Tärkeät pisteet – RoPS kaatui kypsällä esityksellä 5-0

HJK otti heti kättelyssä isännän otteet RoPS:aa vastaan. Vain kolme minuuttia oli peliä pelattu kun Erfan Zeneli tuikkasi Rafinhan keskityksen jälkeisestä hässäkästä HJK:n 1-0 -johtoon.

Kotijoukkue käytännössä ratkaisi ottelun jo 20 minuutissa. Zenelin johto-osuman jälkeen ehdittiin pelata vain reilu kymmenen minuuttia kunnes Akseli Pelvas lisäsi johtoa kahteen. Laitapuolustaja Tuomas Kansikas ajoi pallon kanssa rohkeasti laatikkoon ja siirsi Pelvakselle vetopaikan.

Viisi minuuttia tästä ja Zeneli iski illan toisella HJK:n jo turvalliseen kolmen maalin johtoon. Efu rankaisi RoPS-puolustuksen pahan syöttövirheen ja iski läpiajon päätteeksi tarkasti.

Neljäskin oli lähellä vielä ensimmäisellä jaksolla. Jarno Parikka pääsi laukomaan maalin vasemmalta puolelta, mutta pallo kimposi ylärimasta yli. Ensimmäisen jakson lisäajalla Parikka onnistui. Hyökkääjä oli terävänä paluupallossa eikä erehtynyt.

Toisella jaksolla tempo laski huomattavasti, eikä rovaniemeläisetkään saaneet peliään rullaamaan alkuminuuttien tapaan. Varsinkin kun HJK iski 49. minuutilla illan viidennen, ei RoPS enää noussut uhkaamaan sarjajohtajaa. Tällä kertaa paluupallotilanteessa oli ensimmäisenä pallossa Pelvas ja tuikkasi illan toisen maalinsa.

Loppua kohden HJK piti palloa rauhassa ja loi vielä muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta ei lähtenyt yhtä ahnaasti maalintekoon kuin ensimmäisellä jaksolla. Joukkue pelasi maltillisesti, vältti turhaa höntyilyä ja piti palloa rovaniemeläisten puolustaessa.

Päävalmentaja Antti Muurinen totesi pelin jälkeen, että tavoite täyttyi; kotijoukkue teki tarvittavat maalit, piti omissa nollan ja välttyi loukkaantumisilta ennen ensi torstain tärkeää Schalke-vierasottelua.

HJK-RoPS 5-0 (4-0)
3′ Zeneli
14′ Pelvas
19′ Zeneli
45′ Parikka
49′ Pelvas