Tuplamestarit lomalla marraskuun

Päävalmentaja Antti Muurisen mukaan kyseessä on yksi vuoden tärkeimmistä hetkistä.

– Jätkille on äärimmäisen tärkeä saada ottaa jalka pois kaasulta hieman pitemmäksi aikaa. Lepo palvelee meitä kaikkia, varsinkin näin hienosti sujuneen vuoden jälkeen. Meidän harjoituskausi alkaa kuitenkin jo joulukuun alussa, joten siinä on monta kuukautta aikaa tehdä kovaa duunia ja hioa kuviot kuntoon ennen kauden alkua, Muurinen kertoi.

Menestysvalmentajan oma ylimenokausi kuluu perheen parissa. Valmennustehtävät eivät kuitenkaan katoa hetkeksikään takaraivosta.

  • Yritän oman lomani aikana viettää aikaa perheeni kanssa tavallista enemmän, tämä on ollut tietysti myös kotiväelle pitkä kausi. Pääsääntöisesti päässä kuitenkin pyörii jo ensi kausi ja joukkueen muodostaminen. Haluamme mennä viime kaudesta eteenpäin, se tulee vaatimaan paljon työtä ja kehitystä jokaiselta pelaajalta. Tällä viikolla selviää myös muutaman pelaajan kanssa ensi kauden suunnitelmat, joten puuhaa riittää.

Kauden 2011–2012 kunnolla startannut CIS Cup jää tänä vuonna HJK:lta väliin. Kokeneen valmentajan mukaan se ei kuitenkaan tarkoita kansainvälisten otteluiden puuttumista talvikaudelta.

  • Vaikka emme ole menossa Pietariin pelaamaan, niin kiikarissa on paljon muita mahdollisuuksia. Tämän kauden menestymisen johdosta kansainvälisten treeniotteluiden sopiminen ei ole ongelma. Saa nähdä, mitä kevät tuo tullessaan, Muurinen arvuutteli.