Saarisen kuntoutuminen on aikataulussa

  • Kymmenen päivän päästä olisi tarkoitus aloittaa juokseminen ja siitä hiljalleen helmikuun aikana edetä pallolliseen harjoitteluun. Maaliskuussa tulen joukkueen mukaan ja sitä odotan todella kovasti, Saarinen kertoo.

Täydestä kunnosta Saarisella on aikaa jopa seitsemän kuukautta. Se on pitkä aika ammattilaisjalkapalloilijalle, mutta HJK-kasvatti jaksaa pysyä luottavaisena.

– Omat lähtökohtani ovat, että kun sarjakausi alkaa niin olen huippukunnossa. Olen sen asian suhteen erittäin luottavainen, mutta toisaalta on syytä olla realistinen. Seitsemän kuukauden jälkeen täyteen kuntoon pääseminen ei ole helppoa. En kuitenkaan ole huolissani siitä, että en tulisi huippukuntoon.

Joukkueen tunnelmiin Saarinen on jo päässyt tutustumaan useampaan kertaan, vaikka kentälle hän ei ole päässyt. Joukkuehenki ja meininki harjoituksissa ovat vakuuttaneet Saarisen. Hyvä tulos Moskovassa tukee kokeneen miehen sanoja.

– Mielestäni vauhti on ollut erittäin hyvä. Innostuneisuus on nähtävissä jokaisen pelaajan otteista. Mestaruus on vain kasvattanut itseluottamusta. Meillä on paljon saavutettavaa tulevalla kaudella ja halua kehittyä. Kokonaisvaltainen tunnelma on vahva.

Hallitsevan Suomen mestarin vuoden ensimmäiset ottelut kotimaan kentillä ovat luvassa tulevana viikonloppuna, kun Lahdessa pelataan perinteinen talviturnaus Uusi Lahti Cup. Saarinen ei aseta joukkueelle paineita tulevaksi viikonlopuksi. Kaksi toivetta nousevat miehellä esiin.

– Kyllä sinne voittamaan lähdetään, eli ensimmäisenä toiveena on kultainen mitali ja toiseksi, nyt kun pari loukkaantumista on jo tullut, toivon että loukkaantumisilta vältyttäisiin.