.

Toinen puoliaika

Toinen jakso jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi – HJK hallitsi palloa ja RoPS puolusti. Kotijoukkueen tiivis puolustus ei kuitenkaan auennut ja uutta energiaa haettiin vaihtojen kautta. Nikolai Alho ja Roope Riski tulivat vajaan tunnin kohdalla Henri Toivomäen ja Eetu Vertaisen tilalle.

Heti perään Klubi loi toistaiseksi ottelun parhaan paikan, kun Lingman vapautti Väyrysen nokikkain Ndjockin kanssa. Väyrysen veto karkasi kuitenkin metrin verran maalista ohi. Seuraavaksi oli Riku Riskin vuoro nauttia Lingmanin tarjoilusta, mutta tulos oli edellisen tilanteen kaltainen.

Reilu vartti ennen täyttä aikaa nähtiin lisää vaihtoja, kun HJK:n paidassa debyyttinsä tehnyt Pyry Hannola ja Daniel O’Shaughnessy korvasivat Bubacarin ja Luis Murillon kentällä. Muutama minuutti myöhemmin Atom Tanaka tuli pirteästi esiintyneen Brownen tilalle.

HJK jatkoi koko toisen nelivitosen kestänyttä painostustaan, eikä RoPS kyennyt luomaan laisinkaan omaa hyökkäyspeliään. Kotijoukkueen maali oli kuitenkin kuin noiduttu, kun Hannola ja Atom joutuivat pettymään tekopaikoissaan.

Lisäaika oli edennyt jo kolmannelle minuutille, kun Klubin työnteko tuotti vihdoin tulosta. Pallo pelattiin Roope Riskille boksin reunalle, ja vaihdosta sisään tullut hyökkääjä laukoi ahnaasti. Pallo otti kimmokkeen matkalla ja painui RoPSin maaliin ohi voimattoman Ndjockin.

Roope Riski - HJK Helsinki

Voittomaaliksi jääneen osuman jälkeen ei enää paljoa pelattu, joten Riskin osumalla ottelu päättyi Klubin voittoon.

– RoPS pisti meidät tiukille tänään. Paljon meillä oli tilanteita, mutta ei vain mennyt sisään, mutta onneksi lopussa saatiin maali. Hyvin pelasi RoPS tänään. Mokattiin tänään paljon paikkoja ja laitoimme sillä itsemme vaikeuksiin, kommentoi Lingman pelin jälkeen.

Ottelu oli liki täysin HJK:n hallussa ja esimerkiksi laukaukset merkattiin helsinkiläisille 28-2. Voiton myötä HJK nousi pisteen päähän kärkipaikkaa pitävästä Interistä. Turkulaisilla on ottelu enemmän pelattuna.

HJK Helsinki

RoPS vs HJK 0-1 (0-0)
90+3′ Roope Riski

HJK:n kokoonpano: Reguero – Murillo (73. O’Shaughnessy), Ostojić, Moren, Toivomäki (59. Alho) – Vertainen (59. Ro Riski), Bubacar (73. Hannola), Lingman – Browne (79. Atom), Väyrynen Ri Riski

HJK pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 26.8.2020, kun vieraaksi Bolt Arenalle saapuu SJK. Ottelu alkaa kello 18:30.

Osta liput matsiin »