Tilastoraportti: HJK jäi ilman voittoa Tampereella

HJK hävisi lauantain Veikkausliiga-ottelussa Tampereella Ilvekselle maalein 2–1. Ottelu oli joukkueiden tämän kauden kolmas kohtaaminen, eikä HJK saanut tälläkään kertaa napattua täyttä pistepottia.

HJK Tilastot

Klubin ja Ilveksen kaksi aiempaa keskinäistä Veikkausliiga-ottelua tällä kaudella olivat molemmat päättyneet tasapeleihin, ensin toukokuussa maalittomaan 0–0-tasapeliin Helsingissä, sitten heinäkuussa pelatussa ottelussa Tammelassa päädyttiin lukemiin 1–1.

Tällä kertaa HJK aloitti ottelun vahvasti. Joukkue iski avausmaalin jo ottelun kolmannella peliminuutilla Ivan Tarasovin annettua loistosyötön maalin eteen Eetu Vertaiselle, joka ei paikastaan erehtynyt vaan sijoitti pallon alakulmaan ohi Mika Hilanderin.

Vertaisen maalin jälkeen ottelu siirtyi Ilveksen komentoon. Joukkue piti palloa hallussaan ja sai luotua maalintekoyrityksen lähes toisensa perään. Yhteensä avausjaksolla Ilveksellä oli kymmenen maalintekoyritystä ja HJK:lla kaksi.

Toinen jakso alkoi HJK:n kannalta ikävästi. Evans Mensah kaatoi rangaistusalueella Tiemoko Fofanan reilun puolen minuutin pelin jälkeen, erotuomari Petri Viljanen puhalsi pallon pilkulle, josta Jair laittoi pallon varmasti sisään.

Ilveksen toinen maali syntyi ottelun 63:nnella minuutilla Naatan Skytän syötettyä Fofanan vauhtiin. HJK-puolustus pääsi häiritsemään norsunluurannikkolaista, mutta hieman rangaistusalueen rajan sisäpuolelta lähtenyt sijoitus upposi kuitenkin tolpan kautta sisään. HJK sai Ilveksen maalin jälkeen luotua parikin suhteellisen maukasta maalintekopaikkaa, mutta pallot eivät uponneet verkkoon.

Maalintekoyrityksiä HJK:lla oli ottelussa kahdeksan, joista kaksi meni maalia kohti, viisi ohi ja yksi blokattiin. Ilves puolestaan loi 18 maalintekoyritystä, joista neljä maalia kohti, seitsemän ohi maalin ja seitsemän jäi HJK-blokkiin.

Ottelun pallonhallinnan voitti Ilves lukemin 62–38 %. Pallonhallinnan osuus oli HJK:n matalin koko Veikkausliiga-kauden aikana. Myös Klubin palloa hallitsema aika, 21 minuuttia ja 31 sekuntia, oli koko kauden pienin.

Kaudella 2019 Klubi on keskimäärin pitänyt palloa hallussaan 56,6-prosenttisesti. Korkeimmat lukemat tulivat heti kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa, kun IFK Mariehamnia vastaan HJK piti palloa 72,6-prosenttisesti, FC Interiä vastaan 68,8-prosenttisesti ja KuPS:aa vastaan 68,5-prosenttisesti.

HJK:n pallonhallinnan trendi on kauden alun jälkeen ollut pääsääntöisesti laskusuunnassa. Kauden 12 viimeisen ottelun aikana 60 prosentin pallonhallinnan raja ylitettiin vain kertaalleen, mestaruussarjan ottelussa IFK Mariehamnia vastaan, kun kauden 15:ssä ensimmäisessä Veikkausliiga-ottelussa se ylitettiin yhteensä seitsemän kertaa.

Myös Ilvestä vastaan syötetyt 369 syöttöä oli kauden matalin lukema, kauden keskiarvo on ollut 552 syöttöä ottelua kohden. Lauantaina syötöt menivät omille 79 prosentin tarkkuudella. Ilveksellä syöttöjä oli 567 ja niistä tarkkoja 83 %. Eniten syöttöjä HJK:lta oli Mensahilla (74 %) ja Roni Peiposella (83 %), molemmilla 47 kappaletta. Ilvekseltä eniten syöttöjä syötti Felipe Aspegren, 79, ja niistä omille meni 78 %.

Ohitusyrityksiä Klubilla oli 45, joka on kauden kolmanneksi korkein lukema. Ohituksista onnistui 25, eli 56 %. Eniten ohitusyrityksiä oli Mensahilla, kymmenen (60 %) ja Tarasovilla, kahdeksan (63 %). Ilveksellä ohitusyrityksiä oli 46 (70 %), eniten Fofanalla, joka onnistui kymmenessä kahdestatoista yrityksestään.

Myös kaksinkamppailuissa Ilves oli HJK:ta vahvempi, voittaen ne 53-prosenttisesti. Ilmassa käydyt kaksinkamppailut Klubi tosin hoiti 60 prosentin varmuudella.

Lähde: InStat