TPS kaatui Turussa selkeästi

Klubi palasi voittojen tielle suvereenilla esityksellä.

TPS vs HJK 0-2 (0-1)

HJK matkusti tiistaina Turkuun nousijajoukkue TPS:n vieraaksi tavoitteenaan pikainen paluu voittojen tielle.

Ensimmäinen puoliaika

HJK:n avauskokoonpanossa oli useita muutoksia edellisestä Inter-kamppailusta. Tällistä toipunut Miro Tenho ja Henri Toivomäki nousivat avauksen puolustuslinjaan, ja edellisessä ottelussa vaihdosta sisään tulleet Bubacar sekä Eetu Vertainen nähtiin ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella avauksessa. Kärjessä puolestaan aloitti Tim Väyrynen.

Photo: © Tero Wester

Ottelu lähti Klubin hallinnassa käyntiin ja TPS-vahti Jere Koponen joutui nyrkkeilemään kaksi vaarallista keskityspalloa jo parin ensimmäisen peliminuutin aikana.

Vahvan startin myötä HJK iski avausosuman jo yhdeksännellä peliminuutilla. Riku Riski tavoitti Miro Tenhon pitkän avauksen aivan päätyrajan tuntumasta ja tiputti pallon Toivomäelle. Laitapuolustaja murtautui väkevästi TPS-puolustajien välistä boksin reunalle ja antoi matalan keskityksen maalinedustalle, jonne rynnännyt Väyrynen ohjasi pallon kauniisti maaliin ohi voimattoman Koposen.

Tim Väyrynen - HJK Helsinki. Photo: © Tero Wester
Tim Väyrynen vei Klubin 1-0 johtoon.

Vain pari minuuttia myöhemmin Väyrysellä oli isäntien puolustukselta karattuaan erinomainen paikka tuplata johto, mutta oikea-aikaisesti vastaan tullut Koponen onnistui estämään toisen takaiskun.

Avausjakso eteni täysin HJK:n tahdissa, eikä TPS päässyt juurikaan hyökkäämään. Isäntien harvat iskut tulivat laitojen kautta, eikä Klubilla ollut vaikeuksia niiden pysäyttämisessä.

Väyryselle siunaantui 35. minuutilla jälleen erinomainen tekopaikka, kun TPS:n prässättyä korkealta Rasmus Schüller onnistui pelaamaan pallon pystyyn turkulaisten linjan taakse. Väyrynen väisti liukuvan puolustajan ja ampui tulisesti kohti etukulmaa, mutta veto kilpistyi TPS:n maalin tolppaan.

Väyrysen lisäksi Schüller pääsi kertaalleen hyvään vetopaikkaan, mutta enempää maaleja ei kuitenkaan ensimmäisellä nelivitosella nähty.

Rasmus Schüller - HJK Helsinki. Photo: © Tero Wester
Rasmus Schüller

Koko avausjakso oli melko yksipuolinen, kun viiden linjalla puolustanut TPS piti pelaajansa matalalla ja HJK sai rauhassa hioa hyökkäyksiään. Pariin otteeseen isännät prässäsivät korkeammalta, mutta HJK purki prässin lyhytsyötöillä ongelmitta. Puolustuskannalle jouduttuaan Klubi onnistui riistämään pallon nopeasti takaisin haltuunsa kerta toisensa jälkeen, eikä Antonio Reguero joutunut juurikaan puuttumaan peliin.

Eetu Vertainen - HJK Helsinki. Photo: © Tero Wester
Eetu Vertainen

Toinen puoliaika

Kotijoukkue TPS aloitti toisen jakson vahvasti ja jo ensimmäisellä minuutilla isännät saivat vapaapotkusta luotua vaarallisen puskupaikan, mutta viimeistely leijaili maalin yli.

TPS:n pirteä alkurynnistys kesti viitisen minuuttia, jonka jälkeen HJK pääsi jälleen luomaan omaa hyökkäyspeliään. TPS:n Albijon Muzaci oli helisemässä Luis Murillon kanssa, ja kolumbialaista kahdesti keltaisen kortin arvoisesti rikkonut Muzaci ajettiin kentältä alle tunnin pelin kohdalla.

Miesylivoimalle päästyään HJK suoritti ensimmäisen vaihtonsa, kun Atom korvasi Vertaisen vasemmalla laidalla.

Pelin painopiste painui väkisin TPS:n päätyyn. Maltilla puolustusta auki sahannut HJK loi ensimmäisen paikan Riku Riskille, jonka pienestä kulmasta lähteneen vedon Koponen onnistui jaloillaan torjumaan.

Luis Murillo - HJK Helsinki. Photo: © Tero Wester
Luis Murillo

Pian nähtiin lisää vaihtoja, kun Nikolai Alho ja Roope Riski tulivat Riku Riskin ja maalintekijä Väyrysen tilalle.

Roope Riski ehti olla kentällä vain pari minuuttia ennen hyökkääjän kauden kolmatta osumaa. Schüller onnistui riistämään pallon hyvässä paikassa ja pelasi sen Riskille, joka eteni TPS:n boksin reunalle ja laukoi vastustamattomasti kierteisen pallon takayläkulmaan.

Reilu viisi minuuttia ennen täyttä aikaa nähtiin HJK:n viimeiset vaihdot, kun Santeri Väänänen ja Daniel O’Shaughnessy korvasivat Schüllerin ja Murillon.

Helpottavan 2-0 osuman jälkeen HJK nosti hieman jalkaa kaasulta ja helsinkiläiset tyytyivät rauhalliseen pallon liikutteluun. Aseeton TPS ei puolestaan onnistunut enää nousemaan peliin mukaan ja Riskin osuma jäi ottelun viimeiseksi.

Kokonaisuudessaan kamppailu oli melko rikkonainen ja selvää HJK:n hallintaa, eikä TPS onnistunut toisen jakson alkua lukuunottamatta haastamaan Klubia. Paremmalla viimeistelyllä Turun illassa olisi voitu nähdä isommatkin lukemat HJK:n hyväksi.

Voiton myötä HJK nousi sarjataulukossa kolmanneksi, joskin ottelun vähemmän kärkikaksikkoa pelanneena.

Kiitos Klubipääty & Forza HJK. Photo: © Tero Wester
Kiitos Klubipääty & Forza HJK

HJK:n kokoonpano: Reguero – Murillo (84. O’Shaughnessy), Ostojić, Tenho, Toivomäki – Schüller (84. Väänänen), Bubacar, Lingman – Vertainen (65. Atom), Väyrynen (73. Ro Riski), Ri Riski (73. Alho)

HJK pelaa seuraavan kerran lauantaina 25.7., kun Bolt Arenalle vieraaksi saapuu Ilves. Ottelu alkaa kello 18:30 ja liput matsiin: HJK.fi/liput »