Tapahtui tänä päivänä vuonna 1940

HJK täyttää 115 vuotta vuonna 2022. Sen kunniaksi muistelemme tällä palstalla vanhoja, hienoja hetkiä. Tänään on vuorossa traaginen muisto Suomen sotavuosilta.

Antero Rinne - HJK Helsinki. Photo: Risto Rinteen albumi
Antero Rinne HJK:n joukkuekuvassa vuonna 1938. Kuva: Risto Rinteen albumi

7.3. Tapahtui tänä päivänä vuonna 1940

Tämänkertainen muistomme on traaginen. Bolt Arenan Hall of Fame -käytävän seinällä oleva taulu muistuttaa raskaista 1940-luvun sotavuosista, joiden aikana kaatui peräti 22 HJK-pelaajaa.

Pro Patria taulu

Yksi heistä oli Antero Rinne, joka kaatui 27-vuotiaana taistelukentälle Säkkijärven Niskapohjassa talvisodan loppupuolella 7.3.1940. Rinne kuului myyttiseen Ässä-rykmenttiin, joka oli helsinkiläisistä koottu joukko-osasto.

Tukimiehenä pelannut Rinne oli menestyksekkään Ressun koulujoukkueen jalkapalloilijoita. Koko uransa Helsingin Jalkapalloklubia edustanut monipuolisesti lahjakas Rinne kuului vuodesta 1931 alkaen HJK:n vastuupelaajiin. Hän pelasi kahdeksan kauden aikana 93 Mestaruussarjan ottelua ja viimeisteli kolme maalia.

Rinne voitti HJK:ssa Suomen mestaruuden 1936 ja 1938. Hän edusti Suomen maajoukkuetta vuosina 1935–1939 yhteensä 13 maaottelussa.

Pentti Eronen kulki Rinteen kanssa samoja polkuja Ressun koulujoukkueesta HJK:hon ja sieltä maajoukkueeseen. Rinteen tavoin hänenkin kohtalokseen koituivat talvisodan viimeiset viikot. Eronen kaatui Ylä-Sommeen taisteluissa 24. helmikuuta 1940.

Rinne ja Eronen olivat molemmat olleet kentällä, kun Suomen maajoukkue kohtasi heinäkuussa 1939 Helsingin uudella Olympiastadionilla vuosien 1934 ja 1938 maailmanmestarin Italian. Oikeana laitahyökkääjänä pelannut Eronen valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi niukkaan 2–3-tappioon päättyneessä ottelussa. Italian päävalmentajan Vittorio Pozzon kerrotaan sanoneen, että Eronen olisi halutessaan mahtunut mihin tahansa joukkueeseen Italian pääsarjassa.

Pentti Eronen - HJK Helsinki. Photo: Risto Rinteen albumi
Pentti Eronen HJK:n joukkuekuvassa vuonna 1938. Kuva: Risto Rinteen albumi