Tapahtui tänä päivänä 1967
HJK täyttää 115 vuotta vuonna 2022. Sen kunniaksi muistelemme tällä palstalla vanhoja, hienoja hetkiä. Tällä kertaa luomme silmäyksen 6.6.1967 pelattuun HJK:n 60-vuotisjuhlaotteluun, jossa vierailevana joukkueena oli maineikas lontoolainen West Ham.
Kesälomaansa jo viettänyttä West Hamia tähditti tuolla kaudella kolme edellisen vuoden maailmanmestaria (Bobby Moore, Geoff Hurst ja Martin Peters), ja Olympiastadionin lehtereille saapuikin runsaat 10 000 katsojaa ihmettelemään maailmantähtiä. Loppunumerot 3–6 tarjoilivat epäilemättä viihdettä koko rahan edestä.
Seuraavan päivän Helsingin Sanomissa käytiin peli ja tapahtuman tunnelma tarkasti läpi. Peliä kehuttiin ehdottomasti HJK:n kevään parhaaksi peliksi, vaikka amatöörejä vastassa olikin jalkapalloilun leipätyöläiset – pelin todettiin olleen palloleikkiä ja maalintekoa parhaimmillaan.
HJK:n kolmesta maalista komein oli ottelun avausmaali: Kai “Banaanipotku” Pahlmanin näyttävä kierteinen laukaus 25 metristä ylänurkkaan. Tämän jälkeen vieraat osuivat kahdesti, mutta 31. minuutilla West Hamin puolustus teki käsivirheen, josta HJK:lle tuomittiin rankkari. Tästä vierasjoukkue ei ollut alkuunkaan samaa mieltä, ja erotuomari Reino Koskisen erittäin tarkka tuomarointi sai välillä muuten leikillään pelanneet West Hamin pelaajat hermostumaan ja välillä yrittämään tosissaan.
Rangaistuspilkulta Pahlman teki maalin maalivahti Bobby Fergusonin loikattua pantterihypyn väärään nurkkaan. Klubin kolmas osuma oli vierailijoiden oma maali.
West Ham oli odotetusti kaikessa helsinkiläisiä edellä, mutta pelin leikkimielisyys oli jo alusta asti selvää, eikä häviö tämän vuoksi harmittanut yleisöäkään, kirjoitti Helsingin Sanomat. Lisäksi vierasjoukkueessa pelanneet maailmanmestarit olivat kunniakas näky suomalaisella kentällä.
West Hamin valmentajalta Ron Greenwoodilta kysyttiin pelin jälkeen arviota Klubin 60-luvun isoimmasta tähdestä Pahlmanista. Erittäin hyvä hyvä pelaaja. Hänen pitäisi kuitenkin työskennellä aktiivisemmin. Mikäli hän olisi aloittanut nuorena, hän olisi suurpelaaja.
HS:n koko kattava artikkeli ottelusta on luettavissa täältä.